Luxemburg on kokoaan isompi – koe nämä hurmaavassa lilliputtimaassa

Julkaistu:

Matkat
Luxemburg on suotta jäänyt isompien naapurimaidensa varjoon. Jo pelkästään pääkaupunki tarjoaa huimaavia näkymiä kukkuloilta laaksoon.
Tältä näyttää arkkitehtitoimistojen havainnekuvissa. Kadut ovat juuriharjalla kuuratun näköisiä, jokaisessa valaisinpylväässä on kukka-amppeli, ja pieni seurue rupattelee kulmakahvilan pöydän ympärillä.

Photoshopatun havainnekuvan sijaan kyseessä on tavallinen maanantaiaamu Luxemburgin pääkaupungissa, joka on myös nimeltään Luxemburg, tai selvyyden vuoksi Luxemburg City.

– Odotas, kun tulee lounasaika. Silloin toimistotyöläiset valtaavat kadut, lupaa kuppilan tarjoilija.

Vilinä toden totta alkaa yhdentoista jälkeen. Nälkäisiä lounastaukolaisia on yhtäkkiä joka paikassa.


Seuraava tyhjien katujen vaihe on luvassa iltapäivällä, kunnes samat toimistotyöntekijät pääsevät töistä ja valtaavat taas kaupungin.

Luxemburgin kaupunki on muodostunut linnoitusten ympärille. Linnoitukset ovat osa Unescon maailmanperintöä.



Kaupungin katsotaan saaneen alkunsa vuonna 963, kun kreivi Siegfried rakensi alueelle Lucilinburhucin eli pienen linnan.

Samaiseen kreiviin liittyy myös myytti Melusina-neidosta, joka suostui Siegfriedin vaimoksi sillä ehdolla, että saa olla joka lauantai yksin. Kreivi ei malttanut olla kurkkaamatta avaimenreiästä, mitä vaimo yksinään tekee.

Melusina osoittautui merenneidoksi. Salaisuuden paljastuttua Melusina palasi Alzette-jokeen. Legendan mukaan hän näyttäytyy joka seitsemäs vuosi.

Melusinan voi bongata Luxemburgissa paitsi patsaana myös matkamuistoissa vilisevinä merenneitoina.


Luxemburgissa majaansa pitää kourallinen Euroopan unionin instituutioita, esimerkiksi Euroopan investointipankki.

EU-instituutioiden toimistorakennukset eivät valtaa tilaa keskiaikaisen kaupungin keskustassa. EU-rakennukset sijaitsevat Kirchbergin kaupunginosassa keskustan koillispuolella.

Kirchbergiin johtaa suurherttuatar Charlotten silta. Siltaa ei voi olla huomaamatta, sillä se on punainen ja yli 70 metriä korkea.


Kaupunginmuurit suorastaan kutsuvat nauttimaan kauniista auringonlaskusta.

Kauppatieteiden opiskelijat Magdaléna ja Claudio ovat tulleet istuskelemaan muurille lämpimään iltaan. Eväänä on suklaacroissanteja, suklaata ja viinipullo.

– Kerran saimme idean tulla tänne katsomaan auringonnousua. Emme vain ottaneet huomioon, että oli sumuista eikä siitä kohdasta olisi aurinkoa edes kunnolla nähnyt, Magdaléna kertoo.

– Tämä auringonlaskun katselu onnistuu helpommin, Claudio jatkaa.


Luxemburg on pienin Benelux-maa. Lilliputtivaltiolla on pinta-alaa noin 2 600 neliökilometriä, mikä on samaa luokkaa kuin Suomen 27. suurimman kunnan Puolangan pinta-ala. Pienestä koostaan huolimatta Luxemburg on yksi maailman rikkaimmista valtioista. Maa on tunnettu pankkitoiminnasta.

Keskellä Länsi-Eurooppaa sijaitseva pikkuvaltio on kielten ja kulttuurien sekamelska. Sillä on rajaa Belgian, Ranskan ja Saksan kanssa. Eri puolilla maata huomaa, kuinka lähimmän naapurimaan kieli vaikuttaa keskustelun aloituskieleen.

Maan pääkaupungissa Luxembourgissa keskustelu avataan ranskaksi, Saksan vastaisen rajan läheisyydessä saksaksi.

Ranskan ja saksan lisäksi maalla on vuodesta 1984 alkaen kolmaskin virallinen kieli, nimittäin luxemburgin kieli.

Matkaoppaana työskentelevä Micael pohtii, että Luxemburg menee helposti sekaisin muiden maiden kanssa.

– Joskus tuntuu turhalta sanoa, että tulee Luxemburgista, sillä melkoisella todennäköisyydellä vastapuoli luulee, että se on kaupunki jossain Ranskassa tai Saksassa.


Benelux-maista Hollanti on tunnettu pyöräilijöiden luvattuna maana, mutta pyöräily sopii hyvin myös Luxemburgiin. Maassa on 600 kilometriä pyöräteitä.

Jo pelkästään pääkaupungin kadut tarjoavat välillä päätähuimaavia perspektiivejä, sillä kaupunkiin mahtuu sekä kukkulaa että jokilaaksoa.

Kapeat mukulakivikadut ovat tasamaahan tottuneelle välillä turhan vuoristoratamaisia. Luottamus vuokrapyörän jarruihin on koetuksella, mutta paikalliset pyöräilevät samoja katuja taajamanopeuksilla alamäkeen ilman kypärää.


Flunssasta toipuva Tony Kang oli suunnitellut lähtevänsä maastopyöräilemään, mutta hän totteli tyttöystäväänsä ja lähtikin vain muutaman kilometrin happihypylle kaupunkipyörän satulassa.

– Onhan Luxemburg pieni, mutta ei klaustrofobiaa aiheuttava, sillä täältä pääsee helposti pois. Aika harvasta maasta voi pyöräillä kolmeen naapurimaahan.

Yksi Luxemburgin keskivaikeista pyöräreiteistä seurailee kolmen joen vartta Viandenista Schengeniin maan itäosissa. Joet ovat Saksan ja Luxemburgin välisiä rajajokia, joten pyöräilijä on kirjaimellisesti kivenheiton päässä Saksasta.


Pyörätielle pudonneet tammenterhot napsahtelevat pyöränrenkaiden alla. Tielle on levinnyt myös ämpärikaupalla ylikypsiä luumuja ja omenoita.

Muutama suomalaiskansallinen kirosana pääsee ilmoille siinä vaiheessa, kun tielle nojailevat nokkoset iskevät pohkeeseen.

Berliiniläiset Andrea ja Uwe Horn ovat pysähtyneet tutkimaan retkeilykarttaa Moersdorfin kylässä. Kartan ja todellisuuden välinen ero on siinä, että he eivät ole löytäneet karttaan merkittyä siltaa.

– Ei auta muu, kuin vaeltaa jotain toista reittiä takaisin, Uwe Horn naurahtaa.

Pienten etäisyyksien maassa vaihtoehtoinen paluureitti löytyy varmasti.


Pikkuvaltio helposti haltuun

Luxemburg sijaitsee keskellä Länsi-Eurooppaa, joten maassa on helppo pistäytyä vaikka osana automatkaa tai interrailiä.

Liikkuminen Luxemburgissa on helppoa, sillä maalla on pohjois–etelä-suunnassa pituutta vain noin 80 kilometriä.

Pienestä koostaan huolimatta Luxemburgin maisemat ovat vaihtelevia. Maan itäosan Müllerthalia kutsutaan pikku-Sveitsiksi, sillä alueella voi helposti kuvitella olevansa alppimaisemissa. Moselin laakso on tunnettua viininviljelyaluetta.

Luxemburgin terästeollisuuden historiaa on nähtävissä maan eteläosassa. Maan pohjoisosa on tunnettu Viandenin linnastaan ja luonnonpuistoistaan.

Sama joukkoliikennelippu toimii maan pääkaupungin lisäksi muuallakin maassa, eli Luxemburgissa ei ole erikseen lähi- ja kaukoliikennettä.

Kesäkuusta syyskuuhun maassa oli käynnissä laajat rautatieverkoston korjaustyöt. Nyt raiteille pääsee kuitenkin entiseen malliin.

Luxemburgin junayhtiön CFL:n juniin saa ottaa polkupyörän ilmaiseksi mukaan, jos junan pyörätelineissä on tilaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt