Nahkapenkit, uudet värit, ravintolaan sohvaryhmiä: Allegro-junat mukavuusremonttiin – ensimmäinen valmistuu MM-kisaturisteille - Matkat - Ilta-Sanomat

Nahkapenkit, uudet värit, ravintolaan sohvaryhmiä: Allegro-junat mukavuusremonttiin – ensimmäinen valmistuu MM-kisaturisteille

Helsingistä Pietariin liikennöivät Allegro-junat saavat uuden sisäilmeen ja vaunuihin tehdään monta pientä parannusta.

Allegro-junien ravintolavaunun nykyinen ilme muuttuu remontissa täysin. Vaunuun tulee muun muassa pieniä sohvaryhmiä nykyisten maksimissaan neljän hengen pöytien sijaan.­

19.4.2018 8:19

Vuodesta 2010 alkaen liikennöineet Allegro-junat saavat uuden sisäilmeen asteittain, kun juna toisensa jälkeen aiotaan remontoida vuosien 2018-2019 aikana.

Ensimmäinen uudistettu juna pääsee liikenteeseen jo kesäkuussa, eli Venäjän jalkapallon MM-kisaturisteista osa saa matkustaa Pietariin jo uudistetuissa puitteissa.

VR:n Venäjän-liikenteen päällikkö Viktoria Hurri kertoo IS.lle, että tavoitteena on entistä asiakasystävällisempi juna ja ”moderni skandinaavinen ilme”.

Allegro-junat saavat yksi toisensa jälkeen uuden sisäilmeen. Ensimmäisen junan remontti valmistuu jo kesäkuussa, ja viimeisen junan remontin on määrä valmistua keväällä 2019.­

Remontissa ykkösluokan penkkeihin tulee kokonahkainen pähkinänruskea päällyste, uudet niskatyynyt ja ristiseläntuki.

Ykkösluokan vaunun yhteydessä olevaan neuvotteluhuoneeseen asennetaan pyörivät penkit ja infomonitorit, joihin voi liittää oman tietokoneen kokousesityksiä varten.

Kakkosluokassa uusitaan istuimien päällystekangas ja värimaailma muuttuu. Penkit saavat myös uudet niskatyynyt. Käytössä jo kuluneet vaunujen lattiat saavat uuden pinnan.

Ravintolavaunun ilme muutetaan kokonaisuudessaan. Vaunuun tulee muun muassa isommille seurueille soveltuvia pieniä sohvaryhmiä, kun nyt ravintolavaunun kaikki pöydät ovat maksimissaan neljän hengen istuttavia kokonaisuuksia. Myös lasten leikkitilan ilmettä muutetaan.

Allegro-junia on olemassa yhteensä neljä, joten remontti toteutetaan juna kerrallaan. Remontti ei vaikuta kuitenkaan Pietariin ajettavien junavuorojen määrään, sillä päivittäiset neljä edestakaista junayhteyttä pystytään hoitamaan kolmella junalla. Viimeisen junan remontin on määrän valmistua keväällä 2019 .

Allegro-junia liikennöivät yhdessä VR ja Venäjän rautatieyhtiö RZD, kaluston omistaa operaattoreiden yhteisyritys Oy Karelian Trains Ltd.

Ensimmäisenä Allegron remontista kertoi Venäjän rautateiden Strela-lehti. VR aikoo esitellä junan uuden ilmeen touko-kesäkuun vaihteessa, kun ensimmäisen junan remontti on saatu loppusuoralle.

Strela-lehden mukaan Allegro-junien matkantekoa pyritään yhä edelleen nopeuttamaan tulevaisuudessa, vaikka aikataulua on jo nyt kiritty vuosien varrella. Tällä hetkellä junan matka Helsingistä Pietariin kestää 3 tuntia ja 27 minuuttia.

Ykkösluokan vaunussa ilme muuttuu pähkinänruskeaksi, kun penkkeihin tulee uudet kokonahkaiset päällysteet.­

Lasten leikkitila näyttää nykyisin tältä. Remontissa ilme nykyaikaistetaan.­

Tältä näyttää nykyisin Allegron kakkosluokassa. Penkkien päällysteet ovat jo kuluneet, samoin lattia. Remontissa penkkien päällysteet ja lattiapinta uusitaan ja vaunun värimaailma muutetaan ”modernin skandinaaviseksi”.­

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?