Näin toimii uusi, ilmainen viisumi Pietariin

Julkaistu:

Venäjä
Pietarin ja Leningradin alueelle suuntautuville matkoille myönnetään ilmainen viisumi.
Lokakuun alusta lähtien Venäjälle matkustaminen on ollut helpompaa kuin koskaan, sillä suomalaisilla on nyt mahdollisuus hakea ilmaista sähköistä viisumia kätevästi Venäjän ulkoministeriöstä.

Kansainvälinen matkahakusivusto momondo.fi kertoo tiedotteessa, että Venäjän sähköinen viisumi on voimassa 30 päivää ja se oikeuttaa korkeintaan kahdeksan päivän matkaan.

Uuden viisumin kokeiluversio on ollut jo käytössä Venäjän Kaukoidässä ja Kaliningradin alueella. Lokakuussa sen käyttö laajennettiin myös Pietariin ja Leningradin alueelle.

Tavoitteena on, että tammikuusta 2021 lähtien sähköiset viisumit ovat käytössä koko Venäjän alueella. Ennen uudistusta maksullinen kertaviisumi (89€) haettiin matkatoimistosta tai Venäjän viisumikeskuksesta ja käsittely kesti jopa kahdeksan arkipäivää.

Toistaiseksi sähköinen viisumi käy vain määrätyillä rajanylityspaikoilla: Pietarin kansainvälisellä lentoasemalla Pulkovolla, meriliikenteessä Vysotskin ja Pietarin matkustajasatamassa sekä suomalaisten suosiossa olleilla itärajan ylityspaikoilla Vaalimaalla, Nuijamaalla ja Imatralla.

Helsingin ja Pietarin välisillä junamatkoilla vaaditaan vielä toistaiseksi perinteinen, maksullinen viisumi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt