Näin hinnat nousivat suomalaisten suosikkikohteissa – hurjaa nousua Thaimaassa

Julkaistu:

Hotellit
Suomalaisten suosikkikohteissa, kuten tietyissä Thaimaan kohteissa, hotellien hinnat nousivat vuonna 2018 paikoin tuntuvasti. Euroopassa hotellien hinnat nousivat eniten Pariisissa.
Matkailun suosio ei osoita hiipumista, päinvastoin.

Globaali matkailuala jatkoi kasvuaan, vaikka viime vuoteen mahtui sekä poliittista myllerrystä että vakavia luonnonkatastrofeja, Hotels.com kertoo tiedotteessa.


Matkailun lisäksi kasvussa ovat myös matkailun kustannukset, selviää Hotels.comin Hotel Price Indexistä.

Hotelliöiden hintoja arvioiva indeksi on ollut käytössä vuodesta 2004 lähtien, jolloin indeksiluvuksi määriteltiin 100. Indeksin avulla pystytään seuraamaan hotelliyöpymisistä todellisuudessa maksettujen hintojen vuosittaista vaihtelua ilman, että valuuttakurssimuutokset vääristäisivät lukuja.

Näin paljon hotelliyön hinta nousi

Monissa kansainvälisissä matkakohteissa hinnat ovat nousseet tuntuvasti, Hotel Price Index paljastaa.

Hotel Price Index on nyt korkeimmassa lukemassa yli vuosikymmeneen. Hotelliyön maailmanlaajuinen keskihinta nousi vuoden 2018 aikana kolme prosenttia.

Osassa suosikkikohteita hintojen nousu on ollut huomattavaa.

Esimerkiksi Thaimaassa, Phuketin vieressä sijaitsevassa Phang Ngassa, hotelliyö kallistui vuonna 2018 peräti 23 prosenttia. Hotelliyön keskihinta on tällä hetkellä Phan Ngassa 121 euroa.

Myös suomalaisten suosikkikohteessa Koh Samuin saarella nähtiin hintojen tuntuvaa nousua. Hotelliyö kallistui siellä 18 prosenttia. Koh Samuin hotelliyön keskihinta on tällä hetkellä 86 euroa.


Hinnat ovat nousseet huomattavasti myös Turkin Istanbulissa (20%) ja Vietnamin Phu Quocin saarella (17%). Istanbulissa hotelliyön keskihinta on tällä hetkellä 68 euroa ja Phu Quocin saarella 89 euroa.

Hinnat nousivat myös Euroopassa

Hotelliöiden hinnat ovat nousseet paikoin myös Euroopassa.

Euroopassa hinnat nousivat eniten Pariisissa, jossa nousua oli 15 prosenttia. Tällä hetkellä hotelliyön keskihinta on kaupungissa 143 euroa.

Toiseksi eniten, 14 prosenttia, hotellien hinnat nousivat Espanjan Benalmádenassa, jossa hotelliyö on keskimäärin 94 euroa. Münchenissä, jossa hotelliyö maksaa keskimäärin 153 euroa, nousua hinnoissa oli 13 prosenttia. Dublinissa hotellihinnat nousivat sen sijaan 12 prosenttia ja Brysselissä kymmenen prosenttia.


Euroopasta löytyy kuitenkin yhä monia, lompakkoystävällisiä kohteita. Esimerkiksi Euroopan edullisimmaksi vastikään rankatussa Vilnan kaupungissa kustannukset ovat jopa laskeneet vuoden takaisesta.

Vilnassa kahden yön majoitus kolmen tähden hotellissa maksaa Post Office Travelin selvityksen mukaan noin 80 euroa.

Hinnat laskivat osassa luksushotelleja

Myös Hotels.comin selvityksen mukaan tietyntyyppisissä hotelleissa hinnat ovat laskeneet.

Vuonna 2018 suomalaiset saivat rahoilleen huomattavasti entistä parempaa vastinetta etenkin Lähi-idässä ja Aasiassa sijaitsevissa neljän ja viiden tähden hotelleissa.

Esimerkiksi Dubaissa neljän tähden hotellien keskihinta putosi 19 prosenttia. Hotelliyö siellä maksaa keskimäärin 123 euroa.

Vietnamin Phu Quocin saarella luksushotellit halpenivat puolestaan 17 prosenttia keskihintaan 150 euroa. Thaimaan Krabilla luksushotellien hinnat laskivat 14 prosenttia.


Kaikkein eniten halpenivat Teneriffalla sijaitsevat viiden tähden majoitusliikkeet, joiden keskihinta laski peräti 21 prosenttia. Keskihinta on näissä hotelleissa tällä hetkellä 225 euroa per yö.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt