Matkat

Kyllästyttääkö Tallinna? Itä-Viro on täydellinen viikonloppukohde

Julkaistu:

Matkat
Josko viettäisitkin viikonlopun Itä-Virossa? Puksuta junalla Narvaan, vuokraa auto ja tutustu lähiseutuun.
Tallinnasta kolmisen tuntia sitten lähtenyt moderni juna kaartaa Narvaan. Kontrasti on melkoinen, kun astun asemalle, joka edustaa tyylipuhdasta 1950-luvun stalinistista neuvostobarokkia.

Kävelen läheiselle Narva-hotellille, jonka olen valinnut saman 50-lukulaisuuden vuoksi. Talo rakennettiin aikanaan arvovieraille, ja se huokuu vanhaa tyylikkyyttä sisääntuloaulaa sekä ravintolaa myöten.

Heitettyäni matkatavarani väljään huoneeseen suuntaan kaupunkikierrokselle. Laskeudun Narvajoen uimarannalle, joka on aivan keskustan kyljessä. Täällä käy kesäinen vilske, kun auringonpalvojien lisäksi tarjolla on ohjattua suppausta, zumbaa ja vaikkapa rullaluistelua.


Rantaa myötäilevä jokipromenadi on sekin vilkas, ja etenkin lapsiperheille sen aukioilta löytyy aktiviteetteja. Nousen promenadilta Narvan linnaan, joka on ehdoton ykkösnähtävyys. Pitkän Hermannin tornissa on museo kaikissa kahdeksassa kerroksessa, ja se kertoo pienoismalleineen Narvan loistosta etenkin Ruotsin vallan ajalta 1581–1704. Toisaalta se muistuttaa myös neuvostomiehityksen 1944–1991 ankeudesta.


Ylimmältä tasanteelta on huikeat näkymät kaupunkiin sekä Venäjän puolelle Ivangorodin linnaan. Narvajoki oli ja on idän ja lännen raja. Siksi Ruotsi sekä Venäjä kilpavarustelivat sen rannat.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Linnan pohjoispiha on täynnä käsityöläisiä. Aidossa sepän pajassa palkeita ja ahjoa hoitelevat Rainer Restov sekä Kristjan Vahtla.

– Teemme perinteisin menetelmin kokeellisia takeita. Siis taidetta, kertoo Rainer Restov.


Linnalta jatkan läpi Narvan vanhankaupungin, joka muodostuu kahdesta barokkityylisestä talosta, nekin 1900-luvun alusta. Niiden edessä on 60-luvun betonikolossi, jonka päällä on jättimäinen vesisäiliö.

Ääripäät kohtaavat Narvassa, jonka 1600-luvun barokkikeskus pommitettiin toisessa maailmansodassa lähes raunioiksi.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Shoppailu jää vähiin, koska Astri- ja Fama-kauppakeskuksissa on pääosin samaa kamaa kuin Suomessa. Pushkini-kadun numerosta 13 löydän piristävän poikkeuksen, antiikkiliike Alexandrin. Tiskin takana on ystävällinen Dmitri Krugljakov, joka esittelee auliisti posliiniesineitä, öljymaalauksia ja muuta neuvostoajan pientavaraa.

– Täältä löytyy kaikkea neuvosto-Viron ajalta, onhan se osa maan historiaa, vakuuttaa Krugljakov.


Mukaani tarttuu kahdella eurolla laiva-aiheinen 80-luvun Narva-viiri. Samassa talossa on myös kelloliike, jonka ikkunalla on etenkin mahtipontisia pöytäkelloja.

Seuraavana päivänä lähden Itä-Viron muihin kaupunkeihin, ja päätän vuokrata auton. Peetri Platsin turisti-info antaa Narvan ainoan vuokraamon kolme numeroa. Ensimmäinen tuuttaa tyhjää, toinen menee muualle ja kolmannesta vastataan puhetulvalla venäjäksi. Saan hotellilta käännösapua, ja pian olen auton ratissa.

Ajelen ensin Itä-Viron länsilaidalle, jossa on Purtsen linna. Ovi on kuitenkin tänään säpissä, joten ihailen piskuista satulinnaa ulkopuolelta.


Seuraavaksi suuntaan Kohtla-Nõmmen kaivosmuseoon. Täällä louhittiin energiaksi kelpaavaa palavaakiveä 1937–2001. Valtava lajittelurakennus on sisältä interaktiivisen moderni, mutta maan alla on todellinen Mad Max -maailma hämärine kaivoskäytävineen ja ruosteisine mammuttikoneineen.

Varaan puolitoistatuntisen underground-kierroksen vironkielisen ryhmän mukaan. Opastuksia on myös venäjäksi, englanniksikin silloin tällöin, mutta suomeksi ei.

Oppaana on kaivoksesta kaiken tietävä Otto Innos.

– Pysykää joukossa, älkää koskeko koneisiin tai sähköjohtimiin, ja junasta ei sitten kurkita, Innos ohjeistaa tiukasti.


Alhaalla ahtaudutaan kaivosjunan ruosteisiin vaunuihin pienistä luukuista. Kolke huumaa korvia, kun Innos ohjaa tunneleihin, joissa saamme kattavan selostuksen kaivosmiesten kovista oloista.

Ketterä kaivostonttumme käyttää näytteeksi jyrsin- ja murskainkoneita, joiden jylinä on melkoinen. Kävelemme tunneleissa kilometrin pari.

Maanalainen kierros on opettava, mutta ahtaita paikkoja kammoaville tai meteliherkille sitä ei voi suositella.

Nappaan museolla vielä borssikeiton ennen kuin jatkan Jõhviin.


Kohtla-Järven läpi ajaessani näen toripäivät ja pysähdyn toviksi. Tarjolla on sadan kojun verran tekstiilejä, mutta arkitavaraa.

Jõhvi osoittautuu pirteäksi ja eloisaksi keskukseksi, missä neuvostokaudenkin talot ovat hyvässä kuosissa. Pitkää keskusbulevardia koristavat kaupungin nimen mukaisesti punaiset ja valkoiset karpalolamput sekä -tuolit.

Jõhvistä ajan Sillamäkeen, joka oli neuvostoaikana ulkopuolisilta suljettu uraanin rikastuskaupunki. Tästäkin syystä Sillamäen 50-luvun alun stalinistinen klassismiarkkitehtuuri on komeata, etenkin kulttuurikeskus ja merelle johtava bulevardiportaikko elähdyttävät.

Kesäillan päätöskohteeksi sopii Narvasta 15 kilometrin päässä sijaitseva Narva-Jõesuu. Se oli jo 1800-luvulla kuulu kylpyläkeskus, ja hiekkarantaa riittää yli kymmenen kilomeriä. Leppoisat pitsihuvilat, terassiravintolat ja puistot paviljonkeineen ovat oiva rentoutumispaikka Itä-Viron kierroksen lopuksi.

Ruotsin leijona ja Venäjän karhu

Narvan kaupungin ja koko Itä-Virumaan historia on valloittajien tilkkutäkkiä: aluetta ovat hallinneet vuoroin niin tanskalaiset, saksalaiset, ruotsalaiset kuin venäläisetkin.

Alun perin Narvajoen ja ikivanhan tien risteyksessä oli virolainen kauppapaikka, johon tanskalaiset alkoivat rakentaa linnoitusta 1200-luvulla. Skandinaavinen hallinto muuttui germaaniseksi, kun Saksalainen ritarikunta osti alueen 1347. Narvasta kehkeytyi vilkas kaupan keskus sekä linnoitus.

Todellinen kukoistuskausi alkoi 1581, kun Narva liitettiin Ruotsin suurvaltaan. Barokkitaloja nousi sadoittain, ja puolustus vahvistettiin massiivisilla bastioneilla. Kaavailtiinpa Narvasta 1640-luvulla Ruotsin toista pääkaupunkiakin.

Suuressa Pohjan sodassa Pietari Suuri valloitti 1704 Narvan Venäjälle.

Väestöä pakkosiirrettiin, mutta eloa kaupunkiin toivat Kreenholmin valtava tekstiilitehdas 1850-luvulla ja Pietari–Tallinna-rautatie 1870. Itsenäiseen Viroon Narva kuului 1919–1940. Toisessa maailmansodassa Narvaa rusikoivat niin saksalaiset kuin neuvostoliittolaiset miehittäjät, ja se pommitettiin raunioiksi 1944.

Neuvostoliiton osa Narva oli 1944–1991, ja tuolloin venäläiset asuttivat sekä rakensivat stalinistiseen tyyliin uudelleen koko Narvan – joka on edelleen poikkeuksellisen slaavilainen niin kulttuuriltaan kuin arkkitehtuuriltaan. Nykyään neuvostoaika ja sen vaikutukset nähdään osana historiaa sekä rikkautenakin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt