Matkat

Omatoimivaellus Annapurnaan: Aasian tunnetuimman vaelluskohteen voi valloittaa taviskin

Julkaistu:

Vaeltaminen
Taviskin voi vaeltaa Annapurnaan, todistivat 25- ja 54-vuotiaat naiset. Omatoimivaelluksella Himalajalla voi päivässä tulla kävelleeksi 15 kilometriä rappusia.
Nilkoista nypityt iilimadot, öiset vatsavaivat ja kymmenillä tuhansilla portailla vuodatetut hikikarpalot pyyhkiytyvät hetkessä pois mielestä, kun rankan matkan määränpää siintää edessämme.

Kello on puoli viisi, ja aamuyön aurinko on valaissut Annapurnan vuorijonon kylmänsiniseksi. Tähtien tuike tummalla taivaalla kruunaa taianomaisen maiseman.

Vaikka kolea tuuli paleltaa kasvoja ja hengittäminen on pinnallista, kuusi päivää kestänyt tuska on ollut tämän arvoista.

Himalajan vuoristossa yli neljän kilometrin korkeudessa sijaitseva Annapurna Base Camp on yksi Aasian suosituimmista vaelluskohteista. 2016 sinne kapusi yli 19 000 ulkomaalaista turistia, ja tänä vuonna määrän odotetaan nousevan 50 000:een.


Monipuolinen reitti jylhine maisemineen vetää seikkailijoita puoleensa kaikkialta maailmasta. Vastaan tulee vaeltajia Euroopasta, Myanmarista, Pohjois-Amerikasta, Thaimaasta, Etelä-Koreasta, Indonesiasta, Intiasta ja tietenkin myös Nepalista.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Nepalin pääkaupunki Kathmandu jää noin 200 kilometrin päähän vaellusreitin aloituspisteestä. Parin Kathmandu-päivän jälkeen on ihanaa päästä raikkaaseen vuoristoilmaan Annapurnan suojelualueella.

Ulkomaalaisen vaeltajan on hankittava reitille noin 40 dollaria maksavat vaellusluvat, joita myydään Kathmandussa ja Pokharassa sijaitsevissa turistitoimistoissa.


Omatoimimatkailijan kannattaa varata 25–30 euroa päiväbudjetiksi; tuplana jos ottaa oppaan ja kantajan.

Jotkut aloittavat kävelynsä Pokharasta, mutta suurin osa matkustaa bussilla ensin tuhannen metrin korkeuteen Nayapulin kylään. Sieltä Annapurnan perusleiriin on edestakaisin 80–100 kilometriä reitistä riippuen. Aikaa kuluu 6–12 päivää. Jos aika on kortilla, maastoauton kyydissä pääsee pidemmällekin.

Reittejä on tarjolla useita: ensimmäisenä päivänä voi kävellä noin 2 000 metrin korkeuteen Ghandrukin kylään tai koukata Ghorepaniin, jossa pääsee näkemään kuuluisan Poon Hillin auringonnousun. Jos valitsee suorimman reitin ja viettää ensimmäisen yön Ghandrukissa, käveltävää tulee heti alkuun noin 12 kilometriä. Helppo maasto vaihtuu puolivälissä vaelluspäivää nousuksi – ja portaiksi, joita tulevina päivinä riittää loputtomiin, kymmeniä tuhansia.


Yhden päivän aikana saatetaan kävellä viisitoista kilometriä pelkkiä rappusia.

Valtaosa vaeltajaryhmistä ja jopa yksittäisistä vaeltajista on lähtenyt vuoristoon kantajan ja oppaan kanssa. Kantajat ovatkin tarpeen, sillä 10–15-kiloisen rinkan kantaminen rankoilla porrastaipaleilla vaatii veronsa.

Omatoimivaeltaminenkin on silti sallittua, kunhan tietää minne on menossa ja miten nopeasti tai hitaasti kannattaa nousta. Ensimmäisen päivän jälkeen nimittäin vointi voi yllättäen muuttua: pieni kuumeilu, huimaus, päänsärky, vatsavaivat ja ruokahaluttomuus ovat vuoristotaudin tyypillisiä oireita.

Reitti kiemurtelee läpi vehreiden riisipeltojen ja yli valtavien jokien. Se nousee ensin 3 000 metriin, sitten kavutaan puoli kilometriä alaspäin ja edelleen 3 700 metriin.


Vastaantulijat kertovat innoissaan siitä, miten kaunista Annapurnan perusleirissä on. Namaste!-tervehdykset vaihdetaan kaikkien kanssa.

Vastaan tulee myös vaeltajia, joilla hymy on vaihtunut tuskaisaan irvistykseen. Polvi- ja nilkkavammat eivät ole harvinaisia. Loukkaantuneita evakuoidaan vuorelta alas hevosten selässä ja helikoptereilla.

Monsuunikausi on Nepalissa aluillaan, joten iltapäivisin taivas repeää rankkaan sateeseen. Nilkoista löytyviin iilimatoihin ei osattu varautua ennalta, mutta paikallinen kylänmies kaataa paperikääröön pöytäsuolaa seuraavien matojen irrotukseen. Aamulla on pukeuduttava kylmänkosteisiin retkeilyvaatteisiin, sillä monsuunisateessa kastuneet vaatteet eivät ehdi kuivua yön aikana.


Kun kantaa itse oman rinkkansa, aiemmin hyvältä tuntuneet valinnat alkavat kaduttaa. Pitikö ottaa mukaan hiussuihke ja olisiko lentovaatteet voinut säilöä retken ajaksi jonnekin? Vesipullojen kuljettaminen lisää taakkaa entisestään. Onneksi sentään ruokaa ei tarvitse kuljettaa rinkassa. Retkeilijöille tarkoitetuista majapaikoista saa aamupalaa, lounasta ja päivällistä, samoin vettä.

 

Kun kantaa itse oman rinkkansa, aiemmin hyvältä tuntuneet valinnat alkavat kaduttaa.

Majoitushuoneet ovat vaatimattomia, mutta vetävät vertoja telttamajoitukselle. Majoitusta on tarjolla noin kahden tunnin välein. Jos kulkee oppaan kanssa, opas varaa nukkumapaikat aina seuraavaksi yöksi. Omatoimimatkaaja voi soittaa seuraavaan kylään majapaikan puhelimella. Hyvällä tuurilla huoneita on vapaana, ja jos ei ole, nukkumapaikka järjestyy vaikka ravintolan pöydän alta. Telttaa ei siis ole välttämättä tarpeen kuljettaa mukana.


Viimeinen rutistus on kavuta Macchapucchre-leiristä Annapurna-leiriin. Reitti antaa parastaan aamuyöllä tähtitaivaan alla. Kun yö vaihtuu aamuun, vuorenhuiput valaiseva auringonnousu on niin upea näky, että tunteet nousevat pintaan.

Paluu vuorilta alas sujuu ripeästi, vaikka jokainen askel ja porras vaativat edelleen keskittymistä. Polku on sama, joten kymmenet tuhannet portaat on käveltävä läpi uudelleen. Vaellussauvat helpottavat urakkaa huomattavasti, sillä alaspäin kapuaminen on polville kovaa rääkkiä.

 


Onneksi viimeiset 15 kilometriä voi oikaista maastoautokyydillä Nayapulin ohi suoraan Pokharaan.

Uudet tuttavuudet, yhdessä eletyt koettelemukset, huikaisevan kauniit maisemat ja paikallisten ihmisten ystävällisyys jättävät ikuisen muistijäljen. Ei ole ihme, että niin moni palaa Nepaliin ja Himalajan poluille.
Pirjo Latva-Mantila

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt