Annakaisa kiertää maailmaa opintovapaalla – näin hän sen järjesti

Annakaisa Vääräniemi päätti yhdistää kaksi harrastustansa: matkustelun ja kirjoittamisen.

Annakaisa yhdisti opinnot ja matkustelun.

29.5.2018 13:12

Annakaisa Vääräniemi viettää parhaillaan opintovapaataan ulkomailla. Kesäkuussa koittaa kotiinpaluu, mutta kymmenen kuukauden aikana Vääräniemi on ehtinyt muun muassa ihailla kirsikankukintoja hanamissa eli Japanin vuotuisissa kansanjuhlissa ja syödä katukeittiön herkkuja Sri Lankassa.

Ajatus vuodesta ulkomailla alkoi muhia Vääräniemen mielessä vuonna 2016.

– Veljeni kuoli yllättäen, olin 20 päivän Japanin-lomalla hautajaisten jälkeen. Takana oli yli 18 vuoden työkokemus ilman mitään vapaita sekä tutkintoon johtavat opiskeluvuodet. Lukiosta saakka olin tehnyt aina töitä opiskelujen ohessa ja sittemmin siirtynyt työelämään, Vääräniemi kertaa.

Balin koirat! Niitä on joka paikassa. Kujilla vahtimassa omistajiensa omaisuutta, rannoilla hengaamassa muiden koirien kanssa.

– Tammikuussa 2017 olin kuukauden Balilla kesälomalla ja juttelin erään ystäväni kanssa, joka teki silloin kirjoittamisen opintoja opintovapaallaan.

Toimittajana työskentelevä Vääräniemi oli myös pidempään haaveillut ammattitaitonsa syventämisestä, mutta yllätys oli suuri, kun hän pääsi kouluun sisään ensimmäisellä yrittämällä. Nyt hän opiskelee Jyväskylän avoimessa yliopistossa kirjoittamisen perusopintoja.

– Hihkuin riemusta, sillä olin suunnitellut, että tekisin ainakin osan opinnoista etänä. Eli yhdistäisin kaksi rakasta harrastustani: kirjoittamisen ja matkustamisen.

Työnantajalta vihreää valoa

Vääräniemen työnantaja suhtautui opintovapaaseen myönteisesti. Hän sai tiedon, että voisi jäädä kymmenen kuukauden vapaalle. Edessä oli kuitenkin vielä monta vaihetta ennen unelman toteutumista.

– Lähetin koulutusrahastolle virallisen hakemuksen, ja minulle myönnettiin pian 10 kuukauden aikuiskoulutustuki. Etsin alivuokralaisen asuntooni ja elin kolme kuukautta mahdollisimman niukasti, että sain säästöön hieman rahaa.

 Hoidin myös rokotukset ja kävin hammaslääkärillä ennen reissua. Kilpailutin vakuutuksen, sillä pidemmälle reissulle tarjotaan niin erihintaisia vakuutuksia.

Elokuussa Vääräniemi vietti viikon kirjastossa: hankki opiskelukirjoja, teki muistiinpanoja sekä skannasi artikkeleita.

– Hoidin myös rokotukset ja kävin hammaslääkärillä ennen reissua. Kilpailutin vakuutuksen, sillä pidemmälle reissulle tarjotaan niin erihintaisia vakuutuksia.

Marokon Essaouira – sinivalkoinen kaupunki täynnä yllätyksiä.

Vääräniemi on kierrellyt opintovapaansa aikana muun muassa Malediiveilla, Sri Lankassa, Balilla, Australiassa ja Japanissa. Hän kirjoittaa opintovapaansa kuulumisia Adventurista-blogiinsa.

– Aluksi tein maksimissaan kuuden tunnin kirjoituspäiviä ja kirjoittelin paljon kahviloissa, sillä Malediiveilla ja Sri Lankassa ei ollut kunnon nettiä ja siihen aikaan meneillään oli johdantokurssi, jossa tehtiin viikoittain tehtäviä ja keskusteltiin yhteisellä foorumilla.

Balilla Vääräniemi jatkoi kahviloissa työskentelyä.

– Nykyisin yritän, että läppäriaikaa olisi 2–3 tuntia päivässä. Kirjoittamisen opiskelu on paljon muutakin kuin näppäilemistä. Esimerkiksi opiskelutarinoiden suunnittelu onnistuu ”mindmappaamalla” paperille. Välillä teen visuaalisia suunnitelmia ja valokuvailen tarinoita, seuraan ihmisiä ja teen muistiinpanoja yleisillä paikoilla.

Japanin kukkaloistoa.

Meneillään loppukiri

Nyt toukokuussa Vääräniemellä on tosin meneillään loppukiri, sillä hänellä on kesäkuun loppuun mennessä aikaa palauttaa viimeiset tehtävät.

– Otin yhden lisäkurssinkin, sillä innostuin niin paljon opiskelusta.

Annakaisa Vääräniemi on kokenut ratkaisunsa hyvänä. Ennen Suomeen paluuta edessä on vielä Abu Dhabi, Marokko, Malta, Romania ja Tanska.

– Jo parin ensimmäisen kuukauden jälkeen tunsin kehossani, kuinka se rentoutui, uneni syveni ja sosiaalinen elämäni on ollut vilkkaampaa kuin koskaan aiemmin. Olen ollut joka päivä aamusta saakka niin hyvällä tuulella ja pirteä. Olen myös päässyt tutustumaan niin moniin eri maihin, kulttuureihin ja ihmisiin.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?