Lähde matkalle Virroille – teollisuushistoriaa ja luontoa

Julkaistu:

Kotimaa
Virroilla toimi Suomen ensimmäinen makaronitehdaskin. Paikkakunta on lomailijalle kiinnostava yhdistelmä luontoa ja teollisuushistoriaa.
Tyylikkäin tapa saapua Virroille on höyrylaiva Tarjanne, joka on kulkenut Tampereen ja Virtain vesireittiä jo 111 vuotta. Suomen ja ehkä maailman ainoassa pitkän linjan reittihöyryssä matkanteko on meditatiivista, sillä ääntäkään ei kuulu keula- ja peräaaltojen kohinan lisäksi.

Tarjanne on pidetty kuosissa tyylillä, ja laivahenkilöstö tuntuu olevan ylpeä erikoislaatuisesta kulkuneuvostaan.

– Joka päivä on erilainen, vaikka reitti on sama. Onhan tässä ainutlaatuisessa asemassa, sanoo kapteeni Sami Salmi.


Ravintolatoiminnan päällikkö Anette Mellin on aina mukana kesän ensimmäisellä matkalla.

– Tämä on minulle se ravintola, hän vakuuttaa yläkannen salissa, jonka sisustus on Akseli Gallen-Kallelan käsialaa.

Matka taittuu yllättävän vauhdikkaasti, koska potkuria pyörittää 300-hevosvoimainen höyrykone. Siitä vastaa konemestari Markus Puttonen, jonka kannenalaisen valtakunnan täyttää höyryn puhina ja akselien kolke.


Saapuminen on kansanjuhla

Kesän ensimmäisen laivan saapuminen Virtain laituriin on varsinainen kansanjuhla. Sään suosiessa rannassa riittää muutoinkin väkeä suostun terassiravintola Baarpuurin ja uimarannan ansiosta.


Illan hämärtyessä siirryn torin vierelle perinteikkääseen hotelli Tarjanteeseen, jossa on ajattoman retrohenkinen tunnelma.

Aamulla suuntaan kävelykierrokselle, ja katsastan paikallisia käsityötuotteita myyvän Taitokaupan. Siitä on lyhyt matka avoimelle tiekirkolle, joka edustaa hienosti 1770-luvun puurakennuskulttuuria. Kirkossa ja muuallakin Virroilla vietetään KesäVirratSoi-musiikkijuhlaa 11.–14.7.

Jari-Pekka Perämäki esittelee rakennusta, ja katseeni osuu kattopalkista riippuvaan laivan pienoismalliin. Ihmettelen rannikkokirkoista tuttua votiivi- eli uhrilaivaa täällä sisämaassa. Pienen taustatutkimuksen jälkeen selviää, että kyseessä on kirkkomaalari Thomas Kiempen työ vuodelta 1797, ainoa laatuaan.

Virrat on kuulu monista luontokohteistaan, ja tunnetuin niistä on Torisevan rotkojärvien ketju. Se oli suosittu nähtävyys jo 1800-luvulla, jolloin kalliorantoja ikuistivat niin maalari Werner Holmberg kuin valokuvaaja I. K. Inhakin. Vuonna 1936 lotat rakensivat kahvimajan Alaisen Torisevan pohjoispäähän, ja sama maja palvelee matkaajia edelleen lähes muuttumattomana.


Suomen ensimmäinen makaronitehdas

Torisevalta suuntaan reilun vartin ajomatkan päähän Killinkosken teollisuuskylään. Täällä toimi Suomen ensimmäinen makaronitehdaskin, mutta tunnetuin Killinkoski on tekstiilinauhatehtaasta. Se aloitti 1898 ja jatkaa edelleen Inka Oy:nä.

Alkuperäisin osa teollisuuskompleksia on nyt Wanha Tehdas, jossa on lukuisia museoita, kokoelmia sekä gallerioita. Kyläyhdistyksen puheenjohtaja Vesa Postinen näkee tulevaisuuden hyvänä, vaikka taajamassa asuu enää kolmisensataa henkeä.

– Kävijöitä on vuodessa kolmisenkymmentä tuhatta, ja Ähtärin pandat ovat tuoneet lisänsä, koska tämä on matkareitillä, hän iloitsee.


Wanha Tehdas on sinänsäkin teollisuushistoriaa: vanhin osa vuodelta 1908 on arkkitehti Josef Stenbäckin käsialaa. Hän on piirtänyt myös vuonna 1928 valmistuneen karamellinkorean Killinkosken kirkon.


Nauhateollisuusmuseo on täynnä koneita

Nauhateollisuusmuseo on täynnä hämmästyttäviä koneita, joilla on punottu ja kudottu kaikkea, mitä harvoin tulee ajatelleeksikaan: kengännauhoja, adressinauhoja, asusteiden merkkilappuja, koristerusetteja, armeijan hihamerkkejä, kankaisia matkailumerkkejä ja 1990-luvulla jopa muumimerkkejä.

Tehtaassa on myös laaja Into-keskus, jossa esitellään virtolaislähtöisen I. K. Inhan elämäntyötä: hän oli valokuvauksemme pioneereita 1890–luvulla ja ahkerakynäinen tietokirjailija sekä toimittaja. Näyttelyt ovat yllättävän moderneja QR-koodeineen.

Valokuvauksen ystävä löytää Tehtaan yläkerrasta Kamerataivaan, jossa on esillä perin runsaalta tuntuva määrä kameroita ja valokuvaukseen liittyviä välineitä.

1800-luvun perinnekylä

Killinkoskelta ajelen keskustan länsipuolelle, jossa ovat yhdessä nipussa Marttisen nuorisokeskus, Perinnekylä lukuisine museoineen ja Herraskosken kanava.

Marttisessa käy melkoinen vilske, koska siellä on useitakin leiriryhmiä. Keskuksen ja viereisen Perinnekylän alue on laaja, ja rakennukset ovat enimmin 1800-luvun talonpoikaistyyliä. Poikkeuksen tekee 1892 valmistunut nikkarityylinen Vanha Pappila.

Talolla on erikoinen historia – Pappila rakennettiin kappalainen Karl Törn­qvistin aikana, mutta sen valmistuttua pidettiin yllättäen uudet papinvaalit. Törnqvist ei saanut jatkoa, ja siitä kimmastuneena hän vannoi palaavansa pappilaan. Tämän hän tekikin kummittelemalla, kertoo oppaani Markku Honkola.

Perinnekylän Rajalahden museotalon merkillisin esine on Jeremias Kingelinin maalaama posliini- ja liinavaatesenkki, todennäköisesti 1820-luvulta. Näitä sinivärisiä senkkejä tunnetaan vain kaksi. Epäsuomalaiset porvarispariskunta- ja vesimyllyaiheet Kingelin oli saanut todennäköisesti hollantilaisista posliinilautasista.

Perinnekylän vierellä on Herraskosken kanava, joka yhdistää Virtain ylä- ja alapuoliset vesireitit, Toisveden sekä Vaskiveden. Pihtakuusien reunustama sulkukanava kaartuu kauniisti kansallismaisemaan, ja sen yläosassa on myös kanavamuseo.


Lettukioski juttutuokioineen

Kanavan kohdilla Järvisuomentien varrella on aamukymmenestä iltayhteentoista avoinna lettu- ja pehmiskioski, missä tarjoiluun kuuluu myös juttutuokio. Paluumatkalla pysähdyn vielä Vaskiveden kylässä, missä ovat leppoisa kahvio Rasin Tupa ja sitä vastapäätä lähituotteiden Kesämakasiini.

Tuokiot Virtain vesireiteillä ja maalaismaisemassa tyynnyttävät mukavasti kiireisenkin kaupunkieläjän.

Kumman monta karhua

Karhupatsas vartioi kirjastoa, Kiekko-Karhut jääkiekkoilevat, yökerhoa etsivä suuntaa Martinkarhuun, paikkakunnan nimikkokangas on karhukuosinen, Taitokaupassa myydään Karhukintaita, virtolaissyntyinen Uolevi Nojonen on kirjoittanut Karhu-oopperan. Mistä moinen karhukeskittymä?


Selitys löytyy historiasta. Kotalan kylässä eli 1747–1833 Martti Kitunen, joka kaatoi aikanaan liki 200 karhua. Niitä pidettiin silloin vaarallisina ja haitallisina petoina, ja Kitunen sai kaadoistaan mitalinkin vuonna 1800.

Karhu-Marttina tunnettu Kitunen kuitenkin kunnioitti luontoa. Hän uhrasi kaatamiensa eläinten veren kotitilansa ikikuusen juurelle ja piti kaulassaan suvun hallussa edelleen olevaa karhunhammasamulettia. Kuuluisa Kitusesta tuli, kun Sakari Topelius kirjoitti hänestä luvun Maamme kirjaan 1875.

Ei siis kumma, että Virroilla on myös Kitusen kievari, Kitusenkulman logistiikka- ja teollisuuspuisto sekä Kitusen muistomerkit Kotalan kylässä ja kirkkomaan itälaidalla.

Kolme virtolaistuotetta:

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt