Turistit äimistelevät paukkupakkasessa pulikoivia suomalaisia: ”Hullut!”

rac

Julkaistu:

Turismi
– Suomi on kylmä, mutta kiva, luonnehtii Hong Kongista Helsinkiin matkannut Carcar.
Pääkaupunkiseudulla mitattiin keskiviikkona paikoin kuluvan talven kovimpia pakkaslukemia. Paikallisten on helppo piiloutua pakkasta pakoon omiin koloihinsa, mutta turistit eivät halua tuhlata arvokkaita lomapäiviä kylmästä kelistä huolimatta.
  • Yllä olevalla videolla Helsingissä vierailevat turistit kertovat, mitä mieltä he ovat avantoon hyppäävistä suomalaisista.
Turisti toisensa jälkeen pysähtyy Helsingin kauppatorin kupeessa ihmettelemään eriskummallista näkyä. Ihmiset pulahtavat hyytävään meriveteen samalla, kun jäätä leikkaava moottorisaha laulaa taustalla.

Olemme merikylpylä Allas Sea Poolin edustalla, jossa miehet rehkivät pitääkseen merivesialtaan uimakelpoisena pelottomia uimareita varten. Altaan reunan yli lentää jykevännäköisiä jääkuutioita.


– Viime päivinä altaaseen on päässyt kertymään parhaimmillaan 30 sentin paksuinen jääkerros, kertoo Allas Sea Poolin vuoropäällikkö Visa Korhonen.

Jäätä kertyy siitä huolimatta, että altaan pohjalla pyörii vettä liikuttavia uppopumppuja. Vesi tulee altaaseen puhdistuksen kautta, mutta lämpötila on sama kuin meressä.

– Jouduimme hankkimaan lisää uppopumppuja näiden kelien myötä, Korhonen sanoo.

Vuoropäällikön mukaan Allas Sea Poolille on muodostunut mukava vakioasiakaskunta, joka hyppää ainakin toiseen merikylpylän altaista säässä kuin säässä. Kylmävesialtaan lisäksi merikylpylässä on houkuttelevannäköisenä höyryävä 27 asteinen kuntouintiallas.


Viime päivinä altaalla on näkynyt myös tavallista enemmän turisteja.

– Tässä on turisteille semmoista suomalaista eksotiikkaa.

– Toisinaan kylmävesialtaalta kuuluu joitakin kiljahduksia, Korhonen nauraa.

Helsingin Kumpulan havaintoasemalla mitattiin varhain keskiviikkoaamuna -20,3 astetta. Kirpeästä pakkasesta huolimatta sää ei kuitenkaan tuntunut keskiviikkona yhtä kylmältä kuin edellispäivänä tiistaina.

Saman toteaa merivesialtaaseen juuri pulahtanut helsinkiläinen Olli Alanen.

– Kun on aurinkoinen päivä, eikä tuule kovasti, on mukavan lämmintä.

Ota kantaa

Pulahdatko avantoon?

En missään nimessä! 38% Joskus on tullut käytyä. 43% Ihan parasta puuhaa! 19%
Ääniä yhteensä 10592

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt