Rantaelämää, ravintolaelämyksiä ja biletystä – aurinkoinen Tel Aviv odottaa jo viisuvieraita

Julkaistu:

Matkat
Israelin Tel Aviv isännöi euroviisuja, jotka huipentuvat finaaliinsa 18. toukokuuta. Musiikin ohella kaupunki tarjoaa rantaelämää, ravintolaelämyksiä ja sateenkaarisävyistä biletystä.
Netta Barzilain voitettua Eurovision laulukilpailut viime toukokuussa Toy-kappaleellaan Tel Aviv ja sen Convention Center valmistautuvat toivottamaan viisuvieraat Israeliin. Kun maa isännöi kilpailuja viimeksi vuonna 1999, mittelöt käytiin Jerusalemissa. Rento rantakaupunki Tel Aviv tunnetaan sykkivästä yöelämästään ja lienee vapautuneempi valinta kuin kolmen uskonnon pyhänä kaupunkina kiristyneestä tunnelmasta kärsivä Jerusalem.

Kisojen järjestäminen Israelissa on jo herättänyt poliittisista syistä soraääniä, ja muun muassa Islannissa yli 15 000 vastustajaa on vaatinut maataan boikotoimaan viisuja palestiinalaisväestön aseman vuoksi. Toisaalta viisufaneissa vilisee tunnetusti paljon sateenkaarikansaa, joille seksuaalivähemmistöjen ihmisoikeuksien poikkeuksellisen hyvä asema Israelissa muuhun Lähi-itään verrattuna painaa vaakakupissa.


Tel Aviv onkin listattu vuosi toisensa jälkeen yhdeksi maailman sateenkaariystävällisimmistä matkakohteista. Tämä näkyy varsinkin kaupungin yöelämässä. Monen ovella liehuu sateenkaarilippu ja viisukimarat raikuvat soittolistoilla.

Tässä vaiheessa viisuihin meno on kuitenkin varsin kallista, tai sitten pitää tyytyä kaukaiseen vaihtoehtoon. Euro Villagessa Charles Glore -puistossa on viisujen ajan ohjelmaa ilmaiseksi, ja siellä voi myös muun muassa katsoa viisuja screeniltä. Täältä voi myös ostaa euroviisumatkamuistoksi t-paidan tai muuta tilpehööriä, joita ei enää kotimaasta saa.


Moni aloittaa Tel Aviviin tutustumisen rannalta, jota reunustaa helminauhallinen jättihotelleja. Leuto ilmasto suosii rantaelämää, joten lukuisat paikalliset vetävät simmarit jalkaan töiden jälkeen ja hyppäävät aaltoihin. Siksi osa rantabaareista ja -klubeista tarjoaa maksullisia säilytyslokeroita tavaroille.

Aaltojen vyöryn ohella rannan tunnusääni on pingispallojen pompahtelu. Peli on äärettömän rakastettu Israelissa ja siinä kilvoitellaan juuri rannalla. Myös rantalentis on suosittua. Auringon laskettua alkavat bileet, ja musiikki raikuu rantabaareista.

Monissa rannan ravintoloissa voi ruokailla kynttilöiden valossa varpaat hiekassa. Israelissa ruoka kuuluu elämän tärkeimpiin sulostuttajiin, joten valikoima on aina runsas. Lähi-idän tyypilliset ruokalajit, kuten hummuksen ja baba ganoushin tapaiset tahnat, runsailla yrteillä maustettu tabouleh-salaatti ja lammasvartaat ovat yleisiä, mutta lisäksi kukin muuttaja on tuonut mukanaan entisen kotimaansa keittiön.

Listalta voi siis löytyä yhtä hyvin itävaltalaishenkistä vasikanleikettä kuin puolalaisittain valmistettuja maksaruokia. Kaupungin modernin sykkeen vuoksi myös sushi, vietnamilaiset kevätrullat ja monet muut kansainväliset trendiherkut ovat rantautuneet tänne.

Silti juutalaiset kosher-säännöt pitävät pintansa. Lihaa ja maitotuotteita ei esimerkiksi yhdistetä samalla aterialla – siksi esimerkiksi aamiaisrinkelien väliin taitellaan tuorejuuston seuraksi lihan sijaan usein lohta – ja porsaanlihan tai pekonin perään on turha haikailla.


Yöpörriäiset suuntaavat kulkunsa Rotschild Boulevardille, jonka ympäristöstä löytyy loputtomasti tyylikkäitä ruokapaikkoja ja vauhdikkaita baareja. Samaa sukupuolta olevien juhlijoiden hellyydenosoitukset ovat täällä hyvin yleisiä. Mikäli satut vierailemaan Tel Avivissa sen huippusuositun Pride-tapahtuman aikoihin kesäkuun puolivälissä, tunnelma näyttäytyy tavallistakin välittömämpänä.

Rotschild Boulevardin aluetta ei kannata jättää kuitenkaan pelkän iltavisiitin varaan, sillä päivällä sen kasvot näyttäytyvät täysin toisenlaisena. Reilut sata vuotta sitten alkunsa saanut alue tunnetaan valkoisena kaupunkina, joka on listattu UNESCOn maailmanperintökohteisiin. Syynä siihen ovat katua reunustavat, selkeälinjaiset Bauhaus-rakennukset, jotka kohosivat Tel Aviviin ennen toista maailmansotaa. Aivot niiden takana kuuluivat natsi-Saksan rotuvihaa paenneille juutalaisarkkitehdeille, jotka onnistuivat pääsemään Israeliin.

Tunnelma Rotschild Boulevardin ympäristössä eroaa päiväsaikaan vahvasti iltaisesta. Vehreästä puistokadusta nauttivat käyskentelijöiden ja fillaroijien ohella puistonpenkeillä juoruilevat seniorit ja lapsiaan ulkoiluttavat nuoret perheet. Lukuisten kahviloiden terassit täyttyvät eri-ikäisistä ihmisistä, joista moni saapuu ihmettelemään myös taidetta alueen moniin gallerioihin.


Shoppailukärpäsen puremat suuntaavat HaTachanaan eli vanhalle, vuonna 1892 valmistuneelle rautatieasemalle, josta aikanaan lähti juna puksuttamaan kohti Jerusalemia. Nykyään ottomaanien ajan tyylillään mieleen tuova asema ei enää ole alkuperäisessä käytössä, vaan se on muutettu ostosalueeksi, josta voi löytää etenkin modernia israelilaista muotia ja designia. Liikkeet ovat laadukkaita, mikä näkyy myös hinnoissa, joten muutamalla lantilla tuliaiset eivät irtoa. Lisäksi alue tunnetaan trendikkäistä ravintoloistaan. Lauantaisin ympäri vuoden alueen esiintymislavoille kipuaa katumuusikoita, tanssijoita ja sirkustaiteilijoita. Myös viisujen ajaksi vilinää on luvassa.

Perinteisempää Lähi-idän basaaritunnelmaa kaipaavat suuntaavat Shuk Ha’Carmelin markkinoille, joiden vilinästä voi ostaa esimerkiksi mausteita ja makeita pistaasileivonnaisia. Myyntitiskit pursuavat myös monenmoista matkamuistorihkamaa, mutta tärkeintä on hälisevä tunnelma, ruokien tuoksut ja tuoreiden hedelmien värit.


Pakoon hälinää Jaffaan

Viisutunnelma ihmisjoukkoineen tulee takuuvarmasti olemaan hauskaa, mutta jos haluat hetkeksi pakoon hulinaa, tee rantakävely Jaffaan. Vain noin puolessa tunnissa talsit rantaviivaa pitkin tuhansia vuosia sitten perustettuun pikkukaupunkiin, joka on nykyään sulautettu osaksi Tel Avivia.

Tunnelma Jaffassa on seesteinen, liki unelias. Postikorttimaisen pittoreski kaupunki on nykyään turistikohteen ohella taiteilijakeskittymä ja sen kauniit, vanhat rakennukset nielevät sisälleen ateljeita ja työpajoja. Monissa niistä pääsee shoppailemaan taulujen ja veistosten ohella käsin valmistettuja koruja, keramiikkaesineitä ja nahkatuotteita.

Yksi kiinnostavimmista kohteista on Ilana Goorin kotimuseo (Mazal Dagim St 4). Muun muassa Clintonien ystäväpiiriin kuuluvan taiteilijan residenssissä on näytteillä hänen omien, villeistä väreistään kuulujen maalaustensa ohella muun muassa Henry Mooren ja Josef Albersin töitä. Steriilin museon sijaan rakennus henkii boheemin taiteilijakodin tunnelmaa.