Eira ja Jouni viettävät talvet Intiassa – paluusokki iskee viimeistään kotona Turussa: ”Missä ovat kaikki värit ja ihmiset?” - Matkat - Ilta-Sanomat

Eira ja Jouni viettävät talvet Intiassa – paluusokki iskee viimeistään kotona Turussa: ”Missä ovat kaikki värit ja ihmiset?”

Jouni Ekonen ja Eira Karppinen kävivät intialaisen perheensä kanssa Hampin maailmanperintökohteessa Karnatakan osavaltiossa. Edessä perheen isä Sandy. Ylhäällä vasemmalta Eira, perheemme äiti Savita, poika Saksham ja tytär Saliksha.

Julkaistu: 19.11.2017 11:18

Kolme kuukautta Espanjassa – sekö muka eksoottista? IS tapasi viisi suomalaista eläkeläistä, jotka talvehtivat Goassa.

Arabianmeren rannalta Goasta löytyy talvehtiva suomalaisyhteisö, joka on Intiassa tiivis, mutta ei ole juurikaan tekemisissä Suomessa. Lähiviikkoina, viimeistään joulun tienoilla Bagan alueella alkaa tiivis kuulumisten vaihto, kun intialaiseen elämänmenoon viehättyneet suomalaiset tapaavat jälleen pitkän kesäkauden jälkeen.

– Intia on maa, jota joko rakastaa vai vihaa – välimuotoja ei ole, sanoo yksi IS:n haastattelemista suomalaiseläkeläistä.

Eläkeläiset kertovat, mikä saa heidät palaamaan lämmön, mausteiden, värien ja väenpaljouden maahan kerta toisensa jälkeen.

”Ensin tuli vihastus ja sitten ihastus”

Muhoslaiset Ulla ja Risto Tillman lensivät ensimmäisen kerran Goaan vuonna 1999. Thaimaa oli parin ensimmäinen vaihtoehto, vaan se tuntui liian kuumalta paikalta. Goassa oli pari astetta viileämpää.

Risto Tillman tanssii valkoisissaan Kirsti Partasen kanssa ja punaiseen intialaisasuun pukeutunut Ulla Tillman Taisto Partasen kanssa Bagan illassa.

– Ensimmäisen shokin jälkeen tuli ihastus. Meillä oli tunne, että tämä paikka on ihan paratiisi, Ulla kuvailee.

Tillmanit saapuivat jo tuolloin Pohjois-Goan vilkkaimpaan turistipaikkaan Bagaan, joka oli jotain muuta kuin nykypäivänä.

– Täällä oli vain yksi kauppa, joten liki kaikki piti tuoda Suomesta. Liikennettä ei juuri ollut, autojen ja skootterien tilalla oli lähinnä vapaina kulkevia lehmiä.

Tuosta talvesta lähtien Goa, ja nimenomaan Baga, on ollut osa Tillmanien elämää. Aluksi lämpöön tultiin pariksi viikoksi kerrallaan. Osa-aikaeläkkeellä aikaa saattoi pidentää ja viimeisten viiden vuoden ajan Tillmanit ovat viettäneet Goassa useamman kuukauden talvessa.

Goa on kuuluisa tuoreista merenelävistään. Illallinen maistuu parhaalta kynttilänvalossa Arabianmeren rannalla.

Yleensä Goa kutsuu paria marraskuun puolivälissä. Loppusyksyn harmaudesta on ihana päästä auringon syliin, iloisten ihmisten maahan.

– Lämpöhän tänne kutsuu, kauniit hiekkarannat, upea meri ja iloiset ihmiset. Hinnatkin ovat toki edullisia, vaikka ne ovatkin nousseet paljon näinä vuosina, joina olemme täällä käyneet.

Myös ruoka on tuoretta, mausteista ja ihanaa.

– Täällä on hyviä ravintoloita aina 50 metrin välein.

Tillmanit ovat vuosien saatossa saaneet lukuisia ystäviä paitsi paikallisista ja Goassa talvehtivista suomalaisista, mutta myös ympäri maailmaa.

– Samat ihmiset tulevat tänne vuodesta toiseen. On italialaisia, kanadalaisia, ruotsalaisia, brittejä ja skotteja. Suomalaiset täällä ovat kuin yhtä perhettä. Aina tavataan ja istutaan iltaa yhdessä, Ulla Tillman kertoo.

Tillmanit ovat löytäneet tuttavia myös tanssiharrastuksensa parista. Tanssia pääseekin Goassa harrastamaan useampana iltana erilaisissa tanssiravintoloissa.

Mausteet ovat edullisia ja aromikkaita.

Goan talven etuihin on laskettava mukaan myös edulliset räätälipalvelut ja perinteinen intialainen ayuerveda-hieronta.

– Käyn säännöllisesti hierottamassa itseäni ayuerveda-hoitolassa erään keralalaisen naisen luona. Sinne on jäänyt monta kehon ongelmaa aina nivelvaivoista lähtien, Tillman suosittelee.

Ja mitäpä sitä totuutta kaunistelemaan.

– Vatsatauti tai pari kuuluu joka kerta lomapakettiin.

Kun viettää samassa maassa pitkiä aikoja, tarvitsee toisinaan lomaa lomasta. Tillmanit ovatkin vuosien saatossa kiertäneet maata ristiin rastiin tuttaviensa kanssa. Nähty on niin Intian ja Pakistanin rajalla oleva Amritsarin kultainen temppeli, Agrassa sijaitseva Taj Mahal kuin vuoden 2004 tsunamin vahingoittama Velankannikin.

– Kyllä Mumbaissakin oli pieni ihminen ihmeissään, kun liikennettä oli kuusi kaistaa yhteen suuntaan. Täällä on niin valtavasti nähtävää ja koettavaa, Ulla Tillman päivittelee.

Kun talvi Goassa päättyy, Tillmanit lähtevät kohti Suomen kevättä yksi matkalaukku täynnä tuliaisia lastenlapsille.

– Mapsan torilta löytyy aivan ihania prinsessamekkoja, niitä olemme vieneet tytöille melkein joka kerta, isoäiti ihastelee.

Retkiä intialaisten ”lapsenlapsien” kanssa

Eräänä Goan talvena 2000-luvulla Eira Karppiselle ja Jouni Ekoselle kävi niin, että eräs hedelmänmyyjätyttö palasi päivä toisensa jälkeen pariskunnan luokse ja viihtyi heidän kanssaan pitkiäkin aikoja. Kun tytön rannalla kuluttama aika piteni ja piteni, tämän äiti alkoi kysellä, että missä tyttö oikein viipyi.

Kuullessaan ystävällisestä suomalaisesta pariskunnasta tytön äiti kutsui heidät kotiinsa esittäytymään. Ja siitä vierailusta sai alkunsa se tarina, miksi lapsettomalla turkulaisparilla on nykyisin kaksi lastenlasta Goassa.

Eira Karppisen ”intialaisperhettä”: Savita sylissään Saliksha, Savitan äiti, Savitan sisko sylissään veljenpoikansa, Savitan veljen vaimo ja hänen tyttärensä. Savitan poika Saksham on Eiran kainalossa.

– Nati ja natu, tyttö ja poika, ovat tämän hedelmämyyjätytön ja hänen puolisonsa lapsia, kertoo Eira Karppinen.

Ekoset ovat kuuluneet nipin napin kouluikäisten lasten elämään aina, ja heitä odotetaan joka vuosi yhtä innokkaasti. Ottoisovanhempien ja lastenlasten yhteinen kieli on englanti.

– Paikallisten esikoulujen loma-aikoina saatamme käydä pienillä retkillä lasten kanssa, Jouni Ekonen kertoo.

Niiden kolmen kuukauden aikana, jotka Eira ja Jouni yleensä Goan Bagassa viettävät, säännölliset viikkovierailut perheen luona kuuluvat asiaan. Jos turkulaispari ei jostain syystä pääse käymään, heidän intialainen puhelinliittymänsä pirahtaa pian.

Lehmät ja härät kuuluvat Goan katukuvaan. Useimmiten ne lompsivat itsekseen tonkimassa jätekasoja teiden varsilta.

Eira ja Jouni kävivät ensimmäisen kerran Intiassa jo vuonna 1980. Bagaan he saapuivat ensimmäisen kerran vuonna 1992 ja palasivat samoille seutuville 13 vuotta myöhemmin.

– Siinä piti ihmetellä, että onko tämä sama kylä, kun kaikki oli muuttunut niin paljon, Eira nauraa.

– Aluksi täällä oli hyvin kotikutoista, oli hiekkaa ja kuoppaisia teitä. Nyt täällä mennään paljolti turismin ehdoilla. Venäläisiähän täällä on paljon, Jouni luonnehtii.

Eira ja Jouni ovat sopeutuneet Bagan muutoksiin. Vilinän, auringon, meren ja rantojen lisäksi historian lehtori Jouni ja museonjohtaja Eira ovat löytäneet ehtymättömän aarrearkun Goan ja Intian kulttuurista. Siihen pariskunta on tutustunut niin Goan museoissa kuin muuallakin Intiassa, esimerkiksi tutustumalla lukuisiin Unescon maailmanperintökohteisiin.

– Minusta Intian kulttuuri on ulkoeurooppalaisista kulttuureista kaikkein oudoin, Jouni Ekonen tunnustaa.

Goassa hänestä on erityisen ihailtavaa se, että kaikki alueen kolme uskontokuntaa eli hindut, katoliset ja muslimit elävät sulassa sovussa keskenään. Siitä voisi ottaa mallia moni muukin alue.

Kulttuurikylvystä käy jopa paikallisen sanomalehden lukeminen. Tapana on, että jos joku tekee rikoksen, tai häntä edes epäillään siitä, hänen nimensä julkaistaan sumeilematta seuraavan päivän lehdessä.

Eira ja Jouni ovat huomanneet, että intialaisessa kulttuurissa suhteet ovat tärkeitä. Kun on paikallisia tuttavia, kaikki järjestyy.

– Täällä viihtyvät ennakkoluulottomat ihmiset, Jouni Ekonen näkee.

Vaikka Goassa onkin hieman muuta Intiaa kalliimpaa, halpa hintataso mahdollistaa sen, että maassa on mahdollista viettää pidempiä aikoja kerrallaan.

Kun Eira ja Jouni lähtevät kotimatkalle, he jättävät suosiolla Intiassa käyttämänsä sandaalinsa pakkaamatta, sillä lehmänlantaisia jalkineita ei viitsi Suomeen asti viedä. Sandaalien sijaan parin matkalaukusta löytyy joka vuosi myös iso annos intialaisen tyttären äidin tekemää masalaa, intialaista maustesekoitusta.

Paluushokki iskee viimeistään kotona Turussa:

– Vaikka asumme Turun keskustassa, usein tulee sellainen olo, että missä kaikki ihmiset oikein ovat. Värejäkään ei näy missään, Eira Karppinen tunnustaa.

Rotan näkeminen tiesi hyvää

Tohmajärveläinen Arja Jekkonen saapui Goaan ensimmäisen kerran vuonna 2010 ja on sen jälkeen palannut paikkaan joka vuosi. Nytkin hänellä on jo kaksi matkaa varattuna Intiaan.

– Ennen ensimmäistä reissua oli aivan varma, ettei Goa ole minun paikkani. Mielsin sen kuumaksi rantalomapaikaksi, enkä saata maata auringossa.

Arja Jekkonen pääsi ruokkimaan ja pesemään ammuttuja tai muuten loukkaantuneita elefantteja Shimogassa, jossa eläimiä hoidetaan kunnes ne voidaan päästää takaisin luontoon. —Elefantit päästetään yöksi vapauteen ja aamupäivällä niitä huhuillaan pesulle ja syömään. Paikalle tulee kuka tulee. Vakavimmat tapaukset ovat aluksi ympärivuorokautisessa hoidossa.

Matkalla lentokentältä hotellille Arja näki ystävättärensä kanssa valtavan rotan tien varrella:

– Ystävättäreni totesi, että se tietää hyvää reissua.

Ja niin kävi, että Goa ja intialaiset veivät Arjan sydämen.

Ensimmäinen matka suuntautui Bagassa sijaitsevaan Villa Bomfimiin, joka yhdistää monia suomalaisia Goan kävijöitä.

– Bomfimin pienuus, kotoisuus ja kaiken läheisyys viehätti.

– Nykyisin olen niin kotiutunut Bagaan, että en voisi edes ajatella viihtyväni muualla, vaikka moni pitääkin sitä vilinää liiallisena, Arja näkee.

Bomfimissa kokoontuu vuosittain useita vakiokävijöitä, jotka tapaavat Villassa vuodesta toiseen. Porukka kulkee yhdessä rannoilla, retkillä ja ruokailemassa, milloin milläkin kokoonpanolla.

– Vanhat kävijät myös mielellään opastavat uusia tulijoita. Vaihtopäivät ovat toisaalta haikeita, toisaalta on mielenkiintoista nähdä, keitä uusia tulee ja onko heidän joukossaan tuttuja.

Osasta Bomfimin vakioporukkaa on tullut Arjalle ystäviä, joita hän tapaa myös Suomessa.

Aluksi Goassa kaikki oli uutta ja erilaista, mutta Arja tottui uuteen ympäristöön nopeasti.

Goan vuotta värittävät lukuisat hindujen, muslimien ja katolisten uskonnolliset juhlat kulkueineen, ilotulituksineen ja koristeineen. Kun yksi juhla loppuu, toinen alkaa.

Alkuvuosina Arja myös kolusi kaikki lähiseudun nähtävyydet kuten Old Goan, Pondan temppelit, putoukset, eläintarhat, Panjimin museot ja kirjastot, näyttelyitä, konsertteja ja niin edelleen.

Goasta käsin hän on reissannut myös Keralassa, Kashmirissa, Delhissä ja Nepalin Kathmandussa.

– Nykyisin reissut eri rannoille ja lähikaupunkeihin riittävät hyvin, Arja kuvaa.

Aika kuluu sujuvasti myös rannalla varjon alla maaten ja kirjoja lukien – ja sosiaalisissa riennoissa.

Goa ei nuku koskaan, etenkään iltaisin, jolloin live-musiikkia riittää eri ravintoloissa. Suomalaisten tuttavien lisäksi Arjalla on Goassa myös lukuisia paikallisia ystäviä. Bagassa kulkiessaan hän pysähtyykin tuon tuosta moikkaamaan tuttaviaan ja vaihtamaan kuulumisia.

– Pisin ystävyyssuhteeni on paikallisen taksimiehen ja hänen perheensä kanssa. Hän on luottomieheni, joka auttaa monessa asiassa ja hoitaa asioitakin puolestani, Arja kiittelee.

Taksimiehensä ja tämän perheen lisäksi Arja on tutustunut muun muassa myös kauneushoitolan rouvaan ja hänen perheeseensä.

– Vierailen näiden kahden perheen luona säännöllisesti. Minulla on myös paljon muita paikallisia ystäviä. He ovat erittäin tärkeitä viihtymisen kannalta ja myös syy tulla vuosittain takaisin, Arja kertoo.

Päivät soljuvat pitkilläkin lomilla sujuvasti.

– Toisinaan olen pitänyt myös pirttipäiviä, jolloin olen ollut vain omassa huoneessani tai sen parvekkeella.

Intiassa ollessa ehtii tottua ääniin, väreihin ja kuumuuteen niin, että paluu kotimaahan on aina iso shokki. Kylmyys ja harmaus iskevät vasten kasvoja heti kentällä.

– Elän niin täysillä intialaisten sosiaalista elämää, että kotimaa tuntuu alkuun hiljaiselta ja ankealta. Siellä kaikki tuttavat ovat kasassa, Suomessa hujan hajan ympäri maan, Arja miettii.

Hindujumalat näkyvät kaikkialla aina koristeista yritysten nimiin. Tämä Ganesha-jumala keikkuu Dudhsagarin vesiputousten lähellä olevassa ravintolassa.

Hän uskoisi viihtyvänsä Goassa kevyesti 4–5 kuukautta. Toistaiseksi Suomessa olevat velvoitteet pitävät ajan noin kolmessa kuukaudessa.

Goassa ollessaan Arja kaipaa Suomesta vain lastenlapsiaan. Hekin tosin asuvat Suomessakin sen verran kaukana, että whatsapp-viestit ja edullisella intialaisella liittymällä soitettavat puhelut riittävät mainiosti.

Vaikka onkin itse rakastunut goalaiseen elämänmenoon, Arja on varovainen suosituksissaan.

– Intiaa ei voi suositella kenellekään, jokaisen on se itse koettava. Tiedän ihmisiä, jotka ovat itkeneet jo alussa, että nyt on päästävä takaisin Suomeen ja äkkiä.

– Täällä täytyy olla rentoa asennetta, avoimuutta kaikelle uudelle ja länsimaiset tavat ja asenteet tulee unohtaa. Rohkea pitää olla, mutta ei uhkarohkea, kokenut kävijä luettelee.

Hänen kokemuksensa mukaan vähälläkin englannilla pärjää, sillä paikalliset ovat niin avuliaita.

Arjan mukaan Goassa ollessaan kannattaa hankkia esimerkiksi silmälaseja ja hoidattaa hampaita:

– Olen ostanut silmälasit, merkkiaurinkolasit vahvuuksilla, puhdistuttanut hampaita ja teettänyt hammaskruunuja puoleen hintaan Suomen hintoihin verrattuna, Arja luettelee.

Hän ei ole itse tarvinnut terveyspalveluja, mutta on ollut ystävänsä mukana lääkärin vastaanotolla sekä viikottaisissa verikokeissa.

– Kaikki on aina sujunut hienosti, sillä turisteja palvellaan hyvin. Ja kaikki on edullista lääkkeitä myöten, entinen ambulanssiyrittäjä vertailee.

Goan rannoilla kulkee lukuisia hedelmämyyjiä. Tuoreen kookoksen saa juotavakseen yleensä 40 rupialla eli noin 50 sentillä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?