Suomalaismatkailija valitti hotellihuoneesta – hotelli yritti vanhaa kikkaa, mutta turistin dramaattinen temppu tepsi

Julkaistu:

Matkat
Valittaminen kannattaa, sanovat suomalaismatkailijat.
Ja suomalaisetko muka eivät osaa valittaa?

Kerroimme aiemmin tässä kuussa, että ruotsalaisturisti saattaa napata suomalaisturistin nenän edestä paremman hotellihuoneen, sillä olemme usein turhan vaatimattomia vaatimaan parempaa palvelua.

Artikkelin kommenttiosioon kertyi kuitenkin nopeasti täysin päinvastaisia kokemuksia. Monet suomalaiset kertoivat, että he ovat kyllä uskaltautuneet valittamaan.

Ja kaiken lisäksi valittaminen on usein myös tehonnut.

Ilta-Sanomien lukijat kertovat, miten rohkeasti he ovat tuoneet tyytymättömyytensä matkoillaan esille.

Dramaattinen ele tehosi, huone vaihdettiin parempaan

– Egyptin Hurghadassa annettiin maantasossa oleva huone, jonka terassia ei voinut käyttää. Menin vaatimaan toista huonetta. Respasta vastattiin, että hotelli on muka täynnä ja toista huonetta ei tipu. Laitoin matkalaukkuni aulan lattialle ja ilmoitin majoittuvani mieluummin aulaan. Vartin päästä minulla oli toinen huone terassilla ja merinäköalalla, Metsusalem-nimimerkki kirjoittaa.


Valitus pölystä kannatti

– Viimeksi huomautin hotellihuoneen ilmanvaihdosta, joka oli todella pölyinen. Onneksi pölyt näkyivät suojaritilän kautta. Ennen taloksi asettumista huoltomies puhdisti pölyt pois. Sen jälkeen laittoi tosin ritilän niin päin, ettei pölyt jatkossa näy huoneeseen, Eläkeläinen kertoo.

Suomalaisille annetaan surkeimmat loukut

– Ulkomaalainen opas kertoi että suomalaiset on parhaita, eivät valita mistään ja tyytyvät kaikkein karseimpaan. Siksi heille annetaankin surkeimmat loukot ja kaikki huonosti toimivat jutut, Muutos-nimimerkki kertoo.

Muista topakka asenne

– Espanjassa jos liian sovittelevaan sävyyn menee mainitsemaan huoneen puutteista ja rivien välistä vihjailemalla yrittää ilmaista, ettei ole täysin tyytyväinen, mitään ei tule tapahtumaan. Se tulkitaan niin, että asiakas ei ole vielä tarpeeksi vihainen, suotta siihen tuhlata aikaansa. Naama punaisena ei kannata mennä raivoamaan, mutta kyllä kannattaa ottaa tarpeeksi topakka asenne jo heti alkuun, että ymmärtävät, ettei tähän vain lämpimikseen tultu juttelemaan, Lomalla-nimimerkki kirjoittaa.


Huonetuoksulla homeinen huone kuntoon

– Krabin reissulla saatiin huone, jossa kosteus valui pitkin seiniä ja kaikki tekstiilit oli kosteita ja huoneessa oli karsea homeen haju. Valitettiin respaan ja tuloksena oli, että siivooja tuli huoneeseen ja ruiskutteli huoneeseen reippaasti jotakin huonetuoksua. Otettiin seuraavaksi oppaaseen yhteyttä ja vaadittiin toista huonetta. Ja järjestyihän se lopulta, DarJeeling-nimimerkki kirjoittaa.

Kopperosta paikan parhaimpaan huoneistoon

– Olen vaatinut parempaa ja siistimpää huonetta Englannissa vanhassa kartanossa yöpyessäni. Ensimmäinen huone oli pieni ja epäsiisti koppero, jossa oli koirankarvoja kaikkialla. Sain melkein klaustrofobisen kohtauksen ajatuksesta, että joutuisin yöpymään tilassa. Menin respaan, ilmoitin huolenaiheeni ja sain ilmeisesti yhden tuon paikan parhaimmista huoneista. Ainakin se oli siisti.

Takuuvarma Thaimaa ei petä

– Thaimaa: suihkussa huono vedenpaine, vaihtoivat huoneen parempaan. Ilmastointi ei toiminut kunnolla: vaihtoivat huoneen parempaan. Missä tahansa vikaa: vaihtoivat huoneen parempaan. Jääkaappia on vaihdettu, vedenkeitintä tuotu ym. Samalla hinnalla tapahtunut aina, ja hotellit maksavat 10–25 euroa per yö, nimimerkki Doping-rotta kertoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt