Työntekijät paljastavat totuuden elämästä risteilijällä: Kaikki tietävät, kuka petti ketäkin ja juhlat on joka ilta

Risteilyaluksilla työskentely on rankkaa työtä. Kaiken lisäksi kännitoilailusi muistetaan pitkään, pyykinpesu on yhtä hullunmyllyä ja kuulet samoja vitsejä päivä toisensa jälkeen.

Risteilyaluksilla työskentely on rankkaa työtä, mutta työssä on puolensa. Olut on halpaa ja matkaat maailmalla upeissa kohteissa.

Entiset ja nykyiset risteilyaluksien työntekijät paljastavat Reddit-sivustolla, mitä työskentely kansainvälisillä risteilyaluksilla parhaimmillaan – ja pahimmillaan – on.

Vaikka työnteko aluksilla tuntuukin olevan varsin rankkaa, on työssä ehdottomasti myös kohokohtia.

Tällaista työ risteilyaluksilla on:

1. Risteilyalus on kuin lukio ja vankila samalla kertaa

Eräs risteilyaluksilla kauan työskennellyt muusikko kuvailee työpaikkaansa näin.

– Muistatko lukion, jossa kaikki tiesivät kaiken kaikkien asioista? Kuka yritti iskeä ketäkin, kuka petti ketäkin ja niin edelleen. Tätä on elämä risteilyaluksillakin, muusikko kertoo.

Vankilaa alus muistuttaa, koska osa työntekijöistä ei pääse käymään edes satamassa työtehtäviensä takia.

– Olet kuin pienessä säilykepurkissa, josta et pääse poistumaan, muusikko kertoo.

2. Työntekijät painavat pitkää päivää ja juhlivat kuin eläimet

– Meillä on sanonta: jokainen ilta on kuin perjantai-ilta ja jokainen aamu kuin maanantaiaamu, eräs Reddit-käyttäjä kertoo.

Pitkien työpäivien vastapainoksi työntekijät myös juhlivat ankarasti. Henkilökunnalla on laivalla luultavasti hauskempaa kuin maksavilla asiakkailla, työntekijä muistuttaa.

– Laivalla on vain henkilökunnalle tarkoitettu baari ja olut maksaa 1,40 euroa, toinen työntekijä paljastaa.

Liikaa ei kuitenkaan saa humaltua, hän tähdentää.

3. Työntekijät näkevät upeita paikkoja

Useimmiten työntekijöidenkään ei tarvitse kökkiä laivassa, vaan he voivat lähteä tutustumaan kohteeseen, kun laiva saapuu satamaan.

– Kävin käytännössä katsoen kaikilla mantereilla Etelämannerta lukuun ottamatta. Kävin 75 eri maassa. Kokeilin rekiajelua Alaskassa, koskenlaskua viidakossa Costa Ricassa, vierailin Alcatrazissa, söin autenttista currya Mumbaissa, vietin päivän luksusjahdilla Karibialla, snorklasin Isolla Valliriutalla, vierailin pyramideilla Egyptissä, kävin Petran kadotetussa kaupungissa, olin päiviä Barcelonassa, Ateenassa, Roomassa, Kiovassa ja paljon enemmän, entinen risteilytyöntekijä kehuu.

4. Pyykinpesu on yhtä hullunmyllyä

Laivassa, jossa on 1000–2500 työntekijää, saattaa olla vain 5–15 pyykinpesukonetta. Ei siis ole mikään ihme, että pyykinpesu on todellinen haaste.

– Et ikinä löydä vapaata pyykinpesukonetta, ellet ramppaa pyykkituvassa joka toinen tunti, työntekijä valittaa.

5. Asiakkaiden kanssa ei vehtailla

Romanttiset suhteet asiakkaiden ja matkustajien välillä eivät ole sallittuja. Eräs työntekijöistä paljastaa, että kolmen vuoden aikana hänen kollegoistaan kolme lähetettiin kotiin, koska he rikkoivat sääntöä.

Vaikka liian läheiset välit eivät ole sallittuja, asialla on toinenkin puoli. Laivayhtiö nimittäin suojelee työntekijöitä myös matkustajien epätoivotuilta lähestymisyrityksiltä.

6. Kun sekoilet, muista tämä

Viikonlopun nolon kännimokan jälkeen moni lohduttautuu ajatuksella, ettei sekoiluasi nähnyt monikaan tuttu.

Toisin on risteilyaluksilla. Noloja kännimokia ei täällä pääse pakoon, sillä ryyppykaverisi ovat myös työkavereitasi. Kohtaat sekoiluasi todistaneet henkilöt siis joka ikinen päivä.

7. Risteilyvieraat voi jakaa ryhmiin

– Risteilyllä tapaa toistuvasti kolmenlaisia ihmisiä: vastanaineita, ylensyöneitä ja kohta kuolevia, eräs työntekijä laukoo.

8. Asiakkaiden jutut voivat olla rasittavia

Risteilyvieraat kuvittelevat usein olevansa hauskojakin seuramiehiä. Työntekijät kuulevat kuitenkin samoja vitsejä kerta toisensa jälkeen.

– Kuulimme vitsin viime risteilyllä ja sitä aikaisemmalla, ja sitäkin aikaisemmalla.

9. Homma ei ikinä lopu kesken

Jos kuvittelit lähteväsi risteilyalukselle lomailemaan, olit totaalisen väärässä. Hommaa riittää tunnista toiseen.

– Yöuneni olivat todella vähissä, entinen työntekijä kertoo.

10. Ihmiset ovat työn suola

Mutta kuten millä tahansa työpaikalla, ihmiset tekevät kokemuksesta paremman. Vaikka jotkut päivät olisivat toisia huonompia, onnistut kyllä luovimaan vaikeidenkin hetkien läpi.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?