Matkatoimisto poistaa punaisen lihan lennoiltaan

Julkaistu:

Lentomatkailu
TUI poistaa punaisen lihan lentojen ruokalistalta.
TUI kertoo, että kesäkuusta alkaen punainen liha poistetaan vaiheittain omien lentokoneiden ruokalistalta. Punaisella lihalla tarkoitetaan naudan-, sian- ja lampaanlihaa.

– Kun kysyimme asiakkailtamme heidän mielipiteitään matkustamisen kestävyydestä, toimenpidelistalla korkealle nousi punaisen lihan syönnin ja yleensä lihansyönnin vähentäminen, kertoo TUIn kestävyysasiantuntija Anna Kiefer.

– Siksi panostamme nyt herkullisiin siipikarjanliha-, kala- sekä kasvisruokiin ja jätämme samalla punaista lihaa sisältävät ruokalajit pois tarjottavien lentoaterioiden listalta.

Etukäteen tilatut ateriat

Punaisesta lihasta luopuminen asteittain on vain yksi monista toimista, joilla vähennetään lennoilla tarjottavien aterioiden ilmastovaikutuksia, tiedotteessa kerrotaan.

Tarjoamalla etukäteen tilattuja aterioita pyritään vähentämään ruokahävikkiä. Kun matkustajat varaavat lentoateriansa ennakkoon, lennoille lastataan mukaan ruokaa vain se määrä, jonka oikeasti kuluu, tavoite on tiedotteen mukaan.

Tämän ansiosta koneen paino vähenee, mikä vuorostaan laskee polttoaineen kulutusta ja siten pienentää päästöjä.

TUI tekee yhteistyötä muun muassa hollantilaisen Wageningenin yliopiston yhteydessä toimivan Foodcase-yhtiön kanssa.

Tarkoitus on muun muassa tarjota ensimmäisenä maailmassa kahvi lentokoneessa syötävistä kahvikupeista. Tätä kokeillaan parhaillaan, TUIn tiedotteessa kerrotaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt