Pikkurahalla rannalle – Euroopan 10 halvinta rantalomakohdetta

Näissä rantakohteissa lomailu on kukkaroystävällistä.

Kurkkaa kukkaroon ennen matkan varaamista. Näihin paikkoihin pääsee halvalla.

Kevät, mikä ihana aika alkaa suunnitella kesälomaa. Minne sitä seuraavaksi lähtisi?

Matkustaisiko shoppailemaan New Yorkiin tai vaikkapa samoilemaan Sveitsin Alpeille?

Vaikka matkakohteen ideointi lähtee yleensä liikkeelle unelmista, todellisuus voi tulla vastaan yllättävän nopeasti. Jos loma vaatii matkabudjetin tuplaamista, matkainto saa kolauksen. Lomakohteen määrittää lopulta kukkaro.

Onneksi Eurooppa on pullollaan kiehtovia matkakohteita, joista monet ovat myös edullisia. Independent-lehti on listannut artikkelissaan ison liudan edullisia rantakohteita Euroopasta. Poimimme niistä kymmenen. Koko listauksen voit lukea täältä.

Listaus perustuu valuutanvaihtoon erikoistuneen Post Office Moneyn vuosittaiseen selvitykseen. Siinä tarkasteltiin yhdeksää lomailuun liittyvää palvelua tai tavaraa, jotka on listattu jutun loppuun*.

Nämä ovat Euroopan halvimmat rantalomakohteet kalleimmasta edullisimpaan.

10. Sliema, Malta – päiväbudjetti 112,50 euroa

Ylhäisessä yksinäisyydessään Välimerellä sijaitseva Malta pääsi myös Lonely Planetin suosituslistalle vuodeksi 2018. Sliema on Maltan suurin kaupunki, jossa voi nauttia myös rantaelämästä. Kaupungin ranta on kallioinen, mutta hiekkarantoja löytyy läheltä, esimerkiksi St. Julian'sin kaupungista.

Sliema on yksi edullisimmista.

9. Zadar, Kroatia – päiväbudjetti 111,95 euroa

Zadarissa kaupunki- ja rantaloman voi yhdistää miellyttävällä tavalla. Historiallinen kaupunki on myös edullinen. Kahden hengen lounaan nauttii alle 20 eurolla.

8. Korfu, Kreikka – päiväbudjetti 104,10 euroa

Korfu on yksi Kreikan vehreimmistä saarista, joka tunnetaan myös kristallinkirkkaista vesistään. Lomakohteessa viehättää myös sen edullisuus.

7. Pafos, Kypros – päiväbudjetti 100,95 euroa

Pafos ylsi Lonely Planetin vuoden parhaimpien listalle vuonna 2017. Maininta ei ihmetytä.

Paikka tunnetaan muun muassa unelmaranta Lara Baysta. Siellä vesi on kristallinkirkasta.

6. Costa Blanca, Espanja – päiväbudjetti 95,35 euroa

Monet suomalaiset ovat muuttaneet Costa Blancaan pakoon Suomen ankaria talvia. Alue on myös yllättävän edullinen. Esimerkiksi kahden hengen illallisen viineineen nauttii reilulla 40 eurolla.

Costa Blanca on Alicanten maakunnassa sijaitseva yli 200 kilometriä pitkä rannikko.

5. Kreeta, Kreikka – päiväbudjetti 92,80 euroa

Kreeta on yksi suomalaisten suosituimmista lomanviettokohteista. Myös kreetalaiset itse ovat ylpeitä asuinpaikastaan. He pitävät sitä suorastaan maailman keskuksena.

4. Aurinkorannikko, Espanja –päiväbudjetti 81,60 euroa

Aurinkorannikko on suoranainen klassikko, jonne eläkeläiset pakenevat talven ajaksi, ja lomalaiset tulevat perässä. Tuopin auringonpaisteessa juo täällä reilulla parilla eurolla.

3. Algarve, Portugali – päiväbudjetti 77,85 euroa

Henkeäsalpaavan upeista kallioistaan tunnettu Algarve on kaunis ja halpa. Etelä-Portugalin helmessä kelpaa nauttia auringosta. Oluen juo auringonoton lomassa alle eurolla.

2. Marmaris, Turkki – päiväbudjetti 64,90 euroa

Ikisuosikki Marmaris on yksi Turkin perinteisimmistä lomakohteista. Suosikki sopii hyvin myös lapsiperheille, sillä alueelta löytyy lasten makuun sopivia vesipuistoja.

1. Sunny Beach, Bulgaria – päiväbudjetti 49,55 euroa

Euroopan halvin rantakohde on hyvistä bileistään ja auringostaan tunnettu Sunny Beach Bulgariassa. Kyseessä on Mustanmerenrannikon suurin ja suosituin rantalomakohde. Ranta on peräti seitsemän kilometriä pitkä.

*Selvityksessä mukana olleet asiat: olutlasillinen, kuppi kahvia, viinilasillinen, coca cola, vesipullo, aurinkosuoja, hyönteissuoja, kahden hengen lounas, kolmen ruokalajin illallinen kahdelle viinipullollisen kera.

Sunny Beach tunnetaan bileistään ja rannoistaan.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?