Perhe lukitsi itsensä ilkosillaan pakkaseen, toinen sytytti takan ja lämmitti mökin 35-asteiseksi – mökinvälittäjät kertovat, kuinka vuokralaiset mokailevat

Julkaistu:

Mökkimatkailu
Mies ajoi 400 kilometriä harhaan ja qatarilaisperhe innostui takasta vähän liikaakin.
Mökeillä sattuu ja tapahtuu, etenkin, jos niitä haluaa vuokrata eteenpäin tienestien toivossa.

Ilta-Sanomat keräsi mökkien välitys- ja huoltoyhtiöiltä tarinoita kommelluksista, joita vuokramökeillä on vuosien saatossa sattunut.

Usein mokaan syyllistyy tahattomasti ulkomaalainen, joka ei ole täysin perillä suomalaisista rakennuksista tai kulttuurista.

1. Qatarilaisperhe innostui takasta

Yhden naisen huolto- ja siivousyritystä Levin laskettelukeskuksessa pitävä Eija Jääskeläinen on ehtinyt seitsemän vuoden aikana tottua eri kansallisuuksien erilaisiin käytöstapoihin.

Hän kertoo, että Levillä on järjestetty paljon koulutuksia siitä, miten eri kansallisuuksia edustavat lomalaiset käyttäytyvät ja odottavat lomaltaan. Yksi kansallisuus, josta ei kuitenkaan ole koulutusta järjestetty, on qatarilaiset. Viime uutena vuotena eräässä mökissä majaili muutaman päivän viisihenkinen perhe. Isä oli suomalainen, mutta hänkin muuttanut Qatarin pääkaupunkiin Dohaan jo kymmeniä vuosia sitten.

Jääskeläinen kertoi tapansa mukaan vuokralaisille, että jos heillä on mitään kysyttävää, hän on tavoitettavissa 24/7. Puheluita tulikin, yleensä vasta yhdentoista aikaan illalla.

– Yhtenä iltana tuli puhelu, että onko minulla mitään avaimia, millä saadaan ikkuna auki. Kysyin, että minkä vuoksi te haluatte avata ikkunat. Sain vastaukseksi, että sisällä on niin lämmin, koska he olivat laittaneet takkaan tulen. Kävi ilmi, että mökin sisälämpötila oli 35–37 astetta. Se oli ihan hirveä se lämpö. Mietin, että meinaavatko he polttaa mökin kokonaan. Neuvoin sitten tekemään mökkiin läpivedon avaamalla sivuikkunoita ylä- ja alakerrassa.

– Kun he lähtivät, menin pihavarastoon katsomaan. Sieltä oli kaikki puut poltettu, ja niitä oli ainakin pari mottia. En yhtään ihmettele, että mökissä oli reilusti yli 30 astetta, Jääskeläinen kertoo.


Samat vieraat onnistuivat yhden vuorokauden aikana käyttämään kaiken lämpimän veden 300 litran vesivaraajasta. Jääskeläinen kertoo myös neuvoneensa perhettä, että suomalaiset tykkäävät juosta lumihankeen saunan jälkeen. Kun vieraat olivat lähteneet, koko mökkiä ympäröivä lumihanki olikin tallattu lahjakkaasti tasaiseksi.

– He sanoivat, että tämä oli heidän paras lomansa. Parasta kuulemma oli lumi ja takkatuli.

2. Keski-Euroopan oudot tiskaustavat

Jääskeläinen kertoo myös keskieurooppalaisesta perheestä, jolla oli oudot tiskaustavat. Hän kertoo ihmetelleensä, kun tiskialtaassa oli vajaan viikon vierailun jäljiltä tiskivettä, joka oli selvästi maannut altaassa useamman päivän.

– He varmaan asuvat sellaisessa kaupungissa, jossa joutuu säästämään vettä. Hehän voivat tiskata samassa vedessä koko viikon. Jos me Suomessa tiskataan käsin, niin mehän saatamme tiskata ihan juoksevan veden alla. Sillä mökillä oli kyllä tiskikonekin.

– Mutta eihän kaikkialla ole vettä käytettävissä, niin kuin meillä suomalaisilla.

3. Revontulilumosta kova pudotus todellisuuteen

Mökinvälittäjä Lomarenkaan markkinointipäällikkö Pekka Hulttunen kertoo useista kommelluksista, joita hänen kollegansa ovat hänelle jakaneet.

Hän kertoo, että ulkomaalaisille ongelmia saattavat aiheuttaa hieman yllättäen suomalaiset ovet. Ne nimittäin lukkiutuvat usein ilman avainta, toisin kuin ulkomailla.


Viime talvena, Hulttusen tietojen mukaan Ylläksellä, ulkomaalainen perhe oli saunomassa mökillä, kun he huomasivat ikkunasta ulkona leiskuvat revontulet. Pakkanen oli kova.

Nelihenkinen perhe lähti saman tien ilkosillaan ulos kännykkäkamerat mukana. He nappailivat haltioissaan kuvia revontulista. Haltioituminen tuli kuitenkin äkkiä loppuunsa, kun perhe tajusi ulko-oven menneen lukkoon.

– Heillä oli kyllä kännyköitä mukana, mutta hätääntyivät niin paljon, että rikkoivat saunan ikkunan päästäkseen takaisin sisälle. Olisivat he toki voineet soittaakin, sieltä olisi löytynyt kyllä vara-avain, kertoo Hulttunen.

4. Summittainen navigointi

Lomarengas toimittaa mökkiä vuokraavalle aina tarkan osoitteen navigointia varten. Hulttunen kuitenkin kertoo, että usein vuokralainen on liikkeellä huolettomasti ja saattaa kirjoittaa navigaattoriin vain paikkakunnan nimen. Se tietää ongelmia, jos saapuu paikalle iltamyöhään ja alkaa vasta sitten ihmettelemään, mikä se tarkka paikka olikaan.

– Muutama vuosi sitten Rantasalmella mökin omistaja alkoi ihmetellä, kun ulkomaalaisia asiakkaita ei kuulunut koko yönä. Hän lähti aamulla kuuden aikaan etsiskelemään heitä, ja löysi paikallisen kyläkaupan pihalta auton, joka oli ulkomaan rekisterissä.

– Siellähän se nukkui koko perhe. Omistaja meni koputtelemaan ikkunaan, että oletteko te meille tulossa, ja olihan ne.


Hulttunen kertoo, että pienillä paikkakunnilla, kuten Rantasalmella, kyläläiset kyllä osaavat yhdistää pisteet, jos paikalla haahuilee ulkomaalainen.

– Koko kylä tietää, että nuo ovat nyt menossa Rytkösen mökille todennäköisesti. Niitä sitten neuvotaan ja autetaan.

5. Mies ajoi 400 kilometriä harhaan

Ei ole täysin tavatonta, että mökki vuokrataan tyystin eri paikasta kuin mihin ollaan vuokraajan mielestä menossa.

– Viime talvena eräänä lauantaina ihan kotimainen asiakas soitti meille toimistolle ja ilmoitti, että me olemme täällä Ukkohallassa Hyrynsalmella. Hän kyseli mistähän mökin avain mahtaa löytyä. Meidän myyntineuvottelija tarkisti ja sanoi, että täältä kyllä löytyy teidän nimellä varaus, mutta se on Luostolle, kertoo Hulttunen.

– Asiakas sanoi, että ei voi pitää paikkaansa, mutta kun sitä katsottiin, niin kyllä, asiakas oli tehnyt varauksen mutta nimenomaan Luostolle. He sitten lähtivät ajelemaan kohti pohjoista, 400 kilometriä tuli lisämatkaa.


Hulttunen ei ole varma, mistä kyseinen moka johtui. Yksi selitys voi olla se, että monella mökillä on täysin sama nimi.

– Kun ihmiset keksivät mökeillensä nimiä, ne luulee keksivänsä omaperäisen, mutta ne ovat yleensä hyvin samantapaisia ja sekoittuu helposti. Joku Revontuli, Iltarusko ja Sateenkaari. Meillä on varmaan useita kymmeniä Mäntyniemiä tai Tamminiemiä.

6. Heikko kielitaito johti lisämaksun vaatimiseen

Hulttunen kertoo kuulleensa kollegaltaan tapauksesta, jossa mökin omistajan aikamiespojan huono kielitaito oli johtaa lisämaksun vaatimiseen asiakkaalta.

Tapauksessa venäläinen lapsiperhe saapui vuokramökilleen. Heitä vastassa oli kyseinen aikamiespoika ison koiran kanssa. Venäläisrouva huomasi lastensa pelkäävän isoa koiraa ja yritti autosta viestittää tätä suomalaiselle sanomalla ”two kids”.

– Aikamiespojan englanti oli vähän huonoa ja hän ymmärsi väärin. Hän kiiruhti mökin omistajan, eli äitinsä luokse mökin sisälle ja sanoi, että vierailla on mukana kaksi kissaa, vaikkei mökkiin saa tuoda lemmikkieläimiä.

– Vanha emäntä lähti pyytämään tästä kimmastuneena lisämaksua lemmikkieläimistä. Venäläisrouva oli tovin kovin hämmästynyt. Siitä selvittiin ja loma alkoi ihan rauhallisesti. Oli päätelty, että pojalla oli ”kids” ja ”cats” menneet hieman sekaisin.

7. Hälytysjärjestelmä lopetti jatkobileet

Hulttunen kertoo myös viime talvena Levillä sattuneesta tapauksesta, jossa mökin hälytysjärjestelmä lopetti suomalaisen kaveriporukan jatkobileet.

Porukka oli palannut yön pikkutunteina baarista. He olivat kuitenkin onnistuneet ennen lähtöään saamaan hälytyslaitteet päälle. Kun he avasivat oven, hälytyslaitteet lähtivät soimaan niin, että ”koko tunturi raikui”.

– Paikan päälle tuli huoltomies, vartiointiliikkeen vartija ja vielä poliisikin. Hälytyslaitetta ei aluksi saatu pois päältä ilman mökin omistajan kuittausta. Tämä tietenkin nukkui eikä häntä tavoitettu puhelimitse.

– Lopulta he saivat hälytysäänen pois, mutta itse järjestelmä jäi päälle. Näin ollen asiakkaat komennettiin mökkiin ja heille ilmoitettiin, että yhtäkään ovea ei saa avata ennen kuin omistaja tavoitetaan. Aamulla se sitten tavoitettiin. Oli siinäkin selvittelemistä, Hulttunen kertoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt