7 maata, joihin suomalaiset eivät matkusta juuri koskaan – ”Tuntemattomia paratiiseja”, mutta myös vaarallisia alueita

Julkaistu:

Maailma
Suomalaismatkailijoiden karttamien kohteiden joukosta löytyy kaksi matkailijan paratiisia: sademetsistään tunnettu Suriname ja kulttimainetta nauttiva Tonga.
Maailma on täynnä turistirysiä ja paikkoja, joissa ei juuri matkailijoita näy – tai ainakaan suomalaisia.

Nettimatkatoimisto Ebookers kokosi maat, joihin suomalaiset ovat varanneet lentoja nettimatkatoimiston kautta äärimmäisen vähän. Tilasto koskee viimeistä 20 vuotta.

Suomalaiset matkustavat maailmalla tietenkin paljon myös omatoimisesti, joten luvut ovat vain suuntaa antavia.

Ulkoministeriön konsuliasioiden yksiköstä kerrotaan Ilta-Sanomille, että vuonna 2018 matkustusilmoituksia tehtiin 198 maahan. Matkustusilmoituksen ulkoministeriölle teki reilut 241 000 suomalaista.

– Ulkoministeriöllä ei ole tarkkaa tietoa suomalaisten matkakohteista, mutta käsityksemme mukaan suomalaiset matkustavat maailman kaikkiin kolkkiin, Veli-Pekka Kaivola kertoo.

Kaksi tuntemattomampaa paratiisia

Ebookersin viestintäpäällikkö Claudia Parker kertoo tiedotteessa, että matkailijoiden välttämien kohteiden joukossa maita, joissa soditaan. Esimerkiksiksi Jemeniin Ebookers ei turvallisuustilanteen vuoksi kehota missään nimessä matkustamaan.

– Myös Kongon demokraattisen tasavallan, Burundin ja Malin kohdalla on syytä käyttää huolellista harkintaa, Parker huomauttaa.

Täysin turvallisia ja erittäin houkuttelevia matkakohteita ovat sen sijaan Suriname ja Tonga, jotka ovat Parkerin mukaan kuin ”suoraan matkailijan paratiisi” -käsikirjasta.

Etelä-Amerikan mantereella sijaitseva Suriname tunnetaan kulttuurillisesta moninaisuudesta ja koskemattomista sademetsistä. Tonga puolestaan on Tyynen valtameren ainoa valtio, joka on onnistunut välttämään kolonisaation ja säilyttämään polynesialaisen väestöpohjan.

– Uskon, että nämä kohteet tulevat tulevaisuudessa tutuimmiksi, Parker kertoo tiedotteessa.

Katso alta maaprofiilit kohteista, joihin suomalaiset ovat lentäneet Ebookersin kautta äärimmäisen vähän.

1. Matkailijan paratiisi Suriname

Pari kertaa Portugalin kokoinen Suriname on Etelä-Amerikan manneralueen pienin valtio. Se tunnetaan muun muassa kulttuurillisesta monimuotoisuudesta ja koskemattomista sademetsistä.

Surinamen suurimman väestöryhmän muodostavat siirtomaaisäntä Hollannin 1900-luvulla Intiasta maahantuomien maatyöläisten jälkeläiset.


Intialaisia ennen Surinamen pohjoisosien plantaaseilla työskentelivät Afrikasta tuodut mustat orjat. Mustien ja valkoisten liitoista syntyneitä kreoleja on nyt noin 31 prosenttia Surinamen väestöstä. Jaavalaisia sen sijaan on noin 15 prosenttia ja paenneiden afrikkalaisten orjien jälkeläisiä noin kymmenen prosenttia. Loput ovat intiaaneja, kiinalaisia ja valkoisia.

Hollanti on Surinamen virallinen kieli ja sen lisäksi puhutaan yleisesti kreolikieltä. Hindulaisuus on valtion toiseksi suurin uskonto.

Surinamen pinta-alasta noin 80 prosenttia on lähes koskematonta sademetsää, josta merkittäviä alueita on suojeltu maailmanperintökohteina ja puistoalueina. Tunnetuin on Keski-Surinamen luontoreservaatti, jossa elää muun muassa jaguaari, jättiläisvyötiäinen, jättiläissaukko, tapiiri, laiskiaisia ja apinoita.


2. Kiehtova Tonga nauttii kulttimaineesta

Eteläisellä Tyynellämerellä sijaitseva saarivaltio nauttii jonkinasteisesta kulttimaineesta: Tonga on ainoa Tyynen valtameren valtio, joka on onnistunut välttämään muodollisen kolonisaation. Se ei missään vaiheessa ole menettänyt alkuperäistä kansallista hallintoaan.

Tonga muodostuu 176 saaresta, joista 40 on asutettuja. Tongan pääsaarella Tongatapulla on pituutta vain noin 30 kilometriä päästä päähän.


Saarivaltion runsaan sadantuhannen hengen väestöstä noin 99 prosenttia on alkuperältään tongalaisia. Satojen vuosien ajan Tongassa on pitänyt valtaa kuningas Tupou ja niin pitää edelleenkin: Tupou VI.

Tonga on maailman paras paikka uida valaiden kanssa. Sesonki kestää heinäkuusta syyskuulle, jolloin Tongan vesiin vaeltaa Etelämantereelta ryhävalaita enemmän kuin missään muualla Polynesiassa.

3. Burundin tasavalta: Ulkoministeriö kehottaa välttämään

Hieman Kainuuta suurempi Burundi sijaitsee Itä-Afrikassa suurten järvien alueella. Yksi Afrikan pienimmistä ja tiheimmin asutuista valtioista on myös yksi maailman köyhimmistä maista.

Maassa tehtiin vuonna 2015 epäonnistunut vallankaappausyritys ja Burundin turvallisuustilanne on ollut siitä asti heikko.

Suomen ulkoministeriö kehottaa välttämään matkustamista Burundiin.

4. Kongon demokraattinen tasavalta: suuren sademetsän koti

Jättiläismäinen ja noin seitsemän kertaa Suomen kokoinen Kongon demokraattinen tasavalta on satojen eri etnisten ryhmittymien muodostama kulttuurien tilkkutäkki ja sulatusuuni.

Kongossa sijaitsee Amazonin sademetsän jälkeen maailman toiseksi suurin sademetsä, joka reunustaa virtaamaltaan maailman toiseksi suurinta jokea: Kongoa.


Kongon demokraattinen tasavalta onkin kaupunkeja lukuun ottamatta suurilta osin lähes saavuttamattomissa ja varsinainen seikkailijoiden aarreaitta. Yksi tunnetuimmista nähtävyyksistä on maan itäosissa sijaitseva Virungan kansallispuisto, jossa voi nähdä vuoristogorillan ja aktiivisen tulivuori Nyiragongon.

Kongon demokraattisen tasavallan itäosissa Pohjois- ja Etelä-Kivun maakunnissa Ruandan vastaisella rajalla on käyty aseellista konfliktia vuodesta 2015. Suomen ulkoministeriö kehottaa välttämään kaikkea matkustamista Pohjois- ja Etelä-Kivun sekä Itä- ja Länsi-Kasain maakunnissa.

Muissa osissa maata on voimassa ulkoministeriön turvallisuusluokitus: vältä tarpeetonta matkustamista.

5. Malissa harjoitetaan omavaraista paimentolaisuutta

Maailman köyhimpiin valtioihin lukeutuva Mali on sisämaavaltio Länsi-Afrikassa, jonka väestöstä noin 90 prosenttia harjoittaa maatalouteen ja paimentolaisuuteen perustuvaa omavaraistaloutta.

Malin myyntivaltti matkailussa on maan autenttinen kulttuuri: sen kansojen rikkaat ja elävät perinteet, elintavat ja arkkitehtuuri.

Maan tärkeimmät nähtävyydet ovat sen maailmanperintökohteet Djenné, Timbuktu ja Askian hauta Gaossa, Bandiagaran kallio sekä Dogonimaa. Muita nähtävyyksiä ovat Gourman norsut ja Homborivuoret, Nigerin sisämaasuisto, Bafing Makanan ja Boucle du Baoulén luonnonsuojelualueet sekä Essoukin kalliopiirrokset.

Mali ajautui sisällissotaan vuonna 2012. Erityisesti maan keski- ja pohjoisosissa on edelleen levotonta.

6. Pohjois-Mariaanit koostuu 15 saaresta

Havaijin ja Filippiinien välillä sijaitseva Pohjois-Mariaanit on 15 saaresta koostuva valtio pohjoisella Tyynellä valtamerellä.

Pohjois-Mariaanit ovat poliittisessa unionissa Yhdysvaltain kanssa ja sillä on merkittävä päätösvalta sisäisissä asioissaan, ulkopolitiikasta ja puolustuksesta vastaa Yhdysvallat.


Noin puolet Pohjois-Mariaanien runsaan 50 000 ihmisen väestöstä on etniseltä taustaltaan aasialaisia: filippiiniläisiä, kiinalaisia, japanilaisia ja korealaisia.

Kulttuurien sekoitus maistuu myös keittiössä: suosittuja ovat muun muassa espanjalaistaustaiset empanada-piirakat ja filippiiniläislähtöiset nuudeliruoat.

7. Jemen: Matkustaminen erittäin vaarallista

Arabian niemimaan eteläkärjessä sijaitsevassa Jemenissä puhkesi vuonna 2015 sisällissota, joka on eskaloitunut yhdeksi maailman tämän hetken pahimmista humanitaarisista kriiseistä.

Suomen ulkoministeriö mukaan Jemeniin matkustaminen on erittäin vaarallista ja ulkoministeriö suosittelee kaikkia suomalaisia poistumaan välittömästi maasta ja välttämään kaikkea matkustamista Jemeniin.

Lähteet: ebookers, Wikipedia, CIA World Factbook, Ulkoministeriön matkustustiedotteet

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt