Anniina muutti Espanjaan jo 10 vuotta sitten ja asuu nyt Mallorcalla – näissä asioissa eron Suomeen todella huomaa

Julkaistu:

Muutto ulkomaille
Anniina ikävöi Suomesta ystävien ja sukulaisten lisäksi pussilakanoita, kraanavettä, marjoja, irtokarkkeja ja ruisleipää.
Hämeestä lähtöisin oleva Anniina Koivula, 35, on asunut ulkomailla on-off jo yli kymmenen vuotta. Hän menetti sydämensä Espanjalle vuonna 2008, jolloin hän pakkasi ensi kertaa elämänsä matkalaukkuun ja jätti kotimaan taakseen.

Anniina on ehtinyt vuosien varrella asua Espanjan lisäksi myös Kreikassa, Egyptissä ja New Yorkissa. Pisimmillään hän on pysynyt poissa Suomesta puolitoista vuotta yhteen soittoon.

– Se oli yksi parhaimmista päätöksistäni, kun ensimmäisen kerran uskaltauduin muuttamaan ulkomaille yksin.

Tällä hetkellä Anniina asustaa Mallorcalla, josta on tullut ajan saatossa hänen toinen kotinsa. Ajatuksena on viipyä ainakin puolisen vuotta.


Anniinan mukaan hänet on otettu Espanjassa vastaan erinomaisesti. Alkuun oli hankalampaa, kun hän ei puhunut paikallista kieltä.

– Kaikki espanjalaiset eivät osaa englantia, joten he eivät sitten jaksaneet yrittää kommunikoida kanssani. Paljon oli myös heitä, jotka osasivat englantia, olivat ystävällisiä ja auttoivat erilaisissa asioissa, Anniina muistelee alkuaikoja Espanjassa.

Arki muuttui helpommaksi heti, kun hän oppi puhumaan espanjaa.

– Nykyään kaikki on helppoa, kun on yhteinen kieli. Kadulla kävellessäni monet luulevat minua espanjalaiseksi.

Alku meni totutellessa uusiin tapoihin

Anniina valitsi asuinmaakseen Espanjan siitä syystä, että hän on ollut nuoresta pitäen kiinnostunut maan kulttuurista ja ilmastosta. Vaikka nuori nainen oli tehnyt taustatyönsä huolella, uudessa asuinmaassa riitti opittavaa.

– Minun piti totutella siestaan ja pidempiin työpäiviin. Ensimmäiset kuukaudet menivät totutellessa siihen, että asiat eivät korjaannu hetkessä, eivätkä edes välttämättä huomenna tai ensi viikolla. Sen kun hyväksyi, elämä helpottui.


Suomesta jäi ikävä pussilakanoita, kraanavettä, marjoja, irtokarkkeja ja ruisleipää. Ensimmäisessä työpaikassaan hän muistaa oudoksuneensa viinietikan ja öljyn yhdistelmää, jota löytyi jokaisesta lounassalaatista.

Suomalaisten ja espanjalaisten erot näkyvät Anniinan arjessa siten, että Mallorcan ystävät ovat valmiita lähtemään kahville tai lasilliselle lyhyelläkin varoitusajalla. Suomalaiset pitävät suunnittelusta. Työelämässä hierarkia näkyy selvemmin Espanjassa, jossa pomojen ja työntekijöiden välillä on suurempi kuilu.

Kertaakaan ei ole kaduttanut

Anniina ei ole katunut ulkomaille lähtemistä kertaakaan. Kiertolaiselämän viehätys piilee uusiin paikkoihin ja ihmisiin tutustumisessa, mutta nainen tunnustaa alkaneensa viime aikoina miettiä aloilleen asettumista.

Näillä näkymin hänen aikoo asettua aurinkoiselle Mallorcan saarelle.

– Mallorca on tuntunut eniten kodilta ja rakastan elämää täällä, joten varmaankin tänne jään tulevaisuudessa.


Anniina on mahdollistanut erilaisen elämäntyylinsä keikkatyöllä. Hän on työskennellyt vuosien varrella muun muassa tarjoilijana ja matkaoppaana.

– Kun työt tekee hyvin, niin aina tietää, että töitä on jossain.

Käsistään taitavan Anniinan haaveena on perustaa Mallorcalle oma konditoria tai suklaapuoti.

– Ja kun tulee lottovoitto, pistän pystyyn myös eläinsuojan ja koiraystävällisen kahvilan, jossa tarjoillaan herkkuja myös koirille, eläinrakas Anniina unelmoi.

Lähes jokainen voisi lähteä

Anniinan mukaan monen haaveet ulkomaille muuttamisesta jäävät helposti pelkäksi sanahelinäksi. Naisen mielestä lähestulkoon jokainen suomalainen pystyy siirtämään elämänsä toisaalle, jos siihen riittää halua.

– Ulkomailla asuminen avartaa maailmaa. Nykypäivänä yhteydenpito on niin helppoa, ettei edes tunnu, että jäisin mistään paitsi. Ja ainahan sieltä pääsee takaisin jos ulkomailla asuminen ei tunnukaan omalta. Kaikki on kiinni siitä, että uskaltaako ottaa sen ensimmäisen askeleen vai ei. Jos haluaa pysyä tutussa ja turvallisessa, sekin on ihan ok.


Kerta toisensa jälkeen Anniina törmää ihmettelijöihin, joiden on vaikea ymmärtää nuoren naisen elämäntyyliä.

– Monet tuntuvat miettivän, miten voin elää näin, mutta onneksi minut tuntevat ihmiset jo ymmärtävät minua ja menojani. Olen myös tutustunut paljon samanhenkisiin ihmisiin maailmaa kiertäessäni.

Anniina ajattelee niin, että ihmisen tulisi ottaa yhdestä elämästään kaikki irti ja tehdä sitä, mikä itsestä tuntuu hyvältä.

– Kaikki saavat elää juuri sellaista elämää kuin itse haluavat, eikä se ole keneltäkään toiselta pois, nainen kiteyttää.

Oletko sinäkin tehnyt suuren elämänmuutoksen? Kerro siitä sähköpostitse osoitteeseen erika.akman@iltasanomat.fi.