Näin selvität lentomatkasi konemallin

Julkaistu:

Lentomatkailu
Näin tarkistat, minkä konemallin matkustamossa kuljet seuraavan lentomatkasi.
Useat maat ja lentoyhtiöt ovat määränneet Boeing 737 Max 8 -koneet toistaiseksi lentokieltoon sunnuntaisen Etiopian lentoturman takia. Myös Euroopan lentoturvallisuusvirasto EASA kielsi konemallin käytön tiistai-iltana klo 21.

Lisäksi kiellettiin Boeing 737 MAX 9 -konemalli.

Kielto on kaikkia EU-maita sitova. Se koskee sekä eurooppalaisia lentoyhtiöitä että Euroopan ulkopuolelta alueelle lentäviä yhtiöitä.

Osa lentoyhtiöistä lentää kuitenkin yhä Boeing 737 Max -koneilla, kertoo CNN tuoreessa artikkelissaan. Turmatutkinta on yhä kesken, eikä onnettomuuden ja konemallin yhteyttä ole varmistettu.

Esimerkiksi Yhdysvaltain ilmailuviranomaiset eivät toistaiseksi näe syytä vetää konetyyppiä liikenteestä.


Lentoyhtiöistä esimerkiksi American Airlinesilla on 24 kappaletta Boeing 737 Max 8 -konetta laivastossaan, kertoo CNN. Myös Southwest Airlinesilla, United Airlinesilla, Flydubailla ja WestJetillä on käytössään Boeing 737 Max -koneita.

Konetyypit vaihtelevat. Esimerkiksi United Airlinesilla ei ole käytössä Boeing 737 Max 8 -koneita, mutta sillä on käytössä 14 kappaletta Boeing 737 Max 9 -konetta.

Selvitä konetyyppi näin

Jos haluat selvittää, millä koneella lentomatkasi operoidaan, seuraa näitä Independent-lehden vinkkejä.

Näin konetyypin voi selvittää:
  • Oman lentonsa lentokoneen tyypin saa yleensä selville lentoyhtiön varaussivustolta tai varausvahvistuksesta.
  • Voit myös ottaa yhteyttä suoraan lentoyhtiöön ja kysyä asiakaspalvelijoilta apua.
  • Seatguru-sovellus kertoo lentosi tiedot, kun näppäilet palveluun lentoyhtiön nimen, lentopäivän ja lennon numeron. Samalla periaatteella toimivat myös Seat Expert ja Seat Link.
  • Reaaliaikaista lentoliikenteen seurantaa on tarjolla esimerkiksi Flightradar24-sivustolla.
Muista kuitenkin, että konetyyppi voidaan myös vaihtaa ennen lentoa, joten tiedot voivat vaihtua viime tipassa.

Lentoja järjestellään uudelleen

Lentoyhtiöt tekevät uudelleenjärjestelyjä lentokieltoon joutuvien koneiden takia.

Esimerkiksi Norwegian kertoo yhdistävänsä lentoja, kohdistavansa lentolaivastoa uudelleen ja varaavansa matkustajille lentoja muille lähdöille.

Yhtiö kertoo tiedotteessa, että kaikkiin matkustajiin, joihin tilanne vaikuttaa, ollaan yhteydessä suoraan tekstiviestillä. Useimmat, joita tilanne koskee, saavat uuden lähtöajan samana päivänä.

Tarkempia tietoja Norwegianin lennoista saa lentoyhtiön kotisivuilta. Tarvittaessa matkustajat voivat ottaa lentoyhtiöön yhteyttä chatissa, sosiaalisessa mediassa tai soittamalla.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt