Pariisi, Rooma, Lontoo ja Berliini – nämä tulevat monelle ensimmäisenä mieleen miettiessä Euroopan eri pääkaupunkeja. Matkailijan on kuitenkin hyvä muistaa, että maanosaan mahtuu niiden lisäksi kymmeniä muitakin pääkaupunkeja, joista suurin osa on taatusti vierailun arvoisia.
Sen tietää espoolainen Pirkko Schildt, joka on käynyt Euroopan kaikissa pääkaupungeissa. Schildt sai idean pääkaupunkien bongaamiseen reissussa tapaamaltaan mieheltä.
– Olin jo käynyt kaikissa Euroopan maissa, kun tapasin miehen, joka kertoi keräävänsä pääkaupunkeja. En innostunut maailman pääkaupungeista, mutta Euroopan pääkaupungit vaikuttivat kohtuulliselta tavoitteelta pari vuotta sitten, kun niistä uupui enää Varsova, Zagreb, Sarajevo, Podgorica ja Moskova, Schildt muistelee.
Kroatian pääkaupunki Zagreb oli pääkaupunkibongarin viimeinen saavutus.
Schildt kirjoittaa matkakokemuksistaan miehensä kanssa ylläpitämässään Meriharakka-blogissa.
Ensimmäisen pääkaupunkinsa Tukholman Schildt otti haltuun jo teini-ikäisenä, joten häneltä meni kaikkien Euroopan pääkaupunkien valloittamiseen yhteensä liki 50 vuotta.
– Mutta 70- ja 80-luvuilla ei matkustettu vielä ihan sitä tahtia kuin monet nykyisin voivat matkustaa, hän muistuttaa.
Avaa silmät Euroopalle
Kokenut matkaaja haluaa kannustaa muitakin avaamaan silmänsä Euroopan monipuolisuudelle. Schildtin mielestä tietyt suosikkikohteet ovat jo turhan täynnä turisteja siinä missä monet helmet ammottavat tyhjyyttään.
– Kannattaa katsoa avarasti koko Eurooppaa ja kokeilla maita ja kaupunkeja, joissa ei ole ennen ollut. Annetaan Barcelona, Lissabon ja Venetsia takaisin näiden kaupunkien asukkaille ja tuetaan myös muiden maiden ja kaupunkien turismia.
Pyöräretkellä Belgradissa Sava-joen varrella.
Kuten arvata saattaa, Schildtin suosikkikohde ei löydy Euroopan tunnetuimpien pääkaupunkien joukosta. Schildtin suosikkipääkaupunki sijaitsee Serbiassa.
– Pidin kesäisestä Belgradista Sava-joen rannalla: vanhaa ja uutta kaupunkia, jopa vaikka rantalomaa samassa kaupungissa.
Belgrad on yksi maailman edullisimmista kaupunkikohteista, joten se sopii hyvin myös budjettimatkaajalle. Suomesta ei tällä hetkellä ole tarjolla suoria lentoja Serbiaan, mutta Belgradiin voi matkustaa melko vaivattomasti vaihtolennon avulla.
Lue myös: Nämä ovat Euroopan 5 edullisinta matkakohdetta – päiväbudjetti vain parikymppiä
Ikävimmät muistot hän puolestaan haali suomalaisten rantalomailijoiden suosimasta Bulgariasta.
– Kaikista pääkaupungeista Bulgarian Sofia teki huonoimman vaikutuksen. Jouduimme jo parin ensimmäisen tunnin aikana parinkin turistihuijausyrityksen uhriksi: taksikuski yritti saada roimaa ylihintaa ja valuutanvaihtotoimistot yrittivät tarjota väärää kurssia, nainen muistelee.
–Euroopan läntiset ja itäiset osat, kuten myös pohjoiset ja eteläiset osat ovat aika erilaisia, Pirkko kertoo.
Eurooppa on helppo kohde kaikille
Schildt tekee lähes kaikki matkansa yhdessä Lasse-puolisonsa kanssa. Hän on elämänsä aikana matkustanut yksin vain pari hassua kertaa.
Lapseton pariskunta mahdollistaa matkustamisen siinä missä muutkin – säästämällä sukanvarteen ja loma-aikojen puitteissa.
– Meillä ei ole kesämökkiä, lemmikkejä tai lapsia, joten olemme aina valmiita matkustamaan. Monet matkat Eurooppaan on tehty ihan pidennettyjen viikonloppujen muodossa tai juhlapyhien yhteydessä, joten ne eivät ihmeitä vaadi lomapäiviltä tai rahoitukseltakaan, nainen kertoo.
Helppojen Euroopan kohteiden lisäksi Pirkko ja Lasse Schildt ovat matkustaneet myös monissa maailman erikoisemmissa kolkissa, kuten suljetussa Saudi-Arabiassa. Maabongarit ovat käyneet yhteensä jo yli 120 eri maassa.
Kuinka monessa Euroopan pääkaupungissa sinä olet käynyt? Mikä oli suosikkisi? Keskustele alla kommenteissa.
Belgrad
Serbian pääkaupunki vuodesta 2006.
Väkiluku (2011) 1 166 763
Sijaitsee Tonavan ja Sava-joen yhtymäkohdassa
Vuosina 1918–2003 Jugoslavian pääkaupunki ja vuosina 2003–2006 Serbia ja Montenegron pääkaupunki.
Joutui raskaan pommituksen kohteeksi Kosovon sodan aikana 1999.
Matkakohteena parhaimmillaan keväällä ja kesällä.
Vastoin mainettaan turvallinen matkakohde.
Nähtävyydet: Kalemegdanin linnoitus, Pyhän Savan katedraali, Kukkien talo, Tasavallanaukio, Parlamenttitalo ja Knez Mihailovan kävelykeskusta.
Tunnetaan myös värikkäästä yöelämästään.