Yhdysvalloista kotoisin oleva Rachael asui Turussa 4 vuotta – paljastaa nyt 5 asiaa, joita ikävöi Suomesta

Julkaistu:

Suomi
Turussa asunut teksasilaisnainen paljastaa lempiasiansa Suomesta.
Kerroimme aiemmin Wildwood Vagabond -Youtube-kanavaa päivittävästä teksasilaistaustaisesta Rachaelista, joka asui neljä vuotta Suomen Turussa.
Osaan Suomi-tavoista oli vuosien varrella vaikea tottua, mutta tällä kertaa Rachael kertoo asioista, jotka ihastuttivat täällä niin paljon, että niitä on yhä ikävä.



Kerromme niistä osan. Rachaelin Youtube-videon voit katsoa täältä!

Näitä asioita hän kaipaa Suomesta:

1. Ihmiset

Rachael myöntää videollaan, että ihastus suomalaisiin ei syntynyt yhdessä yössä. Alku oli nimittäin vaikea.

– Suomalaiset ovat hyvin hiljaisia ja varautuneita. Aluksi se oli hieman haasteellista.

– Ajattelin aluksi, että ihmiset saattavat olla vähän kylmiä, Rachael kertoo videollaan.

Tilanne muuttui kuitenkin täysin, kun Rachael huomasi, että itse asiassa suomalaiset ovatkin hyvin lämpimiä ja ihastuttavia. Nainen kehuu meitä peräti aidoimmiksi ihmisiksi koko maailmassa.

– Kun heistä tulee ystäväsi, sinulla on ystävä loppuelämäsi ajan.

2. Ruoka

Suomalainen ruoka on ainakin takavuosina saanut kritiikkiä ulkomailla asti, mutta Rachelilla on siitä pelkkää hyvää sanottavaa. Rachaelin mieleen oli erityisesti suomalaisen ruoan terveellisyys.

– Suomalaiset syövät yhdysvaltalaisiin verrattuna hyvin terveellisesti.


Nainen oli vaikuttunut siitä, että Suomessa ei ole niin paljon pikaruokaravintoloita kuin Yhdysvalloissa. Valinnanvaraa oli vähemmän, mutta terveelliset valinnat olivat Suomessa kotimaata helpompia tehdä.

– Suomalaiset ovat hyvin terveystietoisia ja rakastan sitä, koska haluan itsekin syödä terveellisesti.

3. Käytännöllisyys

Suomalainen ei turhia shoppaile, vaan kaikelle pitää olla tarkoituksensa. Suomalaisten tapa tehdä kaikkea käytännöllisyys edellä teki amerikkalaisnaiseen vaikutuksen.

– En edes tiennyt, mitä sana tarkoittaa, ennen kuin muutin Suomeen, Rachael vitsailee.

Myös suomalaisten into kierrättää teki naiseen vaikutuksen. Kaupan maksullisiin muovipusseihin oli vain aluksi vaikea tottua.

4. Julkinen liikenne

Se mikä on meille itsestäänselvyys, voi olla muille suoranainen ihme.

Kun Rachael muutti Suomeen, ei hän ollut uskoa silmiään nähtyään 7-vuotiaan pojan matkustavan yksin koulusta kotiin bussilla.

– Voit mennä minne vain julkisilla ja erittäin halvalla, Rachael ihmettelee.

Amerikassa moinen ei onnistuisi, Rachael kertoo.

5. Sauna

Mitäpä Suomi olisi ilman saunaa? Suomalainen ylpeydenaihe teki vaikutuksen myös Rachaeliin, joka oppi nauttimaan löylyistä alun hankaluuksien jälkeen.

Erityisesti julkisessa saunassa alasti oleminen tuntui aluksi oudolta. Istuutuminen ilman rihman kiertämää lauteille ventovieraiden kanssa tuntui oudolta, eurooppalaiselta tavalta.

– Sitten tajusin, ettei tämä ole outoa, vaan hauskaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt