Matkat

Kaipaatko vaihtelua Virossa? Seikkaile kiinnostavaan Sillamäeen

Julkaistu:

Viro
Itä-Virumaan Sillamäellä kuvattiin Ikitie, mutta siellä olisi voinut tapahtua oikeakin elokuva.
Sillamäe on Stalinin ajan muistomerkki, aikansa ihannekaupunki ja entinen ”suljettu” kaupunki. Jälkimmäisen määritelmän mystifiointia saattaa lieventää se, että sulkeminen Tallinnasta tullessa hoitui takavuosina ”kääntyminen vasemmalle kielletty” -merkillä. Nykyinen kyltti ilmoittaa arkkitehtonisesti merkittävästä nähtävyydestä.

Ikitie-elokuvan (2017) kuvaukset jättivät Sillamäen asukkaille muistijäljen. Palkitun elokuvan nähneille Sillamäe on taas elävä kulissi. Elokuvahullujen ja arkkitehtuurin ystävien lisäksi kaupunki pysäyttää myös tavallisen matkailijan, jos tämä vain osaa hiljentää menoa sen kohdalla.


Sillamäe esitti AJ Annilan ohjaamassa Ikitiessä 1930-luvun Neuvosto-Karjalan Petroskoita. Elokuva perustuu Antti Tuurin samannimiseen romaaniin. Se kertoo Stalinin vainojen suomalaisuhreista sekä sinisilmäisistä amerikansuomalaisista, jotka lähtivät rakentamaan sosialistista ihanneyhteiskuntaa itärajan taakse. Joillekin se oli selviytymistarina – monille surmanloukko.

Elokuva sai 13 Jussi-ehdokkuutta ja voitti lopulta kuusi Jussia. Katsojia elokuva on kerännyt Suomessa 150 000. Sillamäen lisäksi Ikitietä kuvattiin Rakveren lähistöltä Varangussa, Tallinnassa ja Haapsalussa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Amerikansuomalaisten baseballkenttä löytyy komean koulun takapihalta, mutta tuottaa kuvauspaikkojen bongarille pettymyksen, koska se pukkaa ruohoa puolisääreen.


Sen sijaan kaikki muu keskustan vanha rakennuskanta on vankasti paikallaan. Kaupungintalo, kulttuuritalo, linja-autoasema, elokuvateatteri, talorivistöt ja ”Odessan portaat”. Vanhuus on tietenkin suhteellista, koska kaupunki rakennettiin nopeasti 1948–50. Se oli silloisen Eestin sosialistisen neuvostotasavallan ykköshanke, johon pantiin parhaat paukut. Syy oli atomiaseeseen kaivattu uraani.

Lopulta uraanikaivoksesta ei kuitenkaan vuoltu kultaa. Esiintymän pitoisuus oli väärin arvioitu, ja Neuvostoliitto sai hankkia tarvitsemansa raaka-aineen muualta niin kutsutuista ystävällismielisistä maista, kuten Tshekkoslovakiasta.



Sotateollisuutta palvellut kemianteollisuuden kaupunki kuitenkin valmistui, ja sinne tuotiin asiantuntijat, työntekijät ja raaka-aineet muualta Neuvostoliitosta. Valmiit tuotteetkin menivät muualle suureen maahan. Tämän kommunistisen globalisaation pyörittäjät palkittiin muita paremmilla palkoilla, paremmalla kulutustavara- ja palvelutarjonnalla, hyvillä lomilla ja asunnoilla.

Paikallinen museo-opas Jelena Antusheva kertoo tarinan omista vanhemmistaan. He kävivät ilta-ammattikoulun Venäjällä. Koulun päättäjäisten jälkeen vastavalmistuneet lastattiin junaan – karjavaunuihin – ja ajettiin tuntemattomaan määränpäähän. Sillamäestä tuli sen nuoren parin koti.


Ollaanpa Josif Stalinista mitä mieltä tahansa, hänen aikanaan rakennettiin hyvää laatua, ehkä hieman mahtipontista. Seuraajiensa rakennuskanta rapistuu paljon nopeammin.

Stalinia miellyttivät komeat julkisivut, vankat seinät ja koristeet. Käynti asuintaloon ja sen portaikkoon piti olla kuin astuisi kartanoon. Oli pihoja, puistoja, bulevardeja ja ilmaa hengittää – tosin merenrantaan ei saanut tässä kohtaa mennä.


Nikita Hrushtshevin aika oli täyskäännös poliittisesti ja arkkitehtonisesti. Asuintaloista karsittiin kaikki prameus, parvekkeet pois ja keittiöt niin pieniksi, että neuvostoperhe oli todella suurkeittoloiden syöttiläs. Leonid Brezhnevin aika korosti vielä enemmän määrää laadun kustannuksella.


Uljain osa Sillamäen kaupunkia nousi pakkotyövoimalla. Rakentajat olivat vangittuja saksalaisia ja heidän liittolaisiaan vielä viisi vuotta sodan päättymisen jälkeen.

Paikkakunnan tarinaa saa kuulla ja katsella kulttuuritalossa sijaitsevassa museossa. Sosialistisen realismin ja kitschin lisäksi vaikutuksen tekevät pommisuoja sekä juhlasali, joka muistuttaa neuvostovallan prameimpia näyttämöitä.

Vielä syvemmälle paikalliseen kulttuuriin pääsee vaikka saunoen. Julkinen sauna on auki kahtena päivänä viikossa: lauantaisin naisille 9–21 ja sunnuntaisin miehille 9–21.

Reilu kaksi tuntia Tallinnasta

Ei ole sattumaa, että Ikitietä kuvattiin Sillamäessä. Itä-Virumaan maakunnan elokuvasäätiö on tukenut seitsemäätoista eri hanketta. Seuraavaksi teollisuuden, soiden, kaivosten, hiekkaranttojen ja rantatörmien maisemista etsii kuvauspaikkansa virolainen versio formaattielokuvasta Luokkakokous 3.

Maakunta ei todellakaan pidä kynttiläänsä vakan alla, vaan on julistanut tavoitteekseen nousta myös Viron toiseksi tärkeimmäksi matkailukohteeksi Tallinnan jälkeen. Pitäisi siis päihittää Pärnu. Kova haaste.

Itä-Virumaa tuotteistaa matkailubrändiään seikkailumaaksi. Presidentti Kersti Kaljulaid puolestaan ajaa Narvaa Euroopan kulttuuripääkaupungiksi tunnuslauseena Narva is next.

Tallinnasta tultaessa ensin on kuitenkin Sillamäe. Matkaa sinne kertyy 185 kilometriä, jonka taittaa autolla kahdessa tunnissa ja vartissa. Paikallisjuna Tallinnasta tuo naapurikaupunki Jõhviin nopeimmillaan alta kahden tunnin. Hitaammalla vuorolla menee aika yli kahden tunnin.

Majoitusta tarjoavat muiden musssa nämä:

Sillamäen Krunk aivan kaupungin keskustassa. Menneen ajan tunnelmaa ripauksella stalinismia. Sillamäen pienen oluttehtaan (perustettu 1992) Müncheniä tuoreena hanasta.

Toilan kylpylähotelli (22 km Sillamäeltä) lähellä merentaa. Entistä kaivomiesten lomakotia on uudistettu ja laajennettu moneen kertaan. Saunoja on joka makuun: aromi-, hunaja-, japani-, suola-, Suomi-.

Mäetaguse-kylpylähotelli (42 km) sisämaassa. Vain 24 huonetta, täydellinen kartanomiljöö. Omaa viina Moen tislaamosta. Paikallista ruokaa. Erityisesti aikuismatkailijoille.

Meresuu Spa & Hotel (22 km), laadukas rantahotelli ”Viron Terijoella”, Narva-Jõesuussa. Narvan nähtävyyksien lisäksi suomalaisia houkuttavat hiekkarannat ja hotellin saunamaailma. Palvelua vastaanotossa saa nykyään myös suomeksi ja jopa savoksi.

Kolme kovaa lähistöllä

1. Vaivaran sotahistoriallinen museo. Sinimäen taistelut olivat ”Viron Tali-Ihantala” kapealla kannaksella. Puna-armeija juuttui tähän tammikuussa 1944 ja teki läpimurron vasta kun Suomi oli päässyt irti jatkosodasta – saimme lisäaikaa.

2. Kohtla-Nõmmen kaivosmuseo. Kertoo teollisuudesta modernein ottein. Oppaat vievät vieraat maan alle, jossa saa kuulla tarinaa niin ankarasta työstä ja itäteknologiasta kuin lihavista tilipusseista.

3. Avinurmen junarata. Tiettävästi maailman lyhyin. 178,50 metrin matkalla vaunuja vetää Aunuksessa rakennettu veturi. Meno–paluu 3 euroa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt