1. Amos Rex, Helsinki
Pääkaupungin uusin matkailuhitti ydinkeskustassa. Osin maanalaisen museon sanotaan juhlistavan niin taidetta kuin uniikkia ja urbaania kaupunkitilaa.
Amos Rex on Helsingin uusi hitti.
2.Lammassaari, Helsinki
Suojeltu saari Viikissä Vanhankaupunginkosken laitamilla. Perille pääsee pitkospuita pitkin, mutta koska saari on mökkialuetta, siellä saa liikkua vain merkityillä poluilla. Alueella törmää usein lintuharrastajiin.
Lehmiä laitumella Helsingin Lammassaaressa.
3. Alppiruusupuisto, Helsinki
Haagassa sijaitseva alppiruusupuisto tunnetaan myös Rodopuistona. Vaikka kahdeksan hehtaarin puisto on nimetty kukkaloiston mukaan, vehreä kohde on vierailun arvoinen myös alppiruusun kukinta-ajan ulkopuolella. Puiston vanhimmat alppiruusut on istutettu luonnontilaiselle suolle vuonna 1975.
4. Espoon saaristo, Espoo
Voit meloa, vuokrata soutuveneen tai loikata veneen kyytiin Matinkylästä Nokkalan satamasta. Kyydistä voi hypätä missä haluaa tai seilata pitkin Espoon saaristoa koko päivän. Näillä mahtavilla saarilla ei ole parasta ennen -päiväystä, joten saarihyppely on hauskaa myös syksymmällä.
5. Mustion linna, Raasepori
Suomen arvokkaimpiin kartanoihin kuuluvan Mustion linnan historia ulottuu peräti 1600-luvulle. Nykyään Mustion linna on kohde, jonne tullaan ihmettelemään komeaa kartanohistoriaa, nauttimaan luonnosta ja kulinaristisista nautinnoista.
6. Fiskarsin ruukki, Raasepori
Fiskars tunnetaan käsityöläisistään.
Ruukkikylään on muodostunut eläväinen taiteilijayhteisö museoineen. Vanha teollisuusmiljöö lumoaa, samoin vanhat puutalot sekä heleä järvi ja tammea, vaahteraa ja koivua täynnä oleva metsä. Pääkadulla kannattaa pistäytyä hurmaaviin putiikkeihin ja kahviloihin.
7. Hvitträskin ateljeekoti, Kirkkonummi
Hvitträsk on arkkitehtikolmikko Eliel Saarisen, Herman Geselliuksen ja Armas Lindgrenin itselleen suunnittelema ateljee ja asuinrakennus, joka toimii nykyisin museona. Vitträsk-järven maisemissa kohoava kokonaistaideteos on yksi Kirkkonummen merkittävimpiä matkailukohteita.
Kirkkonummen Hvitträskissä kolmen arkkitehtiparin huvilassa oli draamaa, kun Eliel Saarisen ex-vaimo päätyi yhteen Herman Geselliuksen kanssa, jonka sisko oli mennyt kimppaan Saarisen kanssa.
8. Lappohjan uimaranta, Hanko
Hanko tunnetaan kauniista rannoistaan, mutta suuret ihmismassat eivät ole vielä löytäneet tietään Lappohjan uimarannalle. Reilun kilometrin mittainen hiekkaranta on matala, joten se sopii mainiosti myös lapsiperheille.
9. Ramsholmen, Raasepori
Tammisaaren Ramsholmeniin saapuessa tuntuu kuin ei olisi Suomessa lainkaan. Harvinainen lehtoparatiisi muistuttaa kasvistoltaan ja eläimistöltään pikemminkin monipuolista keskieurooppalaista tammimetsää. Ramsholmen tarjoaa suorastaan satumaiset puitteet ulkoiluun ja piknikille.
10. Suomen rautatiemuseo, Hyvinkää
Rautatiemuseo on koko perheen suosikki. Vuonna 1898 perustetun museon pysyvään näyttelyyn kuuluvat muun muassa ainutlaatuiset, historialliset Venäjän keisarin vaunut sekä Suomen presidentin salonkivaunu.
11.Tytyrin Elämyskaivos, Lohja
Tytyrin kaivos on ainutlaatuinen matkailukohde syvällä maan alla. Kaivoskäytävillä voi kokea kivensisäisen jännittävän maailman ja päästä ihka oikeaan mainaritunnelmaan. Maan alle kuljetaan Suomen nopeimmalla hissillä, joka on jo elämys itsessään.
Tytyrin kaivos on Lohjalla.
12. Brunbergin tehtaanmyymälä, Porvoo
Suklaanystävän suuri unelma, Brunbergin tehtaanmyymälä, kannattaa yhdistää vanhan puukaupungin ihailuun. Talon legendaarisin tuote on tietysti aidot ja alkuperäiset Brunbergin Suukot.
13. Yado Oikawa, Porvoo
Erikoinen japanilaisia elämyksiä tarjoava majatalo Porvoonjoen rannalla Pukkilassa. Japanilaisittain sisustettu majatalo tarjoaa ainutlaatuiset puitteet rentoutumiseen tai Japanin kaipuuseen.