Matkat

Espanjan 10 suosituinta tapasta – oletko jo maistanut näitä kaikkia?

Julkaistu:

Espanja
Tapasten eli pienten ruoka-annosten napostelu on tyypillistä espanjalaista seurustelusyömistä. Espanjan eri alueilla on omat erikoisuutensa, mutta nämä kymmenen espanjalaisten rakastamaa klassikkoa löytyvät tapasbaareista ympäri maan.

1. Aceitunas

Oliivit ovat tapasten kuningattaria ja kuninkaita. Niitä pitää olla käden ulottuvilla silloinkin, kun varsinaisesti ei syödä mitään, vaan istahdetaan ainoastaan lasilliselle. Monessa ravintolassa tuodaan marinoituja oliiveja pöytään pyytämättäkin, leivän kanssa.

2. Patatas bravas

Pikantin chili-tomaattikastikkeen kera tarjotut paistetut lohkoperunat ovat kaikkien tapasruokailujen A ja O. Niitä on helppo jakaa koko seurueen kesken ja ne ovat edullisia. Niitä on pöydästä löydyttävä! Vaihtoehtona ovat valkosipulimajoneesin kanssa tuodut perunalohkot, patatas alioli.

3. Tortilla española

Espanjalainen perunamunakas on klassikoiden klassikko, jota ilman espanjalainen ei oikein voi elää. Sitä saa liki jokaisesta espanjalaisesta baarista. Perusversioon tulee vain perunoita, kananmunia ja oliiviöljyä, mutta monet laittavat sipuliakin.

4. Jamón

Ilmakuivattu vuoristokinkku on espanjalaisten kansallisylpeys, jota rakastetaan ehdoitta. Jamón serranoa parempaa on jamón ibérico. Erityisen kallista luksuskinkkua on tammenterhoilla ruokituista sioista saatava jamón ibérico de bellota.

5. Croquetas


Rapeakuorisiksi friteeratut kroketit ovat espanjalaista lohturuokaa. Parhaat pyörykät tekee oma äiti tai mummo, mutta kroketteja syödään silti tapasbaareissakin, kunhan ne ovat kotitekoisia, ”caseras”. Kroketit tehdään paksusta bechamel-kastikkeesta ja jostakin jauhetusta täytteestä; suosituinta on kinkku, mutta se voi olla miltei mitä tahansa, kuten kanaa, kalaa tai sieniä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

6. Queso

Espanjalaiset syövät mieluusti kotiseudullaan valmistettua juustoa, mutta koko maan mittakaavassa suosituinta on La Manchan alueella valmistettu Manchego. Lampaanmaidosta tehdyn juuston maku voimistuu kypsytyksen myötä; tapaslautasella tarjotaan useimmiten pitkään kypsytettyä curado-laatua, tai vielä voimakkaamman makuista viejoa.

7. Calamares a la romana

Friteeratut mustekalarenkaat ovat merenelävien suosikkitapaksia. Ne tarjotaan sitruunan lohkon, ja joskus myös majoneesin kera. Tyypillisiä ovat myös kokonaisina friteeratut pikkumustekalat, chipirones.

8. Ensaladilla rusa

Tavallisimpien tapasten joukkoon yltää vain yksi salaatti, venäläinen salaatti. Majoneesipohjaiseen perunasalaattiin tulee keitettyä kananmunaa ja tonnikalaa sekä vihanneksia, kuten porkkanaa ja herneitä.

9. Pulpo a la gallega


Luoteis-Espanjasta, Galician alueelta, alkunsa saanut ruoka mustekalaa galicialaisittain on levinnyt koko Espanjaan. Tuore, keitetty mustekala tarjotaan ohuina siivuina runsaan oliiviöljyn ja paprikajauheen kera, joskus myös keitettyjen perunaviipaleiden päällä.

10. Boquerones en vinagre & pimientos de padrón

Espanjalaisten suosikkitapasten Top 10-listalle on todellisuudessa niin kova tungos, että ainakin kaksi on vielä nostettava mukaan: viinietikassa marinoidut sardellit ja paahdetut pikkupaprikat, joista valtaosa maistuu aika miedoille ja hivenen makeille, mutta joukossa on myös tulisia sattumia.


Kerran viikossa Ilta-Sanomien verkkosivuille palstaa kirjoittava Mira Jalomies antaa matkailuun liittyviä sisäpiirin vinkkejä.

Mira Jalomies on yli 80 maassa reissannut matkatoimittaja ja -kirjoittaja, joka pitää Exploras -matkailusivustoa ja -blogia. Hän matkailee työkseen, ilokseen ja elämäntavakseen, ja viihtyy niin rannalla, kaupungissa kuin viidakossakin. Useimmiten hän reissaa miehensä ja kahden lapsensa kanssa.

Miran koti on tällä hetkellä Malesiassa, mutta se on ollut myös Brasiliassa ja 13 vuotta Espanjassa.

Mira kannustaa ihmisiä matkailemaan enemmän ja rohkeammin. Siksi palstalla annetaan matkusteluun liittyviä kohde- ja hyötyvinkkejä, riemukkaita kulttuurieroja unohtamatta.

INFO – Tiesitkö tämän tapaksista?

  • Tapas voi tarkoittaa miltei mitä tahansa ruokaa, jota tarjotaan pieni annos. Isompia annoksia kutsutaan nimellä raciones.
  • Espanjassa tapaksia syödään aperitiivina, alkuruokana, välipalana tai koko aterian sijasta.
  • Tapakset ovat erityisen suosittuja Etelä-Espanjassa Andalusiassa. Granadan kaupungissa on tapana, että kaikista baareista saa ruoka-aikaan juoman kylkiäisinä ilmaisen tapaksen.
  • Tapakset tilataan yleensä koko seurueelle yhteisiksi. Monesti niitä kiikutetaan pöytään pikku hiljaa, edellisten kuppien tyhjennyttyä. Vaihtoehtoisesti voit myös siirtyä baarista toiseen ja syödä jokaisessa jotakin.
  • Pinchot, tai pintxot, ovat lähtöisin Pohjois-Espanjan Baskimaalta. Ne ovat pieniä ruokaisia leipäpaloja, joiden päällä voi olla vähän mitä tahansa. Niissä on usein hammastikku pystyssä – osittain siksi, että komeus pysyy koossa, mutta myös siksi, että lasku maksetaan lopuksi lautaselle jääneiden tikkujen lukumäärän mukaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt