Yksi esine on Helsinki-Vantaan turvatarkastajien murheenkryyni: ”Tällä hetkellä joka matkustajalla”

Julkaistu:

Lentomatkailu
Nopeasti yleistyneet varavirtalähteet aiheuttavat matkustajien keskuudessa hämmennystä.
Lentokonematkustajien ruumamatkatavaroihin eksyy päivittäin lukuisia esineitä, joita ei turvallisuusmääräysten vuoksi saa viedä lentokoneeseen. Näistä yleisin on muun muassa matkapuhelimen lataukseen käytettävä varavirtalähde, eli niin sanottu power bank.

Matkoilla käteviksi osoittautuneet power bankit ovat yleistyneet viime vuosina niin vimmatusti, että Finavian mukaan laitteita poistetaan Helsinki-Vantaan lentoasemalla matkustajien ruumalaukuista jopa satoja viikoittain.

– Se on sellainen asia, josta emme voi tiedottaa liikaa. Tuntuu, että niitä on tällä hetkellä joka matkustajalla mukana, sanoo Finavian Security Services -yksikön palvelupäällikkö Joni Pekkanen.



Varavirtalähteitä ja litiumakkuja koskevat määräykset tarkentuivat jo vuonna 2013, mutta lentoasemilla ongelma konkretisoitui vasta muutamia vuosia myöhemmin laitteiden arkipäiväistyttyä.

– Olemme kohta kaksi vuotta rummuttaneet tätä asiaa. Ihmiset ovat aika hyvin oppineet matkatavaroihin liittyvät käytännöt, mutta varavirtalähteiden kanssa on edelleen epätietoisuutta, Pekkanen jatkaa.

Power bank on paloturvallisuusriski

Syy, miksi varavirtalähteitä ei saa laittaa ruumaan, liittyy paloturvallisuusriskiin. Maailmalta tiedetään jo useampia tapauksia, joissa varavirtalähde on ylikuumentumisen takia syttynyt äkkiarvaamatta liekkeihin.
Power bankit tuleekin sijoittaa lentomatkoilla käsimatkatavaroihin. Matkustajan pitää myös muistaa, että yhden pariston tai akun energiasisältö saa olla enintään 100 Wh. Jos energiasisältö on 100–160 Wh, lupa kuljettamiseen pyydetään ennen matkaa lentoyhtiöltä. Silloinkin varavirtalähteitä, akkuja tai paristoja voi olla mukana enintään kaksi kappaletta.

– Kannattaa aina tutustua etukäteen pakkaamisohjeisiin, jotta käsi- tai ruumamatkatavaroille ei tule turhia töksähdyksiä, Pekkanen vinkkaa.

Palvelupäällikön mukaan matkustajat käyvät harmillisen harvoin tarkastamassa matkatavaroita koskevia määräyksiä Finavian tai lentoyhtiön verkkosivuilta, jonka takia turvallisuusasioista tiedottaminen on välillä haastavaa.

– Olemme kehittämässä digitaalista opastekonseptia, mistä tieto tavoittaisi asiakkaat parhaiten. Tiedon on tärkeä olla suoraan nenän edessä, kun asiakas tulee tänne terminaaliin.

Säilytyksen kautta jatkokäyttöön

Jos matkustajan mukaansa pakkaama power bank tai vara-akku on jostain syystä eksynyt ruumaan menevien matkatavaroiden joukkoon, lentoaseman turvatarkastaja joutuu korjaamaan laitteen parempaan talteen.

Asiakas saa laukusta poistetun tuotteen tilalle dokumentin, jota vastaan hän voi kysellä tuotetta takaisin. Poistettuja tavaroita säilytetään lentoasemalla pääsääntöisesti 30 päivän ajan.

– Mutta tämäkin on tapauskohtaisesti sovittavissa, jos asiakas on hyvissä ajoin yhteydessä tänne päin, Pekkanen sanoo.


Poistettu esine voidaan tarpeen tullen vaikka postittaa asiakkaalle. Jos poisto on ollut asianmukainen, matkustaja joutuu itse kattamaan postittamisesta syntyneet kulut, mutta tuotteen säilyttäminen on matkustajalle täysin ilmaista.

– Jos täällä on poistettu joku tuote ja asiakas itse on toisella puolella maapalloa, kannattaa miettiä, onko postittaminen järkevää vai onko uuden tuotteen hankkiminen siinä vaiheessa parempi vaihtoehto.

Jos asiakas ei ole 30 päivän aikana yhteydessä lentoasemaan, tai ei halua tuotettaan takaisin, poistettu esine menee hävitysprosessiin. Käyttökelpoiset varavirtalähteet lähetetään pääsääntöisesti hyväntekeväisyysjärjestö SPR:lle.

Vaaralliseksi luokitellun esineen poistaminen on Helsinki-Vantaan turvatarkastajille jokapäiväinen prosessi, mutta monelta kantilta katsottuna turhaa työtä. Pekkasen mukaan kaikki pääsisivät helpoimmalla, jos ihmiset kiinnittäisivät matkatavaroiden pakkaamiseen hieman enemmän tarkkuutta.

– Tavaran poistaminen lisää turvatarkastajien työtä huomattavasti ruumamatkatavarapuolella, eikä se ole asiakkaallekaan mukavaa, että tavara on jouduttu poistamaan. Jos saisimme vielä nämä muutamat jutut asiakkaiden tietoisuuteen, se lisäisi sekä turvatarkastusprosessin sujuvuutta että asiakkaan tyytyväisyyttä, Pekkanen muistuttaa.

Varavirtalähteiden lisäksi turvatarkastajat poistavat ruumalaukuista päivittäin lukuisia tulentekovälineitä, kuten tulitikkuja ja tupakansytyttimiä.

”Mikään ei mene suoraan roskiin”

Käsimatkatavaroiden puolella yleisin poistettava tuote on yhä liian suuri nestepakkaus.

Määräysten mukaan lentokoneen matkustamoon ei saa viedä yli 100 millilitran nestepakkausta pois lukien vauvanruuat, lääkkeet ja erityisruokavalion nesteet.


Myös erilaiset pistävät ja leikkaavat esineet Pekkanen suosittelee laittamaan lähtökohtaisesti ruumaan. Toisinaan käsimatkatavaroihin kuitenkin eksyy jotain määräysten vastaista, josta asiakas ei halua siinä tilanteessa luopua.

– Klassinen tällainen tavara on monitoimityökalu, joka toisinaan unohtuu käsimatkatavaroihin ja voi olla verrattain arvokas esine.

Tässä tilanteessa matkustajalla on muutamakin vaihtoehto. Hän voi viedä käsimatkatavaralaukkunsa ruumaan, postittaa ylimääräisen esineen itse haluamaansa paikkaan tai käyttää lentoaseman tarjoamaa postituspalvelua. Valmiin palvelun hinta määräytyy tavaran ja postituskohteen mukaan.

– Mikään ei koskaan mene automaattisesti roskiin. Tällaisessa tilanteessa turvatarkastaja kyllä auttaa ja kertoo asiakkaalle vaihtoehdot.

Artikkeli on julkaistu Ilta-Sanomissa alun perin 27.9.2018.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt