Matkat

Ympäri maailmaa asunut Anna, 37, on ehtinyt nähdä enemmän kuin moni koko elämässään – hurjimmat muistot Papualta, missä äitiä luultiin elinvarkaaksi

Julkaistu:

Matkat
Papua-Uusi-Guinealla lapsuutensa viettänyt, Australiassa ja Lontoossa opiskellut Anna Holmström, 37, kotiutui Tansaniaan mutta vaalii sukukartanoa Pudasjärvellä.
Kahden lapsen äiti Anna Holmström, 37, ei ole kulkenut elämässään sitä perinteistä polkua. Ruotsissa syntynyt Holmström muutti ensin Iihin ja sieltä Pudasjärven Hirvaskoskelle. Tytön ollessa kymmenen lähetystyötä tekevää perhettä kutsui Papua-Uusi-Guinea.

– Elämäni jännimmät muistot ovat Papualta. Vanhempani perustivat Papualle seitsemän koulua, joista osa oli vuoristossa. Vaikka meidän kotimme oli kaupungissa, matkustimme paljon.


– Muistan vuoristomajat, joissa oli nuotio keskellä ja paistettiin pitpit-vihannesta. Menin vanhojen naisten kanssa vuorta ylös hakemaan hedelmiä ja vihanneksia. Kun käännyin ympäri, olimme pilven keskellä enkä ollut koskaan nähnyt mitään niin kaunista. Kotimatkalla auto meni rikki ja villisiat juoksivat meidän edestä.

Holmström oppi melanesian pidgin-kielen ja sai englannin tunteja, kunnes pystyi seuraamaan koulussa opetusta.


Kotiin murtauduttiin viidesti

Papua-Uusi-Guineassa naisiin ja tyttöihin kohdistuva seksuaalinen väkivalta on vakava riski. Suomalaisperheen lapset eivät saaneet poistua kotoa juuri lainkaan ilman vanhempia. Kotiin murtauduttiin viidesti. Äiti jahtasi kerran murtovarasta ulos kotipihalta, mutta jäi vahingossa kiinni miehen lahkeisiin, kun varas kiipesi tikkaita piikkilanka-aidan yli.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Äiti riippui jo ilmassa, kun kuulimme hänen avunhuutonsa.

Kerran huhuttiin, että alueella toimisi valkoihoinen elinvaras. Mielenosoittajat vaativat valkoihoisten poistumista maasta, kun äiti oli asioimassa kaupungilla. Tutut naiset pelastivat äidin helmojen alle piiloon.

Anna kävi sisarensa kanssa kaksi vuotta sisäoppilaitosta Australiassa Brisbanessa. Hän lähti sieltä yksin Ouluun IB-lukioon ja pakkasi laukkunsa jälleen. Silloin suuntana oli lontoolaisyliopisto ja kehitysmaatutkimuksen opinnot.

Holmströmin vanhemmat olivat lähteneet Keniaan maasaiden pariin töihin. He perustivat kymmeniä esikouluja, jotta paimentolaislapset saivat aloittaa esikoulun omalla kielellään. Holmström muutti heidän perässään työharjoitteluun YK:n ympäristöjärjestöön UNEPiin.

Rakkaus löytyi Papualta

Vaikka elämä oli vienyt pois Papualta, löytyi sieltä mutkien kautta rakkaus. Kun Holmström opiskeli teininä sisäoppilaitoksessa Brisbanessa, tansanialainen Harold oli aloittanut tutussa koulussa Papualla. Annan papualainen ystävä Anna tutustui Haroldiin. Koska hän tiesi Annan ja Haroldin aloittavan opiskelut samassa yliopistossa, hän esitteli heidät. Rakkaus syttyi pikku hiljaa.


– Ai mihin hänessä ihastuin? Hänen tomaatista ja tuoreesta mintusta tehtyyn keittoonsa? Anna heittää ja jatkaa:

– Siihen, että meidän ei tarvinnut selitellä paljon taustoistamme, ja siihen, että meillä molemmilla on Papuan kansainvälisen koulun peruja aika erityinen maailmankatsomus.

Häitä vietettiin kahdeksan vuotta sitten Tansaniassa. Perheeseen syntyi kaksi lasta: Elisa, 7, ja Eli, 5. Lapset rakastavat Suomea mutta ovat varttuneet Tansaniassa.

Jo 2 500 tyttöä pelastettu silpomiselta

Holmströmin ensimmäinen työpaikka Tansaniassa oli YK:n väestörahastolla UNFPA:lla Suomen valtion rahoittamissa tasa-arvotöissä.

Holmström on omistautunut naisten sukupuolielinten silpomisen vastaiseen työhön. Hän luo parhaillaan UNFPA:lla silpomisenvastaista ohjelmaa yhdessä poliisin, terveysviranomaisten, lehdistön ja kansalaisjärjestöjen kanssa.

– Tuemme vaihtoehtoista aikuistumisriittileiriä, jossa silpomisuhan alla olevat tytöt saavat vähän suomalaisen konfirmaatioleirimäisen kokemuksen ja vanhemmat suostuvat olemaan leikkaamatta tyttöjä, jos tytöt saavat olla leirillä kuukauden.

Tähän mennessä on onnistuttu estämään yli 2 500 tytön silpominen. Vanhemmat tai isovanhemmat ovat pettäneet lupauksensa 16 tytön kohdalla.

– Suurin ongelma silpomisen lopullisessa lopettamisessa on ehkä raha. Sekä silpojat että perinteiset johtajat alueella hyötyvät taloudellisesti jokaisesta silvottavasta tytöstä. Meidän työmme on vahvistaa tyttöjen ja perheiden päätöksentekoa olla silpomatta.

Työ on kantanut hedelmää Itä-Afrikassa, ja silpomisten määrä on vähentynyt huomattavasti. Tilastojenkeruuta hankaloittaa se, että silpominen on Tansaniassa laitonta. Vaikka luvut laskisivat, on varoitettu, että silpomisvaarassa olevien tyttöjen todellinen määrä nousee väestönkasvun takia.

Pari perusti yhteisen yrityksen

Pari rakastaa ruuanlaittoa. Harold opiskeli yliopistossa lakia, mutta työskenteli sen ohella Lontoon arvostetun Four Seasons -hotellin ravintolan vuoropäällikkönä. Anna teki töitä hovimestarina brittiläisissä hienostoravintoloissa. Suomessa hän rahoitti opintojaan tarjoilemalla Sukuloiden silloisessa Via-ravintolassa.

Pari halusi tehdä töitä yhdessä. Syntyi ajatus yhdistää intohimo kestävään kehitykseen ja hyvään ruokaan. He päätyivät pyörittämään mehutehdasta suomalaisin konein. Mentorointia he saivat suomalaiselta mehufirmalta. Yrityksen aloittaminen oli haastavaa byrokratian takia.


– Mieheni vastaa vielä yrityksestä ja kunhan se kasvaa, aion hypätä pois muista töistä. Nyt myymme lisäaineetonta, kylmäpuristettua mehua kuudessa Tansanian kaupungissa.

He toimivat maanviljelijöiden kanssa yhteistyössä. Tehtaan toiselta puolelta Usambaran vuorilta yrittäjät saavat monia lajikkeita omenaa, päärynöitä, punajuurta, porkkanoita, piparminttua ja inkivääriä. Toiselta puolelta tulee trooppista ananasta.

Vastapainoksi Anna halusi vahvistaa siteitä kotimaahan ja päätti sukulaistensa kanssa ostaa suvun kartanon Pudasjärvellä. Hirvaskosken kartano on ollut suvun hallussa 1800-luvulta. Se on nyt entisöity ja muutettu vieraskäyttöön.


– On ihana olla mukana tekemässä jotain vaihteeksi Suomessa. Tulee tunne, että ei ole tippaakaan ulkopuolinen. Oma perintö on tullut tärkeämmäksi, kun lapset ovat kasvaneet. Jospa kohta olisi aika tulla takaisin Suomeen. Katsotaan. Suomi on rakas meille kaikille.

Asutko sinä jossakin eksoottisessa paikassa? Laita viestiä pauliina.leinonen@iltasanomat.fi ja kerro tarinasi!