Tällainen on Norjan upeimpiin luontokohteisiin kuuluva Trolltunga – ”Joka ikinen kilometri ja hikipisara olivat kokemisen väärtejä”

Julkaistu:

Norja
Lähdimme tutkimaan, onko patikkaretki pitkän ja rankan vuoristoreitin taa kuuluisalle Trolltungalle kaiken vaivannäön ja jälkikolotuksien arvoinen kokemus.
Kaksihenkinen retkikuntamme päätyi kesälomareissulle lounaisnorjalaisessa Oddassa sijaitsevalle kallionkielekkeelle samoista syistä kuin niin moni muukin, eli hienojen Instagram-kuvien ja matkablogien innoittamana.

Oddaan voi matkustaa omalla autolla tai lentäen esimerkiksi Bergeniin, josta pääsee kohteeseen bussilla tai vuokra-autolla. Meille oma auto oli luontevin vaihtoehto, sillä halusimme nauttia Norjan jylhistä maisemista ja hienoista vesiputouksista ilman aikatauluja.


Majoitus varattiin pari kuukautta aiemmin Tyssendal-nimisestä kylästä, josta on noin 15 minuutin ajomatka Trolltunga-reitin aloituspisteeseen Skjeggedaliin.

Monet lähtevät 28 kilometrin vaellukselle telttojen ja makuupussien kanssa ja viettävät yönsä reitin varrella vuoristossa auringonlaskusta ja - noususta nauttien. Me päädymme päiväpatikkaan.

Vaelluksen pituus ja vaikeusaste on kiinni lähtöpaikan valinnasta. Fiksu turisti helpottaa alkumatkaa varaamalla etukäteen ”korkeimman” mahdollisen parkkipaikan P3:n (62€/vrk), jossa on tilaa 30 autolle. Toinen fiksu vaihtoehto on aloittaa patikkapäivä alempana sijaitsevalta P2:lta (52€/vrk), josta pääsee shuttle-bussilla (13,5€/hlö) ylös.


Myös Oddasta sekä kaikkein alimpana sijaitsevalta P1:ltä (31€) kulkee edestakaisia busseja (noin 10€/hlö) P2:lle.

Heinäkuisena aamuna P2 täyttyy jo ani varhain. Olemme paikalla kello 6.30, ja onnistumme valtaamaan viimeisen mahdollisen parkkiruudun.

Rankka nousu

Edessä on rankka 4 kilometrin nousu mutkittelevaa asvalttitietä. Jo ensimmäisen kilometrin jälkeen alkaa kaduttaa, ettei sittenkin jääty jonottamaan bussikyytiä. Onneksi moni muukin näyttää valinneen saman, uuvuttavan taktiikan. Emme siis ole yksin. Paitsi että ne muut ovat meitä 30 vuotta nuorempia.

Tuntuu kuin tie ei loppuisi ikinä. Mutkan jälkeen tulee aina uusi mutka ja uusi, kiduttava nousu. Mutta on sekin parempi kuin upouuden tien alle jäänyt, ”helvetilliseksi” kuvailtu jyrkkä, kilometrin pituinen nousu, jossa köydet, kaiteet ja kiviportaat avittivat kulkijaa.

Kun asvalttitie päättyy ja päästään varsinaiselle patikkapolulle, matkaa Trolltungalle on jäljellä ”enää” kymmenen kilometriä. Myös seuraavat kilometrit kiivetään ylöspäin, mutta kaunis ja vaihteleva vuoristoluonto antaa virtaa.


Reitin puolivälin jälkeen ollaan lähes 1 200 metrissä merenpinnan yläpuolella, minkä jälkeen polku kulkee vaihtelevasti alas ja ylös.

Polulta on henkeäsalpaavan upeat näkymät jyrkkien vuorenseinämien välissä välkkyvään Ringedalsvatnet-järveen. Tunnelma muuttuu lähes mystiseksi, kun sumupilvi peittää näkymän alapuolellamme.

Siellä täällä reitin varrella näkyy vaeltajien telttoja.

Kuvausvuoroa saa odottaa

Väkeä on liikkeellä paljon jo varhain aamulla. Huhujen mukaan Trolltungalla voi joutua odottamaan omaa kuvausvuoroaan jopa useita tunteja, jos sattuu paikalle vasta iltapäivällä.

Noin neljän tunnin patikoinnin jälkeen lähestymme määränpäätä. Ensiksi näkökenttään ilmestyy hurjannäköinen, pystysuora, tumma vuorenseinämä, ja vasta sen jälkeen tunnistamme kaukana, osittain pilven sisällä leijuvan, kuuluisan kielekkeen. Sen päällä näkyy punainen piste – ihminen nostelemassa käsiään!

Tässä se on, paikka, josta tänäänkin napataan taas tuhansia kuvia.

Kello on vasta 11, mutta kuvausjonolla on pituutta jo noin 50 metriä. Väkeä vaeltaa paikalle koko ajan lisää.


Aasialaiset eivät pidä kiirettä. Kuvaaja ikuistaa heitä yksitellen sekä pienempinä ja isompina ryhminä. Poseeraukset on mietitty tarkkaan: rohkeimmat istuvat kielekkeen reunalle heiluttelemaan jalkojaan, suurin osa levittää ”siipensä”. Joku liehuttaa Argentiinan lippua, ja punaisiin verkkareihin pukeutunut notkea mies nousee käsiseisontaan.


Jonotamme omaa kuvausvuoroamme tovin, kunnes kyllästymme ja päätämme tyytyä pienempään, hieman alempana sijaitsevaan kielekkeeseen, jonne ei tarvitse jonottaa. Ranskalainen perhe pyytää kuvausapua ja kapuaa kielekkeelle, minkä jälkeen myös me pääsemme kuvaan.

Nautimme tukevan lounaan sekä termarikahvit ja jäämme vielä hetkeksi seuraamaan Trolltunga-poseerauksia.

Paluumatkalla pilvet ovat väistyneet ja saamme ihailla niitäkin maisemia, jotka aamulla olivat vielä pilvien peitossa. Nyt viimeistään harmittaa, ettei sittenkin lähdetty matkaan teltan kanssa.

Vastaan tulee kaikenikäisiä vaeltajia, eniten nuoria aikuisia, mutta myös perheitä lasten kanssa.


Rankat kilometrit tuntuvat kropassa. Taukoja on pidettävä jokaisen nousun jälkeen. Vaikka reittiä Trolltungalle on helpotettu muun muassa purojen ylityksiin rakennetuilla kävelysilloilla, esimerkiksi roska-astioita tai vessoja ei ole. Tarpeet onkin tehtävä sopivien ”vessakivien” taakse muiden läjien lomaan.

Sairaus- ja muita hätätapauksia varten reitillä on sentään kaksi ensiapumökkiä.

Vaivan väärti

Kun matkaa on takana 23 kilometriä ja 10 tuntia, alkaa hurja alamäki, ensin maastossa ja sen jälkeen mutkatiellä. Onneksi keli on kuiva, sillä sateella sileät kalliot ja kivet ovat varmasti vaarallisen liukkaita.

Paluu autolle 11 tunnin ja 28 kilometrin jälkeen on ehkä sittenkin tämän retken kohokohta.

Annoimme kaikkemme ja reidet huutavat hoosiannaa. Silti joka ikinen kilometri ja hikipisara olivat kokemisen väärtejä.

Illalla Instagramiin ilmestyy kuva, jossa nuori mies kosii tyttöystäväänsä kielekkeen päällä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt