Ranskasta löytyi todella outo ”suomalainen sauna” – tilanne meni entistä erikoisemmaksi, kun löylyttäjä astui sisään

Julkaistu:

Tavat
Ajattelitko mennä saunaan alasti? Kaikkialla maailmassa ilkosillaan oleilu ei saunassa niin vain onnistu.
Kerroimme kuun alussa, mitkä asiat ovat kummastuttaneet suomalaisia ulkomailla. Listalle pääsivät muun muassa espanjalaisrouvien käytös julkisessa vessassa, ruotsalaiset remonttitavat ja sauna, joka oli rakennettu Etelä-Afrikkaan pelkäksi rekvisiitaksi.
Artikkelin kommenttiketjussa keskustelu jatkui kiivaana. Kokosimme yhteen suomalaisten ulkomailla kohtaamia erikoisia tapoja.

Kuinka moni tavoista on sinulle tuttu?

Oma pyyhe mukaan

– Japanissa kun asuin, niin ei ole käsipaperia tai kuivaimia, vaan kannat itse mukana pientä pyyhettä. Nopeampi tapa kuivata, ja useampi ihminen pääsee vessaan.

Roskat kadulle

– Brysselissä huomasin, ettei kaupungin vanhassa keskustassa ollut jätehuoneita. Illan tullen jalkakäytävien reunoille kerääntyi jätesäkkien läjiä. Jäteauto sitten ajoi hitaasti kadulla, ja vänkäri heitteli niitä pusseja sieltä kadunvarresta sinne lavalle.

Löylyn heitto ankarasti kielletty

– Lomaillessani Ranskassa menimme kummipoikani kanssa suureen urheilukeskukseen, jossa oli oikea suomalainen sauna. Voi pyhät pyssyt ja tussarit, ajattelin sisään astuessani. Siellähän istuttiin jopa verkkareissa ja uimahatut päässä! Lämpökin oli rapiat +40 astetta, muttei yli 42. Kun meinasin heittää kiukaalle vettä, minua kiellettiin jyrkästi.

Noh, löylyttäjä tulikin ja ripotteli vajaan kahvikupillisen kiukaalle. Ei edes sihahtanut! Sitten löylyttäjä pyöritti pyyhettä ilmassa ja läpsi sitten pyyhkeellä jokaisen lauteilla olevan kohdalla sitä.


Kokolattiamatto uima-altaalla

– Jenkeissä kävin motellin saunassa. Kiuas oli ja päälläkin, mutta lämpöä 40 astetta. Seinässä oli isolla ohjeet, mitä pitää tehdä, jos tuossa kuumuudessa saa sydärin. Uima-allaskin oli. Altaalla oli kokolattiamatto.

Kokolattiamatto synnytyssalissa

– Kaikkein eniten minua on yllättänyt englantilaisen pikkusairaalan synnytyssali, jossa oli kokolattiamatto ja tapetit seinillä. Ehkä tuolla kaikella epähygieenisyydellä tavoiteltiin kodinomaisuutta, mutta kun synnytyksessä aina roiskuu ja usein joudutaan vähän leikkelemään ihmistä, niin hiukan ihmetytti, kuinka ovat viitsineet.

Löysät alkoholitavat

– Vielä 90-luvulla muistan, kun näin Ranskassa baarista lähtevän miehen, joka oli niin viineissä, ettei saanut autoansa käyntiin. Onneksi paikalle tuli ystävälliset poliisit, jotka auttoivat auton käyntiin ja toivottivat turvallista matkaa. Kaveri lähti ajamaan, ja poliisit naureskelivat, että oli muutama viini liikaa alla.

Verkkareissa saunaan

– Tuttu kävi Jenkeissä tennisklubin saunalla. Sauna oli ok, mutta sinne mentäessä piti olla pukeutunut. Kaveri meni verkkareissa, Jukka Star -nimimerkki kertoo.

Energiatehokas sauna

– Olen itse käynyt vilkaisemassa ovelta sisälle aurinkolämmitteistä saunaa. Rio de Janeirossa oli 90-luvulla hotelli Rio Copa. Sen katolla oli kolme metriä pitkä ja 50 senttiä syvä uima-allas, ja vieressä koppi, jonka ovessa luki sauna.

Vilkaisin sisälle. Seinät ja lauteet olivat kaakelilaatoitetut. Kiuasta ei ollut, mutta kun aurinko lämmitti ”saunan” kattoa, sisälämpötila nousi hieman. Yhtään saunojaa ei näkynyt.


Jääpaloja kiukaalle

– Amerikassa uimastadionin saunahuoneessa oli kiuas, jonka kyljessä oleva lappu kielsi veden heittämisen kiukaalle sähköiskuvaaran vuoksi. Jengi roudasikin sitten jääpala-automaatista jäitä kiukaalle.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt