Suomi on täynnä toinen toistaan upeampia kohteita, mutta yksi on ylitse muiden.
Perjantaina järjestetyssä Finnish Travel Galassa palkittiin ansioituneita ja suosituimpia matkailuyrityksiä, -toimijoita ja -kohteita.
Vuoden kotimaiseksi matkakohteeksi palkintoraati valitsi Fiskars Villagen, eli Fiskarin.
Reilun tunnin ajomatkan päästä Helsingistä, Raaseporin kaupungissa sijaitseva ruukkikylä tunnetaan taiteen, designin ja käsityön ystävien suosikkikohteena. Alueelle levittäytyvät putiikit, kahvilat ja museo tarjoavat tekemistä päivä- tai viikonloppuretkeilijöille. Kylän vetovoimaa lisäävät myös lukuisat taidetapahtumat, näyttelyt, skeittipuisto, ginitislaamo ja oma panimo.
Putiikkeja, museo, näyttelyitä ja viehättäviä kahviloita. Matkailijalle Fiskars Villagessa on paljon nähtävää.
Taiteilijoiden koti
Ruukkikylä on myös taiteilijayhteisön asuinpaikka, joka hakee vertaistaan. Taiteilijoiden suosioon Fiskars nousi pitkälti Fiskars-yhtiön entisen kiinteistötoiminnan johtajan ja konsernin varatoimitusjohtaja Ingmar Lindbergin vuoksi, joka alkoi houkutella taiteilijoita paikalle 1990-luvun alussa.
Yksi ääneen sanomaton sääntö oli, että kuka tahansa ei voinut muuttaa alueelle. Vain riittävän hyvät taiteilijat kelpuutettiin, Ingmar Lindberg paljastaa amerikkalaisen Travel + Leisuren haastattelussa.
Nykyään vanha teollisuusmiljöö tehdasrakennuksineen, puutaloineen ja järvi- ja tammimaisemineen on reilun 500 asukkaan koti, Fiskars Village kertoo
Palkittu moneen kertaan
Finnish Travel Galan tunnustus ei ole ensimmäinen kerta, kun Fiskars Villagelle satelee kunniaa.
Fiskars palkittiin parhaana kotimaisena matkakohteena vuonna 2016 ja seuraavana vuonna se sai Euroopan komission myöntämän Culture Eden in Finland 2017 -palkinnon.
Vanhat teollisuusrakennukset ja puutalot tekevät alueesta ainutlaatuisen.
Myös monet ulkomaiset matkailumediat ovat nostaneet Fiskars Villagen tapetille.
Paikallinen asukas Anne Puukko antoi vuonna 2018 Fiskarsille lempinimen Suomen Woodstock The Guardian -lehden haastattelussa. Lempinimi viittasi siihen, että Puukon mukaan paikka näyttää kauniilta jopa sateisena ja harmaana kevätpäivänä.
Tapahtumia myös talvella
Moni kotimainen matkailupaikka hiljenee kesän loputtua, mutta Fiskarsille näin ei käy.
Viehättävä matkakohde tarjoaa tapahtumia ja tekemistä vuoden ympäri.
Ruukkikylä ei hiljene edes talvella. Joulun avajaisia Fiskars Villagessa vietetään marraskuun lopussa.
Lokakuun alussa Fiskars Villagessa järjestetään lähiruokatapahtuma Slow Food Festival ja marraskuun lopulla kylä virittäytyy joulutunnelmaan Fiskarin Ruukin joulu -tapahtumassa.
Myös nämä matkailualan toimijat palkittiin
Finnish Travel Galan tavoitteena on tuoda esiin matkailutoimialan merkitystä suomalaisessa yhteiskunnassa, Finnish Travel Gala kertoo tiedotteessa.
Finnish Travel Galan vuoden 2019 palkintokategoriat ja voittajat:
Vuoden kotimainen matkakohde: Fiskars Village
Vuoden matkailualan tulokas: Arctic Land Adventure Oy
Vuoden mieleenpainuvin matka- tai palvelukokemus: Linnanmäen Huvipuisto
Vuoden kuljetusyhtiö: Finnair Oyj
Vuoden majoitusliike: Hotel St. George
Vuoden matkailukuvan nostaja: 100 syytä matkailla Suomessa -kampanja
Vuoden matkatoimisto / matkanjärjestäjä: Kristina Cruises Oy
International Travel Destination of the Year (Vuoden ulkomainen matkakohde): Spain (Espanja)
Vuoden vastuullinen matkailuteko: VR-Yhtymä Oy
Vuoden matkailuyritys: Luxury Action Oy
Suomen liikematkayhdistyksen (FBTA) myöntämä tunnustus Vuoden liikematkateko: Finavia ja Finavian vastuullisuustyö
SMALin jäsenistön ehdotusten pohjalta SMALin hallituksen nimeämä Vuoden matkailuammattilainen: Jussi Viskari (Elämysmatkat)
SMALin hallituksen myöntämä elämäntyöpalkinto: Anneli Nordberg (Aktiv-Resor Oy)