Mallorca pesi kasvonsa – ”sikajuhlasaari” tarjoaa hemmottelua, herkkuja ja kiinnostavaa kulttuuria

Julkaistu:

Espanja
Monelle tulee Mallorcasta mieleen massaturismi sikajuhlineen ja täyteen ahdettuine rantoineen. Mielikuva on väärä, sillä ihastuttava saari on pessyt kasvonsa, parantanut palveluitaan ja kuorinut hurmaavan historiansa esiin.
Jo pelkkä Mallorcan nimi saa monen massaturismia kammoavan kavahtamaan. Baleaareihin kuuluvan soman saaren moni kolkka onnistuttiinkin turmelemaan diktaattori Francon valtavuosikymmeninä rumilla hotellikolosseilla, jotka tungettiin täyteen lomalennoilla pohjoisesta saapuneita turisteja.

Nyky-Mallorca tarjoaa sen sijaan spa-nautintoja, taidetta ja vaikkapa joogaretriittejä. Myös herkkusuuta hemmotellaan, sillä saarelle mahtuu peräti yhdeksän Michelin-tähditettyä ravintolaa.

Hyvä paikka aloittaa saareen tutustuminen on Palma. Noin 400 000 asukkaan kaupunki saa niin herkkusuun kuin shoppausholistinkin villiintymään.



Palmassa kannattaa maistella etenkin tapaksia, jotka ovat hyvin erilaisia kuin kotiseudullaan Andalusiassa. Katalonian tyylikkään vaikutuksen vuoksi täkäläiset tapakset ovat rustiikkien huikopalojen sijaan kuin kutistettuja, moderneja ruoka-annoksia. Vanhan kaupungin ohella ravintolasafarille kannattaa lähteä kauppahallin kulmille Santa Catalinan kaupunginosaan.


Sieltä löytää perinteisten kinkku- ja juustolajitelmien tai merenelävien ohella niin vegaanivaihtoehtoja kuin etnisesti inspiroituneita herkkupaloja. Maistele esimerkiksi japanilaisia vaikutteita välimerellisiin makuihin miksaavaa ruokaa ja mehukkaita cocktaileja Taller de Marissa (Calle Cotoner 54).

Jos haluaa jatkaa nautintojen polulla, voi suunnata sitten vanhan kaupungin ytimeen vaikkapa kuumakivihierontaan tai kasvohoitoon ylelliseen Puro Spa -hoitolaan (Carrer de Montenegro, 9).


Shoppaaja suuntaa kaupungin ytimeen Paseo del Bornelle, jossa myydään Louis Vuittonin tapaisten huippumuotitalojen ohella myös paikallisten ketjuliikkeiden kohtuuhintaista muotia. Esimerkiksi Uterqüe numerossa 19 on ihastuttanut monet kohtuullisilla hinnoillaan ja trendikkäällä suunnittelullaan.


Ketjuliikkeiden vyöry jatkuu Jaime III:n mukaan nimetyllä kadulla, jossa odottaa myös El Corte Inglés -tavaratalo. Jos taas kaartaa Paseo del Bornelta kohti kaupungin komeaa katedraalia, matkan varrelle osuu tusinoittain ylellisen rentoa hippimuotia kauppaavia pikkuputiikkeja.

Katedraali eli La Seu kuuluu ehdottomien vierailukohteiden listalle. Goottikirkon rakentaminen aloitettiin 1229, mutta sisätilat kutsuttiin 1901 uusimaan itse Antonio Gaudi. Jos rakastaa Barcelonan Sagrada Familiaa, menettää sydämensä myös La Seun lasimaalauksille ja valon leikille.


Taidegallerioita riittää myös rutkasti. Innokkaimmat taiteen rakastajat kuitenkin kipuavat myös kaupungin laitamilla sijaitsevaan Fundació Pilar i Joan Miró -museoon (Carrer Joan de Saridakis, 29), joka esittelee modernismin mestarin töitä.

Vilpoisalla säällä taival taittuu mukavasti vaikka polkupyörällä, joita monista kaupungin majapaikoista voi lainata. Yli 30 asteessa hiki voi tosin tirskua eikä mikään vesitankkaus riitä.

Mallorca ei kuitenkaan rajoitu pelkkään Palmaan, sillä saarelle kätkeytyy lukuisia pikkukaupunkeja ja miniatyyrikyliä, joilla kaikilla on kiehtova tarina kerrottavanaan.


Yksi niistä on Sóller, jonne matka taittuu antiikkirautatietä pitkin. Soma, puuvaunuinen vintage-juna puksuttaa maltillista vauhtia läpi vuoristomaiseman ja pysähtyy komeimmalla näköalapaikalla kuvien ottamista varten.

Perillä itse kaupungissa voi hypätä puolestaan vanhan ajan raitiovaunuun ja jatkaa läpi appelsiinipuulehtojen kohti Puerto de Sóller -rantakaupunkia. Hevosenkenkälahden reunamille muodostunut rantaparatiisi tarjoaa mainion mahdollisuuden polskahtaa Välimereen. Rantakojut vuokraavat lisäksi kanootteja ja suppauslautoja, ja osa yrityksistä järjestää myös suppauslautajoogaa.

Muutenkin jooga on kova sana Mallorcalla ja monissa rauhaisissa rantakohteissa, kuten Cala Figuerassa, voi viettää kokonaisen joogaretriittiloman. Yleensä opetus on englanniksi.

 

Innokkaimmat taiteen rakastajat kipuavat kaupungin laitamilla sijaitsevaan Joan Miró -museoon.

Sóller on monen valinta päiväretkeksi, mutta paikka on pitemmänkin pysähdyksen arvoinen. Majapaikoista kaupungin kärkivalintoihin kuuluu Ca’n Abril (Carrer del Pastor, 26), joka on muunnettu herrasväen komeasta kaupunkipalatsista hotelliksi. Ihmeköynnösten fuksianhehkuiseksi värittämä sisäpiha, herkulliset aamiaiset ja antiikkimööpeleillä sisustetut huoneet tekevät paikasta romanttisen kohteen vaikkapa hääpäiväjuhlallisuuksille.

Voittamattoman kaunis pikkukeskittymä Mallorcalla on huimat vuoristonäkymät tarjoava Valldemossa. Se on tunnettu ennen kaikkea kartusiaaniluostaristaan, jossa puolalaissäveltäjä Frédéric Chopin vietti talvea 1830-luvun lopulla rakastettunsa George Sandin kanssa. Mestarin kaunosieluista sadepisarapreludia voi kuunnella kylässä usein ilmaiskonserteissa.


Kylän kauneudesta huolimatta pari ei juuri viihtynyt Mallorcalla. Talvi oli sateinen ja perinteisiin uskovat paikalliset vierastivat George Sandia – vaikka kirjailija oli pseudonyymistään huolimatta nainen ja syntymänimeltään Amandine Dupin, hän viihtyi mieluusti miesten vaatteissa, ja se kummastutti kyläläisiä.

Sandin kirjoittamaa kirjaa talvesta Mallorcalla myydään edelleen kaikissa matkamuistopuodeissa siitäkin huolimatta, että se tulvii loputonta pessimististä päivittelyä nuoren parin elämän ankeudesta saarella.

Nykyinen Valldemossa on elämänilon keidas, jonka toriaukioilla nautitaan viilentäviä juomia tapasten saattelemina. Palman pöhinä kiireisine kaupunkilaisineen on kaukana ja edessä levittäytyy vuoriston vihreys.

Helmihulluutta

Mallorca tunnetaan nimikkohelmistään, joilla tosin ei ole kuin ulkonäkönsä puolesta mitään tekemistä helmien kanssa. Toisin kuin viljellyt helmet, nämä eivät synny simpukan sisällä. Sen sijaan Mallorca-helmen ytimen muodostaa lasipallo, joka sitten silataan kalansuomuista prosessoidulla, helmiäishohtoisella massalla.

Tekniikka kehitettiin 1890-luvulla ja se mullisti naisten korujen hankinnan. Kun aiemmin helmet olivat olleet tavoittamattomia ökyrikkaiden unelmia, nyt yhä useammilla naisilla oli mahdollisuus keimailla ne kaulassaan. Korut ovat usein hyvin laadukkaita, joskin niillä ei varsinaisesti ole mitään tekemistä viljeltyjen helmien kanssa.

Saaren nimikkohelmiä myydään lukuisissa putiikeissa. Mallit ovat usein yksinkertaisia, joten klassinen helminauha tai korvan läpi menevät napit ovat tyypillisimpiä vaihtoehtoja. Paikalliset suunnittelijat, kuten Isabel Guarch, ovat kuitenkin loihtineet myös Mallorcan helmistä modernin kiinnostavia versioita muotitietoisimmille.

Kolme taidenautintoa

1. Museu Fundación Juan March. Sant Miquel -kauppakadun keskellä Palmassa on 1600-luvun kaupunkipalatsi täynnä nykytaidetta, mm. Dalia ja Picassoa. Eikä pääsymaksua!

2. Sóllerin asema. Museojunan päätepysäkillä on ilmaiseksi esillä kelpo kokoelma Mirón grafiikkaa ja Picasson keramiikkaa.

3. Mirón museo ja ateljee. Joan Mirón äiti oli Mallorcalta, joten taiteilija muutti Palman laidalle 50-luvulla. Museon vieressä on kaksikin Mirón ateljeeta. Saridakis-kadulle menee puoli tuntia 104-bussilla.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt