Upea Cartagena on Karibian värikäs helmi

Julkaistu:

Karibia
Siirtomaa-aikainen Cartagena de Indias on Karibian alueen ja Etelä-Amerikan ihastuttavimpia kaupunkeja. Sen pittoreskeille, värikylläisille kujille voi poiketa vaikkapa monella Karibian risteilyllä.
Vadelmanpunaista ja kirkkaan keltaista, violettia ja turkoosia – Cartagenan vanhoissa kortteleissa tulee vastaan vahvoilla sävyillä maalattuja, kaiken värisiä taloja. Niiden puuparvekkeilta valuvat pinkkinä kukkivat ihmeköynnökset.


Getsemanin vanhaa työläiskaupunginosaa koristavat monet näyttävät muraalit. Ja kun aurinko paistaa liki kohtisuoraan siniseltä taivaalta, maistuu kirkkaanvihreä minttu-sitruunasooda tai tropiikin hedelmistä tehty salaatti.

Pohjois-Kolumbiassa, Karibianmeren rannalla lepäävässä Cartagena de Indiassa saa herkutella yltäkylläisillä väreillä.

Siirtomaa-aikainen keskusta on Etelä-Amerikan kauneimpia

Meren kupeesta, kymmenen kilometriä pitkien kaupunginmuurien sisältä, löytyy aarre: espanjalaisvalloittajien 1500-luvulla perustama kaupunki, jonka kauneudelle on vaikea löytää Etelä-Amerikasta vertaistaan. Kirkot ja palatsit ovat komeita kuin silloin ennen, kahvilat ovat levittäytyneet mukulakiviaukiolle ja kujat haarautuvat joka suuntaan.


Alue on Unescon maailmanperintökohde, ja viime vuosina sitä on restauroitu ja puunattu tomerasti. Hylätyissä taloissa asutaan taas ja moniin rakennuksiin on avattu tyylikkäitä putiikkihotelleja ja ravintoloita, kauppoja ja museoita, joissa voi katsella taidetta ja vanhojen kulttuurien kultaesineitä.


Cartagenasta on tullut Kolumbian suosituin nähtävyys ja trendikäs matkakohde, jossa varakkaat kolumbialaiset mielellään lomailevat ja shoppailevat smaragdikoruja, nahkatuotteita ja vaatteita.

Toisaalta kujilta löytyy myös perinteisen ja tavallisen oloista elämää: jalkakäytävällä myydään kahvia termospullosta ja vastaan voi kävellä punnituspalveluja kauppaava mies henkilövaaka kainalossaan.

Drinkille muurin päälle

Vaikka Cartagenan vanhakaupunki on eloisa päivälläkin, illalla kuumuuden taituttua se herää toden teolla. Baareista kiirii musiikki kaduille ja aukioille. Katukauppiaat levittävät korunsa jalkakäytäville ja ruokakärryistä pelmahtelevat grillatun lihan ja maissin tuoksut. Juustolla höystetyt maissikakut, arepas con queso, ovat hyvää välipalaa.


Auringonlaskun aikoihin kannattaa nousta muurin päälle kuljeskelemaan. Meren suunnalta löytyy suosittu Café del Mar -ulkoilmabaari, jossa chillaillaan drinkkien äärellä.

Cartagena ei ole toki pelkkää idyllistä vanhaa. Kun tähyilee muurien päältä, tai kukkulalla olevalta Sant Felipen linnoitukselta, muistaa, että Cartagena on myös miljoonan asukkaan satamakaupunki. Kapealla meren saartamalla niemellä kohoaa Bocagranden vauras ja moderni kaupunginosa tornitaloineen, joiden joukossa ovat monet kaupungin parhaista hotelleista.

Pulahdus Karibianmereen

Rantalomaa voi viettää Bocagrandessa, vaikka Cartagenan kaupunkirannat eivät näytäkään siltä, miltä niiden Karibialla kuvittelisi näyttävän. Hiekka on harmaata ja vesi sameaa. Valkoista hiekkaa ja turkoosia merta löytyy sen sijaan vene- tai automatkan päästä, Playa Blancalta.


Idyllisemmät uima- ja snorklailupaikat odottavat Islas del Rosarion pienessä ja rauhallisessa saariryhmässä, joka on kansallispuistoa koralliriuttoineen ja mangrovekasvustoineen. Pääsaarelle, Isla Grandelle, voi poiketa päiväretkellä tai jäädä bungalow-hotelliin asustelemaan.



Kerran viikossa Ilta-Sanomien verkkosivuille matkailusta kirjoittava Mira Jalomies kertoo kiinnostavista kohteista ja kulttuurieroista sekä antaa matkailuun liittyviä vinkkejä huviksi ja hyödyksi.

Espanjassa, Brasiliassa ja nyt Malesiassa asuva, liki sadassa maassa käynyt Mira on matkatoimittaja ja copywriter. Lisää inspiraatiota reissuillesi löydät Miran matkailusivustolta ja -blogista.

Info

  • Cartagenaan voi lentää esimerkiksi Yhdysvaltojen tai monen Euroopan kaupungin kautta. Se on myös Karibialla risteilevien laivojen pysäkkejä.
  • Sää on trooppinen. Kuivinta on tammi–huhtikuussa.
  • Hintataso on karibialaisittain melko edullinen. Ravintolassa lounasannos maksaa noin 8 euroa, lasillinen viiniä 3–5 euroa.
  • Kolumbian turvallisuustilanne on parantunut viime vuosina. Cartagenassa on turvallisen oloista.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt