Kuopiolainen Johanna vaihtoi 200 neliötä asuntoautoon – elää nyt perheensä kanssa tien päällä, eikä ole tulossa takaisin Suomeen

Johanna Remes-Koponen perheineen on kiertänyt Eurooppaa asuntoautolla kohta vuoden. Rohkea päätös elämänmuutoksesta vaati ahdistavien tunteiden kohtaamista.

Kuopiosta maailmalle. Johanna muutti asuntoautoon perheensä kanssa.

Kuvittele täydellinen vapaus: mukana vain pieni kapsäkki välttämättömyyksiä ja jatkuvasti vaihtuvat maisemat.

Monien unelma tyssää asuntolainaan ja muihin velvollisuuksiin. Jostakin se voi leivän päälle on nyhtäistävä!

Vai jarruttavatko unelmia sittenkin omat pelot?

Johanna Koponen-Remes on asunut vuoden asuntoautossa perheensä kanssa.

Asuntoautossa vuoden asunut ja maailmaa kiertänyt Johanna Remes-Koponen uskoo, että juuri näin on.

Kun pelkäämme muutosta, emme tosiasiassa pelkää mitään konkreettista, kuten rahanmenetystä, vaan tunteita, joita muutos väistämättä aiheuttaa. Vihan, surun ja pelon tunteet voivat tuntua vaikeilta ottaa vastaan.

– Meillä suomalaisilla tuntuu olevan vaikeuksia tunteiden kohtaamisessa, Remes-Koponen täsmentää.

Surua voi aiheuttaa se, että läheisemme eivät ymmärrä ratkaisuamme lähteä. Voimme myös pelätä, että jäämme päätöksemme takia yksin.

Asuntoautosta löytyy kaikki tarpeellinen hyvään elämään: kolme sänkyä, runsaasti säilytystilaa, suihku/wc, kunnon keittiö ja pulsaattoripesukone.

Vuoden asuntoautossa asunut ja Eurooppaa perheensä kanssa kiertänyt Remes-Koponen joutui itsekin käymään läpi aikamoisen mankelin, ennen kuin hän uskalsi toteuttaa lapsuudesta saakka mielessä pyörineen unelman asuntoautossa asumisesta.

Irtiotto vaati lähtöön liittyneiden tunteiden, kuten pelon, läpikäymistä.

– Kun olin käynyt tunteet läpi, totesin, että selviän mistä vain. Tajusin, että ainoat esteet ovat mielessäni, Remes-Koponen kertoo.

Kaikki tarpeellinen autossa

Lähtö Kuopiosta maailmalle tapahtui vuosi sitten.

Viime kesänä perhe laittoi irtaimistonsa ja talonsa myyntiin. 200 neliön omakotitalo vaihtui seitsemän metriä pitkään asuntoautoon.

Sieltä löytyy kaikki tarpeellinen hyvään elämään: kolme sänkyä, runsaasti säilytystilaa, suihku/wc, kunnon keittiö ja pulsaattoripesukone.

– Ainut tavara, jota reissussa ikävöin, on Sinin mattopiiska. Siitä olisi hyötyä lattiamattojen putsauksessa, Remes-Koponen kertoo.

Näkymiä Skotlannissa.

Jopa perheen isä, joka suhtautui autossa asumiseen aluksi epäluuloisesti, on täysin ihastunut uuteen asumismuotoon.

Parasta asuntoautossa on tietenkin se, että maisema vaihtuu tarvittaessa nopeasti uuteen. Perhe etenee liikoja suunnittelematta, fiiliksen mukaan.

Viime talven perhe vietti Espanjassa, sitten siirryttiin Englantiin ja lopulta Skotlantiin.

Viime talven perhe vietti Espanjassa.

Pohjois-Skotlannissa tuli vastaan yksi reissun kohokohdista.

Perhe saapui kaupunkiin, jossa oli paljon hylättyjä taloja. Mitään näkemisen arvoista paikassa ei tuntunut olevan, kunnes kaupungin läheisyydestä löytyi upea nähtävyys.

– Edessämme oli klaanisotien jälkeen hylätty, osittain rappeutunut, linna. Olimme ällikällä lyötyjä. Vietimme siellä koko päivän.

Johanna Remes-Koponen muistuttaa, että reissuista huolimatta perhe ei ole lomalla. Tämä on heidän arkeaan.

Perheen lapset ovat käyneet vuoden etäkoulua ja äidin työpaikka, Tietoisuusakatemia, on siellä, missä on nettikin.

– Tarjoan valmennuksia ja kursseja syvemmästä itsetuntemuksesta kiinnostuneille sekä järjestän joogakursseja ulkomailla.

Perheeseen kuuluu myös Alma-koira ja Karviainen-kissa.

Onnikaan ei lopulta ole asuinpaikasta kiinni, Remes-Koponen painottaa. Vaikka kieli muuttuu, juuri mikään muu ei. Itsensä kanssa on tultava toimeen, oli maa Espanja, Suomi tai vaikkapa Skotlanti.

Haaveistaan kannattaa silti pitää kiinni, sillä usein rajoitamme elämäämme pelkkien pelkojen ja kuvitelmien takia. Mielemme voi olla pahin vankilamme.

Remes-Koponen kannustaakin kaikkia unelmoijia toteuttamaan haaveita rohkeasti. Huomisesta emme voi nimittäin tietää.

Asettuvat Skotlantiin

Asuntoautoelämä on osoittautunut paremmaksi, mitä perhe osasi kuvitellakaan.

Lähitulevaisuudessa kulkijoiden elämään on kuitenkin tulossa iso muutos.

Perheen isä on löytänyt töitä Skotlannista, joten perhe aikoo laittaa auton parkkiin ja etsiä itselleen asunnon.

Näin kaunista oli Skotlannissa.

Matka maailmalla ja ennen kaikkea kohti onnellisuutta kuitenkin jatkuu.

– Emme ole tulossa takaisin. Ja kun lapset muuttavat pois kotoa, me muutamme takaisin asuntoautoon, Remes-Koponen naurahtaa.

Mitä asuntoautoelämä maksaa?

Johanna kuvailee elämää asuntoautossa ”yllättävän edulliseksi” tavaksi elää.

– Kaikki on muualla paljon halvempaa kuin Suomessa, Johanna sanoo.

Lämmitykseen, eli kaasupulloihin, perheellä on kulunut noin 30 euroa kuukaudessa. Vakuutuksiin kuluu joitakin satoja euroja vuodessa.

Säästöä syntyy kuitenkin yöpymisistä, sillä perhe ei juurikaan asu leirintäalueilla.

– Niihin voi saada kulumaan tuhatkin euroa kuussa. Yövymme sen sijaan tavallisesti maksuttomissa vapaaparkeissa.

Lauttamaksuista saa pulittaa maasta riippuen jonkin verran.

– Esimerkiksi Ranskan ja Englannin välinen autolautta maksoi sata euroa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?