Matkat

Nuori suomalaisnainen lähti Espanjaan pyhiinvaellukselle – usko omiin voimiin oli välillä loppua

Julkaistu:

Pyhiinvaellus
Kolmen viikon matka kohti Santiago de Compostelaa osoitti, että tärkeintä ei ole päämäärä vaan matka.
On perjantaiaamupäivä ja kello lähestyy yhtätoista. Espanjan Santiago de Compostelan katedraalin aukio on täynnä onnellisia ja juhlivia ihmisiä.

Joukko naisia ja miehiä kurvaa aukiolle urheilupyörillä. He hyppäävät satuloidensa selästä ja halaavat toisiaan.

Samaan aikaan nuori nainen lonkuttaa jalka paketissa hitain askelin aukiolle, heittää rinkkansa ja jää maahan makaamaan helpottuneen näköisenä.

Ihmiset onnittelevat toisiaan. Osa tuulettaa – osa itkee.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Kaikkien tunteiden taustalla on yhteinen syy. He ovat juuri suorittaneet Santiago de Compostelan pyhiinvaelluksen, eli pyhän Jaakobin tien.

Tästäkin huolimatta ennen onnentuuletuksia kaikilla on taustallaan hyvin omanlaisensa kokemus. Vaelluksen voi tehdä hyvin monista eri syistä.


Katollisille vaeltajille syy on hyvin usein uskonnollinen pyhiinvaellus apostoli Jaakobin jäänteiden haudalle.

Osa tekee vaelluksen isossa porukassa liikunnallisista syistä, osa seikkailumielessä ja osa puolestaan lähtee reissuun yksin tuulettamaan ajatuksiaan.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Suuri eroavaisuus kokemuksissa on myös se, minkä reitin vaeltaja valitsee, sillä vaihtoehtoja on useampia. Osa vaeltajista vaeltaa 100 kilometriä, osa puolestaan 800 kilometriä.

Oman vaellukseni aloitan matkaseurueeni kanssa pohjoiselta reitiltä Santanderistä, noin 570 kilometriä Santiago de Compostelasta.

Ehdimme olemaan reitillä vasta noin puolen tunnin ajan, kun paikallinen keski-ikäinen mies jo huitoo, mihin suuntaan matka oikeasti käy. Hän toivottaa meille hyvää matkaa huikkaamalla peräämme Buen camino.


Päästessämme perille ensimmäiseen kohteeseemme, linnoitusmaiseen Santillana del Mariin, alamme etsiä pyhiinvaeltajille tarkoitettuja majapaikkoja. Ensimmäinen majatalo on jo täynnä, onneksi seuraavassa on yhä tilaa.

Suosituin aika vaeltaa on kesäkuukausina, mutta kuitenkin myös syyskuussa vaeltajia on liikkeellä siinä määrin, että osa majataloista tulee täyteen. Osittain tästä syystä monet vaeltajat lähtevät liikkeelle jo aamukuudelta.

Yleisesti ottaen majapaikkoja pitäisi kuitenkin olla riittävästi. Majatalojen lisäksi kylistä ja kaupungeista löytyy hostelleja ja hotelleja.


Majapaikoissa kannattaa pyytää leima pyhiinvaelluspassiin, jollaisen saa reitin alusta. Leimoja vastaan saa vaelluksen loputtua pyhiinvaellustodistuksen.

Reitillä on myös kahviloita ja lounaspaikkoja. Tosin muutamina aamuina ensimmäinen kahvila tulee vastaan vasta 15 kilometrin jälkeen.

– Coffee? Coffee, tuskailee eräs yhdysvaltalainen porukka, joka reitin sijaan suunnistaa kohti auki olevaa kahvilaa.

Päivä päivältä vaellus alkaa sujua yhä enemmän rutiinilla. Se on pitkälti kylästä toiseen kävelemistä maaseutumaisemassa. Reitin varrella pääsee ihastelemaan myös upeita vuoria ja vehreitä metsiä.

Pohjoisesta reitistä erityisen upean tekee se, että reitti kulkee rannikolla. Onnellisuus herääkin joka kerta, kun mäen takaa paljastuu merimaisema ja upea hiekkaranta.


Rannikkomaisemilla on kuitenkin myös nurja puolensa. Ensimmäisenä sadepäivänä saksalainen sadetta pitävä mies kertoo reitin olevan kaikista sateisin.

Tallustaessani goretex-kengistä ja sadeviitasta huolimatta litimärkänä eteenpäin ukkosmyrskyssä mieleen hiipii kysymys: Mitä järkeä tässä touhussa on?

Vaelluksen loppupuolella reitti yhdistyy Ranskan reittiin. Tätä ei voi olla huomaamatta, sillä vaeltajien määrä lähes kymmenkertaistuu.

Ranskan reitiltä mukaan astuu myös enemmän perinteisen pyhiinvaeltajan näköisiä vaeltajia. Osalla on pitkät kaapumaiset mekot ja puiset kepit. Eräs tallustaa eteenpäin avojaloin.

Eräs vaeltaja kiinnittää erityisesti huomion. Italialainen nuori nainen painaa menemään rinkka selässä työntäen samalla lastenrattaita. Hänen korkeintaan parivuotias tyttärensä hymyilee iloisesti.

 

Kanadalainen nainen kertoo kävelleensä reittiä viitenä vuonna: vaellusta voi jatkaa siitä mihin viimeksi jäi.

Saksalainen 17-vuotias nuorukainen kävelee seurassamme tunnin ajan. Hän on lähtenyt vaeltamaan spontaanisti isoveljensä kokemuksen innostamana.

Kanadalainen keski-ikäinen nainen kertoo kävelleensä reittiä viitenä vuonna: vaellusta voi jatkaa siitä mihin viimeksi jäi. Hän sanoo liikuttuneena ilmoittaneensa juuri ystävilleen pääsevänsä viimein perille.

Ajaudun keskusteluun italialaisen vaeltajan kanssa. Hän esittäytyy 68-vuotiaaksi Domenicoksi, joka on vaelluksella jo yhdennentoista kerran.


– Tämä kerta jää viimeiseksi, hän sanoo.

On pakko kysyä mieheltä, mikä saa hänet vaellukselle vuodesta toiseen.

– Pidän kävelemisestä. Vaimoni myös patistaa minua, hän sanoo hilpeästi ja selittää intohimoisesti vaelluksistaan.

Lukuisien rakkojen hiertäessä jalkoja ja majatalojen yhteismajoitusten unettomien öiden painaessa ajatus vaellukselle lähtemisestä joka vuosi tuntuu kaukaiselta.

Nähdessäni asfaltissa kirjoituksen ”En jaksa enää” yhdyn siihen hieman.

Silti ymmärrän, miksi vaeltajat lähtevät vaellukselle uudelleen. Vaellus on todella mahdollisuus tyhjentää omat ajatuksensa ja löytää itsestään uusia puolia.


Caminolla voikin olla monen elämään suuri vaikutus.

Viimeisenä vaellusaamuna Santiagon valojen jo välkkyessä edessä alikulkutunnelin seinälle on kirjoitettu englanniksi teksti, joka tiivistää vaelluksen merkityksen monelle: ”Tämä ei ole loppu, tämä on kaiken alku”.

Nähdessäni kuuluisan katedraalin lähes kolmen viikon vaelluksen jälkeen uskon ja toivon, että olen oppinut uutta itsestäni.

Sen tiedän, että olen saanut vastauksen heikompina hetkinä mielessäni pyörineeseen kysymykseen.

Kyllä, tässä touhussa todella oli järkeä.


Varusteet kuntoon ja matkaan

Santiago de Compostela -vaelluksen teitä pitkin kulkee kuukausittain jopa kymmeniätuhansia vaeltajia nuorista eläkeläisiin. Kuka tahansa voikin lähteä vaellukselle, kunhan varusteet ovat kunnossa.

Jo matkaa suunnitellessaan Suomessa voi ottaa yhteyttä Jaakontien ystävät -yhdistykseen ja hankkia heiltä pyhiinvaelluspassin.

Suurin osa vaeltajista valitsee kengikseen kevyet vaelluskengät.

Rinkan kooksi ei suositella suurempaa kuin 28 litraa. Rinkkaan kannattaa pakata vaatteiden ja pakollisten hygieniatarvikkeiden lisäksi retkipyyhe ja kevyt makuupussi. Sadeviitta on ehdoton varuste.

Osassa majapaikoista vaeltajille annetaan lakana ja tyynyliina, osassa vuodevaatteita ei ole tarjolla. Oma tyynyliina on hyödyllinen.

Rinkkaan tulee jättää tilaa eväille ja vedelle. Iltaisin majatalot tarjoavat illallisia noin kymmenellä eurolla. Osassa majapaikoista on käytössä keittiö. Edullisimmista majataloista löytyy ehkä vain mikro.

Vaikka käveleminen itsessään ei ole kovin rankkaa, käy päivästä toiseen tuleva rasitus raskaaksi. Juuri kukaan ei välty rakoilta, ja tienvierustasta löytää lähes päivittäin pyhiinvaeltaja teippaamassa uusia rakkolaastariviritelmiä.

Suurin osa vaeltajista vaeltaa päivittäin noin 20–25 kilometriä, mutta osa vähemmän. Jotta camino ei käy liian raskaaksi, on löydettävä oma tahti. Vaelluksesta on myös tarkoitus nauttia: matka on tärkeämpi kuin päämäärä.

Kolme tärkeää merkkiä
  • Caminoa eli ”tietä” symboloivat simpukat ja keltaiset nuolet, joiden tarkoitus on opastaa vaeltaja perille.
  • Kivitolpat matkalla kertovat, paljonko Santiago de Compostelaan on matkaa. Viimeisellä sadalla kilometrillä pyhiinvaelluspassiin on kerättävä kaksi leimaa päivässä, jotta saa Compostela-todistuksen.
  • Simpukankuorista tunnistaa toiset vaeltajat. Simpukoita voi ostaa matkan varrella olevista kojuista.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt