Matkat

Gibraltar on Välimeren Pikku-Britannia

Julkaistu:

Matkat
33 000 asukkaan pikkuinen Gibraltar tuntuu suureltakin kaupungilta. Siirtomaahistoria on jättänyt kadunkulmiin Lontoon tunnelman.
Koska Espanjasta ei pääse suoralla bussireitillä Gibraltarille, matkaan ensin La Lìnean rajakaupunkiin. Täällä suunnasta ei voi erehtyä: yli neljäsataametrinen kallio näkyy kauas. Rajalla passi tarkastetaan kahdesti, Espanjasta poistuessani ja heti perään Gibraltariin saapuessani.


Kävely yli rajan on paras vaihtoehto. Taksikaan ei ole sallittu, ja omalla autolla voi juuttua jonoihin. La Líneassa on myös laaja parkkialue.

 

Punaiset puhelinkopit ja postilaatikot sekä bobby-poliisit luovat Lontoon-tunnelmaa.

Heti Gibraltarin puolella odottaa linjan 5 punainen kaksikerrosbussi, joka vie keskustaan. Paikallisliikenteen verkko on mainio, mutta reittien selvittäminen ei ole helppoa. Linjakarttaa ei ole, ja pysäkit on nimetty tunnettujen rakennusten tai paikallisnimien mukaan, ei katujen perusteella.

Asukkaita on noin 33 000, mutta koska pinta-alaa on vain 6,5 neliökilometriä, Gibraltar tuntuu suureltakin kaupungilta. Väenpaljoutta lisäävät lukuisat turistit, mutta useimmat käyvät päiväseltään. Yksi syy ovat korkeat hotellihinnat.


Olen valinnut majapaikaksi hakusivustoilta piiloutuneen hotelli Cannonin, joka on kodikas 1800-luvun talo aivan vanhankaupungin ytimessä. Nimi ihmetyttää, mutta asia selviää nähtyäni Gibraltarin kymmenet muistomerkkikanuunat.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Main Street on vanhankaupungin pääkatu, joten suuntaan sinne. Putiikkeja on hillittömästi, mutta useimmat tarjoavat samoja matkamuistoja sekä verovapaata alkoholia ja tupakkaa. Toki Main Streetillä on tunnettujakin brändejä, ja hienoimmat tuliaissuklaat löydän Hotel Chocolatista.


Punaiset puhelinkopit ja postilaatikot sekä bobby-poliisit luovat Lontoon-tunnelmaa. Kadun varrella on yli kolmesataavuotisen brittihallinnon jäljiltä lukemattomia muistomerkkejä ja patsaita.

Paras tapa tutustua historiaan on pistäytyä Gibraltarin museoon. Ihmettelen tovin valtavaa kaupungin pienoismallia, kaupunkinäkymäpiirroksia menneestä britti-idyllistä, sotaista maalaustaidetta, laivojen sekä lentokoneiden pienoismalleja ja kuninkaallisia muistoesineitä.


Käännyn Main Streetiltä kaupungintalolle Mario Finlaysonin taidegalleriaan. Devon Ballester esittelee antaumuksella paikallisten taiteilijoiden maalauksia, ja pian keskustelu kääntyy kansallisidentiteettiin.

– Espanjan hallitus määrittää Gibraltarin asemaa, ja sen päätökset vaihtelevat sen mukaan, millä jalalla on noustu, harmittelee Ballester. Hän toivoo myös, että turistit syventyisivät Gibraltarin omintakeiseen ei-englantilaiseen brittiläisyyteen.


Jatkan keskusaukio Casemates Squarelle, ja istahdan yhdelle lukuisista terassikahviloista. Kahvin jälkeen pistäydyn aukion laidalla olevassa Gibraltar Chrystalissa, jossa on päivittäin lasinpuhallusnäytöksiä ja erinomainen näyttely lasin historiasta.


Main Streetin suunnasta kuuluu sotilasosaston marssi, ja aivan: koska on lauantain puolipäivä, sieltä saapuu 1700-luvun asuihin sonnustautunut sotilasryhmä. Kyseessä on vanha seremonia, Ceremony of the Keys.

Gibraltarin kuvernööriä esittävä henkilö ojentaa kaupungin avaimet portinvartijalle ja aseistetulle seurueelle, jotka symbolisesti sulkevat kaupungin portit illaksi ja melkoisella huudolla varoittavat kaikkia ei-gibraltarilaisia poistumaan. Performanssi on pitkä, monipolvinen ja äänekäs.


Illan laskeutuessa etsin ruokapaikkaa, joista ei ole puutetta. Parhaat pubit sijaitsevat Main Streetin suuntaisella Irish Town -kadulla, ja mainio marokkolaistyylinen illallinen löytyy Clipperistä.

Seuraavana aamuna suuntaan St. Andrewsin kirkolle, jossa pidetään Gibraltarin antiikkimessut. Tarjolla on runsaasti hopeaa ja brittivintagea. Perään hopeakoruja myyvältä Vivien Dawsonilta paikallista antiikkia.

– Gibraltarilaisesineet ovat harvinaisia, eniten on filateliaa, rahoja sekä vanhoja piirroksia, Dawson selittää.

Samaa mieltä on vintagekauppa Squirrel Collectablesia päätyökseen pitävä Susan Hodgson.

– Gibraltarilla on ollut vähän omaa esinetuotantoa, enimmät on tuotu Britanniasta, kertoo Hodgson.


Seuraavaksi on jokaisen Gibraltarin-kävijän tavoin noustava itse kalliolle. Köysirata kuljettaa ylös vaivatta, ja näkymät huimaavat. Marokon ranta tuntuu olevan kivenheiton päässä, ja täällä ymmärtää Gibraltarin aseman Välimeren lukkona.


Kallion apinoita ei tosiaan voi välttää. Yksi nykii kameralaukkua, ja toinen yrittää kiivetä pään päälle. Vaikka magotit ovat vaarattomia, ne ovat kuitenkin villieläimiä, eikä niitä kannata härnätä.

Kallio on kaivettu täyteen luolia, ja niitä on myös luonnonmuodostelmina. Puolivälissä alas poikkean henkeäsalpaavan kauniiseen St. Michaelin luolastoon.

On aika jättää viehättävä ja omintakeinen Gibraltar, mutta vielä yksi yllätys odottaa. Matkalla Espanjan rajalle bussi pysähtyy punaisiin valoihin ja syystä: vasemmalta pyyhkäisee British Airwaysin kone reipasta kolmeasataa. Koska maa-alaa on vähän, kiitorata risteää Winston Churchill Avenuen kanssa. Kenttä on tärkeä niin sotilasstrategisesti kuin napanuorana emämaahan.

Brittikulttuuria gibraltarilaisittain

Yritän maksaa ostokseni punnan kolikoilla, mutta myyjä erittelee nopeasti ne kahteen läjään: kelpaa, ei kelpaa, kelpaa, ei kelpaa… Ihmettelen, koska sekä Englannin että Gibraltarin oman punnan pitäisi olla käypiä. Asia selviää, kun katson kolikkoja tarkemmin. Hyväksytyissä lukee ”Elisabeth II Queen of Gibraltar”, hylätyissä taas ”D.G. Reg. F.D” eli ”Kuningatar jumalan armosta, uskon puolustaja”.

Vaikka Gibraltar on niin peribittiläinen kuin olla voi punaisine kaksikerrosbusseineen, puhelinkoppeineen, pääkadulla astuskelevine bobby-poliiseineen ja brittipubeineen, silti asukkaiden identiteetti on nimenomaan gibraltarilainen, ei-englantilainen brittiläisyys. Tähän suhtaudutaan intohimoisesti, ja keskusteluissa paikallisten kanssa kannattaa muistaa, että neljä viidestä katsoo olevansa etnisesti gibraltarilainen.

Britti-imperiumin osaksi Gibraltar tuli 1713, mutta Espanja ei ole koskaan hyväksynyt sitä. Oman sotahistorian merkkipaalu oli espanjalaispiiritys 1779–1783. Vuoden 1805 Trafalgarin meritaistelun ja toisen maailmansodan aikana Gibraltar oli portti Välimeren hallintaan. Tästä syystä alue on täynnä sotamuistomerkkejä, kenraalien ja amiraalien patsaita sekä ennen kaikkea vanhoja kanuunoita.

Virallisesti Gibraltar on Britannian merentakainen alue, jonka hallitsija on kuvernöörin edustama kuningatar Elisabet II, mutta jolla on oma hallitus sekä pääministeri.