Harva tietää, että Pohjois-Suomessa keskellä Sotkamon jylhiä järvi- ja vaaramaisemia piilee ainutlaatuinen yksityissaari, jota markkinoidaan omaa rauhaa ja luksusta kaipaaville nimellä Aateli Island.
Puolentoista hehtaarin kokoiselta ökysaarelta löytyy muun muassa syväsatama, helikopterikenttä, poreamme, oma hiekkaranta ja moderni, kolmen makuuhuoneen huvila yöpymistä varten.
Saaren viikonloppuvuokra on reilut 5 000 euroa ja kokonaisen viikon saarella voi viettää vajaalla 9 000 eurolla.
–Kun eläköidyn, voisin ostaa saaren yhtiöltä ja erakoitua sinne, Laanti sanoo.
Kuin taivaan arkkitehdin teos
Ainutlaatuisen lomakohteen historia kantaa kesäyöhön kymmenen vuoden taa, jolloin sotkamolainen matkailuyrittäjä Markku Laanti bongasi paikallislehdestä myynti-ilmoituksen luonnontilassa olevasta saaresta.
– Minua oli jo jonkin aikaa harmittanut kauppamiehenä se, ettei minulla ollut tarjota asiakkailleni majoitusta järven rannalta.
– Ajattelin kuitenkin, että tavallisella rantatontilla en erotu millään tavalla muista. Kun näin sen ilmoituksen ajattelin, että tällaista ei ainakaan ole muilla, mies muistelee.
Laantin mukaan paras matkustusajankohta Aateli Islandille on kesällä.
Entisaikaan lampaiden laiduntamiseen käytetty Lamposaari teki Vuokatin Aateli -yritystä johtavaan Laantiin vaikutuksen ensitapaamisella. Saaren toisessa päässä komeili kallio, josta vesi syveni niin jyrkästi, että sen päältä pystyi hyppäämään järveen. Toista puolta koristi aito luonnonhiekkaranta.
– Koska olen paikkakuntalainen, voisi sanoa, että seudun kauneuteen saattaa jollain tapaa jopa sokeutua, mutta kun näin saaren, ihastuin siihen heti, Laanti kertoo.
– Oli kuin taivaan arkkitehti olisi piirtänyt sen. Se oli upea täysin rakentamattomanakin.
Laanti nimesi saarensa kansainvälisesti Aateli Islandiksi.
Yksityinen hiekkaranta on vain yksi osa saaren tarjoamasta luksuksesta.
Huippuluokan turvajärjestelmä
Sää suosi rakentajaa seuraavana talvena, ja Laanti sai jäädytettyä saareen puolentoista kilometrin mittaisen jäätien. Sitä pitkin saareen kuljetettiin yhteensä 460 kuormaa erilaista kivimateriaalia, hiekkaa ja mursketta. Takaisinpäin lastattiin sata kuormallista joutomaata.
Osan saaresta Laanti rauhoitti luonnon tilaan.
– Tosin tein sinne valaistut polut, joilla on myös turvakamerat.
Turvajärjestelmä onkin yksi saaren tärkeimmistä ominaisuuksista. Saaren etävalvonta on toteutettu sillä tavalla, että sitä voidaan vartioida vaikka kaukomailta käsin.
Laanti rakennutti saareen myös aallonmurtajan.
– Jos joku kuuluisuus haluaa, että häntä vartioidaan Dubaissa, niin voimme luovuttaa kaikki nämä etähallintajärjestelmät hänen turvahenkilölleen. Näin kuuluisuus voi viettää aikaa kaikessa rauhassa.
Laanto tarjoaisi saaren mielellään myös valtionmiesten käyttöön.
– Trump ja Putin voisivat tulla tänne hieromaan maailmanrauhaa kaikessa rauhassa tähtitaivaan alla tai revontulien loisteessa, hän tuumaa.
Taustalla hauska tarina
Suurmiehet voisivat ankkuroida aluksensa Aateli Islandin syväsatamaan, johon mahtuu myös Laantin 21 tonnia painava ja 14 metriä pitkä merivoimien entinen yhteysalus. Rospuuttokelillä paikan päälle pääsee ilmatyynyaluksella.
Satamasta tie käy päärakennus Fregattiin, jonka taustalle kehittynyt tarina on osaksi faktaa ja osaksi fiktiota. Haaksirikkoutunutta laivaa mukailevan rakennuksen on suunnitellut arkkitehti Jukka Haataja.
Fregatti-huvilan varustukseen kuuluu muun muassa sauna, poreamme, takka, kotiteatteri ja lämmin lasiterassi.
– Tarinan mukaan Fregatti-huvila on laiva, joka risteili Ruotsin vallan aikaan Nuasjärvellä, kunnes paikalliset talonpojat mursivat padon ja laiva ajoi karille veden laskemisen myötä, Laanti tarinoi.
Mielikuvaa elävöittää rakennuksen toisessa kyljessä eli laivan kokassa oleva haaksirikon aiheuttanut kiviröykkiö.
– Nuasjärvi on iso järvi, joten kovalla myrskyllä sinne pitää mennä kunnon yhteysaluksilla, joita meillä on. Ihan pikkuveneellä sinne ei kannata aina lähteä, Laanti kertoo.
Terassi on aitiopaikka luonnonnäytelmälle ukonilmalla.
Komea kuvauspaikka
Vuonna 2010 valmistunut lomakohde on nähnyt kahdeksassa vuodessa paljon, mutta kiiltää silti yhä uututtaan. Sitä, ketä kuuluisuuksia ylellinen saari on majoittanut, Laanti ei voi paljastaa.
Sen hän kuitenkin kertoo, että saaren on nähnyt useampi kuin uskoisikaan – se on nimittäin toiminut kuvauspaikkana eri tv-sarjoille ja elokuville. Aateli Islandissa on kuvattu muun muassa Kauppaneuvos Jethroa, Ennätystehdasta, Napapiirin sankarit 3:sta sekä hiihtäjä Iivo Niskasesta kertovaa dokumenttielokuvaa 900 tuntia.
Saarta vuokraavat omaan käyttöönsä sekä yksityiset ihmiset että yritykset, läheltä ja kaukaa. Suomen parhaat kuhavedet houkuttelevat paikalle myös kalastusporukoita. Miljöö on myös oiva paikka häille tai firman virkistyspäiville.
– Sieltä ei ainakaan kukaan karkaa taksilla minnekään kesken pippaloiden, Laanti letkauttaa.
Laivamaisen rakennuksen on suunnitellut arkkitehti Jukka Haataja.
Vuokatin Aateli avasi joulukuun alussa ensimmäisen hotellinsa Vuokatin laskettelurinteiden juurelle ja toimitusjohtaja uskoo uuden aluevaltauksen tuovan lisää asiakkaita myös Aateli Islandille.
Aateli Islandin voi vuokrata käyttöönsä jäätilanteen mukaan toukokuun alusta lokakuun loppuun.
Laanti halusi tarjota asiakkailleen rantaviivan – nyt sitä on saatavilla kokonaiset 360 astetta.
Kohteesta kertoi ensimmäisenä MTV.