Päiväksi paatilla Pietariin – käy katsomassa ainakin nämä kohteet

Julkaistu:

Pietari
Päiväristeilyllä ehtii saada käsityksen historiallisesta Pietarista, jos on ripeä.
Kirkkain värein ja kaupunkisilhuetein koristeltu Princess Anastasia odottaa Länsisataman laiturissa. Laivaan pääsee sisälle usean tunnin ajan, millä vältetään monista risteilyistä tuttu rasittava jonotusruuhka.

Laivassa on tuttuuden tuntu, jonka mukaan käytävillä osaa suunnistaa opaskarttaa katsomatta. Laiva on rakennettu Turussa Wärtsilän telakalla ja se aloitti liikennöinnin Viking Linen MS Olympiana. Vuodesta 2017 lähtien laiva on ollut italialais-venäläisessä omistuksessa ja risteillyt Helsingin, Pietarin, Tukholman ja Tallinnan välillä.

– Princess Anastasia on suuri rakkauteni, tyttöystäväni – kliseistä kyllä mutta hyvin totta, kertoo laivan kapteeni, Italian Genovasta kotoisin oleva charmantti merikarhu Fabio Foglia.


Helsingistä pääsee Pietariin viisumivapaasti samantyyppisellä kaksi yötä -laivassa -päiväristeilyllä kuin Tukholmaan. Viisumivapaus koskee myös kahden yön hotelliyöpymisiä, kunhan palaa myös takaisin laivalla ja ostaa majoituksen risteilymatkapakettina.

Esimerkiksi elokuussa satunnainen kahden hengen päivä Pietarissa -risteily Helsingistä A-hytissä maksaisi 284 euroa, mutta tarjouksia kyttäävä voi päästä reissuun halvemmallakin.

Iso mutta pikainen siivu Pietaria

Pietarin tunnelmaan voi virittäytyä jo pari tuntia ennen satamaan saapumista. Laiva lipuu kanavassa ohi satama-alueen konttien ja kerrostalokolossien. Kauas merelle näkyy uuden Lahta-keskuksen syksyllä avautuva pilvenpiirtäjä, joka 462-metrisenä on Euroopan korkein lajissaan.

Laiva saapuu Pietarin satamaan aamuyhdeksältä, mutta passintarkastus vie vähintäänkin tunnin. Laivalipun hintaan kuuluu minibussikuljetus satamasta keskustaan ja takaisin. Viimeinen bussi keskustasta satamaan lähtee kello 17.

Aikaa Pietariin tutustumiseen päiväristeilyllä jää noin kuusi tuntia, jossa ajassa ehtii nähdä ison mutta pikaisen siivun Pietarin keskustan nähtävyyksistä sekä piipahtaa lounaalla tai kahvilassa.

Iso osa Pietarin nähtävyyksistä on Nevski prospektin varrella, ja viiden kilometrin mittainen Nevan valtakatu on jo itsessäänkin nähtävyys.

Keskustan näkee helposti kävellen. Laivayhtiöltä voi ostaa kolmen tunnin kaupunkikierroksen. Bussikierroksen suomenkielinen opas kertoo Pietarin historiasta ja esittelee päänähtävyyksiä.


Pietarin parasta antia ovat historialliset kohteet, joista tunnetuin on Eremitaasi, Venäjän keisarien asuin- ja edustustiloiksi 1754–1762 rakennettu Talvipalatsi. Siellä voi tehdä maailmanmatkan taiteen kuuluisimpien mestarien kuten Leonardo Da Vincin töiden äärelle. Museon 365:ttä huonetta ei kannata yrittää ahnehtia kerralla. Moderni taide, mukaan lukien upea Matisse-kokoelma, on nykyisin Pääesikunnan tiloissa Palatsiaukion sivurakennuksessa.

Talvipalatsista on reilun parin kilometrin kävelymatka Jänissaarelle, jossa kaupungin perustaja Pietari Suuri käynnisti linnoituksen ja silloisen Venäjän korkeimman rakennuksen Pietarin ja Paavalin tuomiokirkon rakennustyöt vuonna 1703. Kirkontorni kohoaa 122 metrin korkeuteen.

Linnoitussaarella on useita museoita. Avaruuslentojen ja rakettitekniikan museossa voi ihmetellä 1960-luvun rakettimoottoritekniikkaa. Esillä on kopio rakettimoottoreista, joilla kosmonautti Juri Gagarin ammuttiin avaruuteen huhtikuussa 1961.

Pohjolan Venetsian kirkot ihastuttavat

Soiselle suistomaalle perustetussa ”Pohjolan Venetsiaksi” kutsutussa Pietarissa on 42 saarta ja yli 340 siltaa. Keskustassa on myös upeita isoja puistoja.

Eremitaasia pienempiä ja helpommin haltuun otettavia kohteita ovat keskustassa sijaitsevat kaksi ortodoksikirkkoa, Verikirkko ja Iisakinkirkko. Jumalanpalvelusten aikaan kirkkojen häkellyttävän upeisiin sisätiloihin pääsee tutustumaan ilmaiseksi, muulloin sisäänpääsy maksaa noin viisi euroa. Lippu on kätevintä ostaa automaatista, jossa voi maksaa sekä luottokortilla että ruplaseteleillä.


Kristuksen ylösnousemuksen katedraali eli Kirkko veren päällä eli Verikirkko on kultakupoleineen ja seinämosaiikkeineen upea myös ulkoa, mutta kauttaaltaan mosaiikein koristeltu sisätila on mykistävä nähtävyys.

Verikirkko-nimi tulee siitä, että kirkko sijaitsee paikalla, jolla tsaari Aleksanteri II murhattiin maaliskuussa 1881. Vuonna 1907 valmistunut kirkko on välillä toiminut jopa ruumisvarastona. Kirkon ulko- ja sisäseinien mosaiikkien pinta-ala on ällistyttävät 8000 neliömetriä.

Kirkon ympäristössä on matkamuistokauppiaita, katutaiteilijoita, ihmispatsaita sekä taskuvarkaita väijymässä turistien lompakoita.

Iisakinkirkon luona voi iskeä isänmaallinen olo: kirkon 48 punagraniitista veistettyä monoliittipylvästä ovat louhittu Suomesta Vironlahdelta.


Kirkon kullattu 101,5 metrin korkeuteen kohoava pääkupoli tekee siitä Euroopan neljänneksi korkeimman kupolirakennuksen. Kupolin alatasanteelle pääsee kipuamaan 260 porrasta pitkin. Kupolin ja kirkon pääsymaksu on yhteensä vajaa kahdeksan euroa.

Nykyinen kirkko on jo neljäs samanniminen kirkko Pietarissa. Sitä rakennettiin yli neljä vuosikymmentä (1818–1858), mistä suomen kielen on vakiintunut ikuisuushanketta kuvaava sanonta ”rakennettiin kuin Iisakinkirkkoa”.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt