Nepalin Kathmandu on reppureissaajien ja vaeltajien suosikki – nämä mystiikkaa huokuvassa kaupungissa pitää kokea

Julkaistu:

Matkat
Nepalin pääkaupunki Kathmandu on reppureissaajien suosikkeja ja portti Himalajan vuoriston vaelluspoluille.
Kaupunkia leimaa läkähdyttävän intensiivinen tunnelma, mutta siellä odottavat myös Unescon listaamat nähtävyydet ja omintakeinen mystisyys.

Kathmandun ahtaille kaduille änkeävät sikin sokin autot ja jalankulkijat, polkupyörät ja riksat, pyhät lehmät ja tuhannet mopot. Apinat kiipeilevät katujen yllä roikkuvilla sähköjohdoilla, jotka ovat vähintään yhtä solmussa kuin kaupungin liikenne.


Kävelijän on pälyiltävä herkeämättä paitsi ympärilleen, myös jalkojen juureen, ettei tallaa pressujen päälle levitettyjä vihanneksia ja muuta myytävää.

Hektisyys tuntuu ulottuvan Kathmandussa joka nurkkaan, kunnes yhtäkkiä pääsee sisäpihalle. Mopojen tööttäykset vaihtuvat pulujen kujerrukseen ja mystiseltä kuulostavaan, rituaaliseen musiikkiin.


Erään aukion täyttää miltei kokonaan jättimäinen valkoinen Boudha-stupa, tiibetinbuddhalainen monumentti ja ikivanha pyhiinvaelluskohde, jota munkit ja muut paikalle osuneet kiertävät ympäri, itsekseen supisten. Tornin kultaisessa huipussa Buddhan silmät katsovat neljään ilmansuuntaan ja naruihin sidotut kirkkaan väriset rukousliput lepattavat tuulessa.

Pölyn alta löytyy historiallista kauneutta

Kukkulan laelle rakennetun Apinatemppelin huipulta aukeavat näkymät yli koko Kathmandun, kukkuloille ja vuorille asti. Taivas on kätkeytynyt osittain pölyyn ja saasteisiin, ja kaupunki näyttää vähän ankealta betoni- ja tiilitalojen matolta.


Mutta Kathmandun sydämestä löytyy Unescon listaama historiallinen keskusta palatseineen ja monine harjakattoisine temppeleineen, joita koristavat yksityiskohtaiset puukaiverrukset, kiveen hakatut kuvat ja veistokset.


Vielä hienommalta näyttää naapurikaupunkien, Patanin ja Bhaktapurin, vanhoilla kujilla ja temppeliaukioilla. Bhaktapurissa savenvalajat kuivattavat kannujaan ja kippojaan auringossa, ja naiset pesevät nyrkkipyykkiä vatiensa ääreen kumartuneina.

Jumalattaren katse on ilmeetön

Kathmandun keskusaukion eli Durbar Squaren laidalla, pienellä sisäpihalla, väki seisoo ja odottaa. Kaikki vilkuilevat vuoroin kellojaan, vuoroin punatiilisen palatsin parveketta ja ikkunoita, joita reunustavat hienot puuleikkaukset.

Jumalatar on 8 minuuttia myöhässä.

Lopulta Kumari, nuori tyttö, ilmestyy ikkunan eteen vahvasti meikattuna ja hymyttömänä. Valokuvata ei saa. Tovin päästä hänet kannetaan takaisin palatsinsa pimentoon. Lasta pidetään suojelusta tuovana jumalattarena, ja uskotaan, että hänen suonissaan virtaa veren sijasta maitoa.

Pyhiä miehiä ja hautarovioita

Kuuluu rätinää, kun liekit ahmivat betonitasanteille laskettuja, hienien sekaan kätkettyjä ruumiita. Savut ovat sakeita. Hautakokkojen vieressä virtaa mutainen pyhä joki, Bagmati, johon tuhkat sirotellaan ja jonka vettä hautajaisväki pirskottaa ylleen.


Ihmisiä kulkee jatkuvana virtana läheiseen Pashupatinathin temppeliin kädessään kukkia ja muita uhrilahoja. Päätemppeliin saavat mennä vain hindut, mutta alue on laaja ja ihmeteltävää riittää.

Joen vastarannalla istuskelevat pyhinä miehinä pidetyt, askeettista elämää viettävät villin näköiset sadhut pitkine rastaletteineen ja takkuisine partoineen. Osa on sivellyt koko ihonsa tuhkalla. Toiset ovat tehneet kasvoilleen naamiomaisen maalauksen. Joku polttelee hasista.

Alue on vähän kuin koko Kathmandu pienoiskoossa: täynnä kuhinaa, vähän sekava ja kummallinen, ja samalla niin oudon kiehtova.


Kerran viikossa Ilta-Sanomien verkkosivuille matkailusta kirjoittava Mira Jalomies kertoo kiinnostavista kohteista ja kulttuurieroista sekä antaa matkailuun liittyviä vinkkejä huviksi ja hyödyksi.

Espanjassa, Brasiliassa ja nyt Malesiassa asuva, liki sadassa maassa käynyt Mira on matkatoimittaja ja copywriter. Lisää inspiraatiota reissuillesi löydät Miran matkailusivustolta ja -blogista.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt