Anaheim Harbor RV Park -leirintäalueelle on pysäköity matkailuautoja vieri viereen. Päivi ja Pekka Heiskanen ovat tulleet tänne San Diegosta, jossa odottivat viikon Suomesta tilaamiaan jarrupaloja saksalaiseen matkailuautoonsa. Se saa ihailevia katseita ja ostotarjouksia.
– Me ollaan aina tykätty matkailusta. Kun lapset olivat pieniä, kiersimme Eurooppaa matkailuautolla, Päivi, 52, taustoittaa.
Parin ensimmäinen yhteinen ulkomaanmatka oli 1983, jolloin he pyöräilivät Ahvenanmaan kautta Tukholmaan. Silloin syttyi kipinä matkailuun, he kertovat.
Automatkailu yhdessä oli entuudestaan heille tuttua: he olivat käyneet ensin asuntovaunun kanssa ja sitten matkailuautolla 53 maassa.
Matkat huipentuivat Afrikan Saharaan kymmenen vuotta sitten.
– Tapasimme siellä tanskalaisen perheen, joka oli palaamassa maailmanympärimatkalta matkailuautollaan. Silloin meille tuli ahaa-elämys tehdä samoin, Pekka, 54, selittää.
He myivät omakotitalonsa järven rannalla ja ostivat rahoilla kerrostalohuoneiston ja matkailuauton.
Kuljetusinsinööriksi opiskellut Pekka jäi virkavapaalle työstään logistiikka-alan koulutusyrityksen toimitusjohtajana ja Päivi erityisopettajan toimestaan.
Perinpohjaisten valmistelujen jälkeen lähtö oli kesäkuussa 2016. Matkaa oli suunniteltu kahdeksan vuotta.
– Ystävät sanoivat, että Venäjällä ammutaan välittömästi. Meidän kokemus oli, että kun päästiin Ural-vuorten toiselle puolelle, siellä oli erittäin ystävällisiä ihmisiä, itsekin hieman venäjää puhuva Pekka kuvailee matkan alkua.
Venäjän päätiet olivat hyväkuntoisia. Heiskaset yöpyivät rekkakuskien taukopaikoilla ja joskus korvessa.
Kazakstanissa oli pustaa, karua luontoa, villihevosia ja huivipäisiä mummoja. Heiskaset pyysivät lupaa saada yöpyä hotellien, huoltoasemien ja ravintoloiden pihoilla.
”Työelämä ennen reissua oli liiankin kiireistä, joten aikaa parisuhteelle oli liian vähän. Reissu on syventänyt suhdettamme.”
– Nämä ovat maita, joissa ei ole leirintäalueita, Päivi muistuttaa.
Kiinan rajalla tutkittiin kuvatiedostot. Maassa vaaditaan kiinalainen ajokortti, auto on rekisteröitävä kiinalaisiin kilpiin, viranomaisille on tehtävä tarkka reittiselvitys ja mukana on oltava kiinalainen opas.
– Oli uiguurimies ja sitten englanninopettaja, jonka ääntämistä oli vaikeaa ymmärtää. ”Strange a hand” oli straight ahead, eli suoraan eteenpäin. Viimeinen opas oli entinen armeijan upseeri. Hän oli ainoa, joka pystyi selvittelemään ongelmia, muttei juurikaan puhunut englantia, Pekka luettelee.
Iltaisin matkailuauto oli pysäköitävä niin, että opas näki sen hotellihuoneensa ikkunasta.
– Kokkasimme tavallisesti kaasugrillillä auton vieressä. Kysyimme kerran, mihin voisimme pysähtyä syömään. Opas osoitti risteystä. Siihen piti pysähtyä ja viritellä grilli. Kuvittele, risteykseen, Pekka päivittelee.
Kiinan viisumit, rekisteröinti, ajokortit ja opaspalvelut kustansivat 15 tuhatta dollaria.
Kaakkois-Aasiassa sotien arvet olivat yhä läsnä.
– Kambodzassa punakhmerien hirmuhallinnon aikana neljännes kansasta tapettiin. Pääkaupunki Phnom Penhin S21-keskuksessa 17 tuhatta ihmistä kidutettiin kuoliaaksi. Vain seitsemän selvisi hengissä, Pekka kertoo.
Heiskaset tapasivat heistä yhden.
– Hän oli seitsemänkymppinen, hymyilevä mies, jonka perhe oli tapettu. Hän sanoi, ettei ole muuta vaihtoehtoa kuin antaa anteeksi. Muuten ei voi elää. Kyllä se tuntui vaikealta käsittää, Pekka miettii.
Maailman suurin suolatasanko Salar de Uyuni Boliviassa.
Matkanteko tyssäsi Thaimaan rajalle, sillä matkailuautoja ei päästetty maahan.
– Meidän oli oltava tullialueen parkkipaikalla. Oli kuuma ja vettä tuli kuin aisaa. Matkailuauton katolla on aurinkopaneelit, mutta ne eivät tuota sähköä sateella. Emme voineet käyttää tuulettimia. Luimme iltaisin kirjoja otsalamput päässä, Päivi kuvailee.
Suomen lähetystön avulla järjestyi erityislupa rajan ylitykseen. Singaporessa oli tiukka kuri.
– Purukumin käytöstä ja roskaamisesta tulee kovat sakot. Siellä ei saa ajaa asuntoautolla. Jouduimme siirrättämään matkailuautomme hinausautolla rajalta satamaan, Pekka naurahtaa.
Etelä-Amerikkaan auto rahdattiin laivalla. Argentiinan pääkaupungissa Buenos Airesissa vierähti pari viikkoa.
– Harjoittelimme tangoaskelia kadulla paikassa, jossa on valmiit askelmerkit, Päivi hymyilee.
Argentiina on kuuluisa pihveistään, mutta muusta ruuasta pihistetään.
– Ellei erikseen tilaa lisukkeita, ravintolassa saa pelkän pihvin. Mausteita ei myöskään paljoa käytetä, Pekka ihmettelee.
Gobin autiomaa, Mongolia
Oberan kaupungista löytyi vanha suomalainen siirtokunta, jossa asuu yhä suomalaisten jälkeläisiä.
– Ajelimme heidän kanssaan ympäriinsä. Kunniakonsuli ei puhunut kieltä, mutta näytti sinisine silmineen suomalaiselta. Hänen isoisänsä oli tullut Suomesta vuonna 1905, Päivi muistelee.
Brasiliassa Heiskaset olivat usein vaatimattomien leirintäalueiden ainoita asiakkaita. Yhtä yksin sai yöpyä meren rannalla.
Chilessä pari joutui rikoksen uhreiksi.
– Olimme huoltoaseman kahviossa ja automme parkissa. Rosvo särki kuljettajan puoleisen ikkunan, varasti kameran ja puhkaisi renkaan, Pekka tilittää.
Kolumbiasta matkailuauto oli tien puutteessa laivattava Panamaan.
– Lyhyt merimatka oli kalliimpi kuin Kanadan Halifaxista Eurooppaan, Pekka nurisee.
Costa Rica hurmasi luonnollaan.
– Olimme parkissa niin, että kovaa meteliä pitävät mölyapinat olivat yläpuolellamme. Näimme myös laiskiaisia, valaita ja krokotiilin, Päivi ihastelee.
Englanninkielinen Belize erottui muista Keski-Amerikan maista mustalla väestöllään ja reggae-kulttuurillaan. Sieltä Heiskaset ajoivat Jukatanin niemimaalle Meksikoon. Maata ovat viime vuosina ravistelleet huumejengien väliset taistelut.
– Taas kerran tapasimme vain ystävällisiä ihmisiä. Turistille maa on turvallinen tietyt alueet poisluettuina. Mutta jos satut osumaan huumejengien väliin, on ihan sama, oletko maasta vai kuusta, Pekka toteaa.
Yhdysvalloissa Heiskaset ovat tutustuneet Hollywoodiin, Grand Canyoniin ja intiaanireservaatteihin. Matka jatkuu Kanadaan ja sieltä laivalla Eurooppaan. Suomeen pariskunta palaa heinäkuussa. Silloin takana on kaksi vuotta reissun päällä, noin 35 maata, lähes satatuhatta kilometriä ja monta tarinaa, joista Päivi aikoo kynäillä matkakirjan.
Heiskasten matkailuauto on sisältä viihtyisä.
Millaista sitten on istua puolison kanssa autossa kaksi vuotta?
– Työelämä ennen reissua oli liiankin kiireistä, joten aikaa parisuhteelle oli liian vähän. Reissu on syventänyt suhdettamme ja hitsannut meitä yhteen, Päivi sanoo.
Sinänsä automatkailu yhdessä oli heille tuttua: he olivat käyneet ensin asuntovaunun kanssa ja sitten matkailuautolla 53 maassa.
– On ollut mukavaa, kun on ollut aikaa tehdä yhdessä asioita, joista nautimme, esimerkiksi luontovaelluksia, Päivi kertoo.
Heiskasilla on kaksi aikuista tytärtä ja kaksi lapsenlasta.
– Perhettä ja läheisiä ystäviä on toki ikävä, mutta skypen avulla olemme jutelleet melko usein, Päivi sanoo.
Heiskasten matkaa voi seurata blogista Epeliontheroad.com.
