”Loiskutusta ja maiskutusta” – syöminen liikennevälineissä puhuttaa, paikallisbussit ovat alkaneet rajoittaa eväiden tuomista

Julkaistu:

Liikenne
Saako bussissa ja junassa syödä? Kysymys jakaa mielipiteitä vahvasti suuntaan jos toiseenkin.
Yksi kautta aikojen kuumimmista perunoista matkanteossa tuntuu olevan se, saako junissa ja busseissa syödä omia eväitään.

– Junassa kerran vastapäätäni istunut nainen söi lakritsipatukkaa ja se ääni, joka siitä pääsi... Niin iljettävää loiskutusta ja maiskutusta, etten voi käsittää, miten karkkipatukan syömisestä voi saada aikaan sellaista ääntä, päivitellään Vauva.fi-palstalla.

– Pikkulapsi söi hampurilaista bussin keskiosassa rattaissa. Ehdin juuri ajatella, että hän sotkee vain rattaansa, mutta eikös lapsi heittänyt hampurilaisen. Se osui sitten jonkun naisen lahkeeseen, toinen kertoo.

Ravintolavaunuun luotetaan yhä enemmän

Yleinen linja vaikuttaa olevan se, että pitkillä juna- ja linja-automatkoilla ruokailu sallitaan.

Esimerkiksi Matkahuollon sivuilla kerrotaan, että eväiden syöminen ja juominen on mahdollista erityistä siisteyttä noudattaen, ellei sitä erikseen ole kyseisessä bussissa kielletty.

Muun muassa jäätelön ja grillituotteiden syömistä voidaan rajoittaa. Alkoholin ja muiden päihdyttävien aineiden käyttö sekä tupakointi bussissa on aina kielletty.

VR:n viestintäpäällikkö Taina Kuitusen mukaan myös junassa ovat eväät sallittuja.

– Yhä useampi luottaa kuitenkin nykyään junien ravintolavaunuun, ja kaikissa kaukojunissamme on joko ravintolavaunu tai myyntikärry, Kuitunen toteaa.

– Ravintolavaunun kaikki annokset on suunniteltu siten, että ne voi ottaa halutessaan myös mukaan omalle paikalle syötäväksi. Omien alkoholijuomien nauttiminen osastoilla ei ole sallittua.

Syö ja juo vasta perillä

Vastaavasti paikallisliikenteen hälinässä syöminen saa kielteisen vastaanoton herkemmin.

Kuitusen mukaan VR:n lähiliikenteessä ei kuitenkaan ole rajoituksia eväiden syöntiin.

Esimerkiksi HSL taasen julkaisi viime viikolla Kiitos, kun -kampanjan, joka muistuttaa matkustajia hyvistä käytöstavoista.

Mukana on myös ”Kiitos, kun syöt ja juot vasta perillä” -tarra.

Kuljettajalla on oman harkintansa mukaan mahdollisuus pyytää asiakasta jättämään eväät tai olemaan tulematta bussiin, jos hän arvioi ne sotkuisiksi.

– Näin pyritään välttämään muiden matkustajien sekä linja-auton penkkien sotkeutuminen, kertoo HSL:n asiakkuuspäällikkö Laura Sundell.

Tämä saattaa joitakuita kismittää.

– Itse joudun taittamaan työmatkaa 50 minuuttia paikallisbussilla ja 30 minuuttia lähijunalla. Töistä tullessa on kauhea nälkä, sillä usein kahvipaussia ei ehdi pitää enää, enkä ole syönyt lämmintä ruokaa. Yleensä syön junassa tai bussissa, mutta aina jotain ei-haisevaa, sotkematonta, esimerkiksi patukan tai smoothieta. Älytöntä, ettei saisi, eräs kommentoija sanoo Vauva.fi:ssä.

Haisevat ruuat ällöttävät

– Eritoten voimakkaasti haisevat ruoat ovat herättäneet joissain asiakkaista ärsyynnystä, Sundell mainitsee.

Tämä tulee esille Vauva.fi:n ketjussa.

Esimerkiksi ja kananmuna tuntuvat ällöttävän monia, toisaalta myös esimerkiksi läikkyvä kahvi, sitruuna, banaani – ja yksinkertaisesti äänekäs maiskutus.

– Minun mielestä saa syödä, kunhan ei ole haisevaa. Eikä sotke. Ja voi syödä hiljaa, eikä maiskuta, eräs kiteyttää.

– Minulle on ihan ok, että kanssamatkustajat syövät jotain riisipiirakkaa tai muuta neutraalin hajuista. Mutta jos jonkun tonnikalakolmioleivän ottaa esiin, on kyllä ajattelematonta, Vauva.fi:ssä kuvaillaan.

Kaikkinensa HSL:n kampanja on Sundellin mukaan saanut paljon positiivista palautetta.

Lähde: HSL, Matkahuolto

Ilta-Sanomat ja Vauva.fi kuuluvat samaan Sanoma-konserniin.

Ota kantaa

Häiritseekö, jos kanssamatkustaja syö junassa tai bussissa?

Kyllä! 39% Ei 61%
Ääniä yhteensä 2998

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt