Postikorttimainen paratiisisaari löytyy aivan naapurista – täältä ei halua lähteä pois!

Kesäinen Gotlanti on pala paratiisia. Ja mikä parasta, yhdessä päivässä ehtii yllättävän paljon.

Gotlannin saari ja Visbyn kaupunki on upea kesäkohde. Saarelle pääsee muun muassa lentämällä tai risteillen.

Pohjoisesta karu, etelästä vehreämpi ja kaikkialta hyvin sympaattinen Gotlanti valkoisine ja punaisine taloineen on kuin satujen maailmasta. Kesäkuisena maanantaipäivänä saari näyttää paratiisilta, johon on vaikea liittää yhtään negatiivista adjektiivia.

Siksi on vaikea uskoa, kun Inspiration Gotlandin opas Lena Thorn paljastaa, että paikallisilla on varautunut maine. Pelkältä sanahelinältä väite vaikuttaa, kun seuraa ihmisten tapaa ottaa niin tutut kuin vieraatkin vastaan. Leveä hymy ja small talk sujuvat saarelaisilta kuin luonnostaan.

Gotlanti ja sen ainut kaupunki Visby ovat olleet jo pitkään lentomatkustajien ja purjehtijoiden suosiossa, mutta viimeiset viisi vuotta saarelle on päässyt myös risteilemällä. Tallink Siljan Silja Europa matkustaa kesän aikana Helsingistä Visbyhyn yhteensä kymmenen kertaa.

 Villit unikkopellot, idylliset rakennukset ja ulkona laiduntavat lampaat toimivat takuuvarmana stressinpoistolääkkeenä.

Konsepti on kuin miltä tahansa maailman risteilijältä: ruoat sisältyvät matkan hintaan, ja ohjelmaa riittää aina buffet-illallisesta karaokeen, jota hoilataan laivalla niin innokkaasti, että mikään muu risteilyalus ei yllä samaan.

Sunnuntai-iltapäivällä Helsingistä lähtenyt laiva saapuu Visbyyseen maanantaina aamupäivällä. Perillä odottaa saari, joka vastaa jokaisen maalaiselämästä joskus haaveilleen unelmaa. Villit unikkopellot, idylliset rakennukset ja ulkona laiduntavat lampaat toimivat takuuvarmana stressinpoistolääkkeenä.

Erityisesti saari viehättää luontomatkailijoita, jotka voivat vierailla Lummelundan tippukiviluolassa, ihastella erikoisia kalkkikivimuodostelmia raukkeja tai lähteä vierailulle kukkameren keskelle Almedalenin puistoon tai kasvitieteelliseen puutarhaan.

Gotlannin saari tunnetaan Visbyn idyllisestä kaupungista ja karun kauniista luonnosta.

Ei mikään ihme, että täältä tai tarkemmin ottaen Gotlannin pohjoispuolella sijaitsevalta Fårön saarelta löysi rauhan myös Ruotsin kuuluisimpiin elokuvaohjaajiin kuuluva Ingmar Bergman. Hän asui Fårössä 40 vuotta.

”En kaipaa takaisin Tukholmaan”, on lause, jonka kuulee saarelaisilta usein. Moni on syntynyt täällä ja opiskellut muualla, mutta tullut takaisin jäädäkseen.

Maalaistunnelmaan päästyään turistikin huomaa ajattelevansa: vuokratapa täältä koti ja jäädä pidemmäksi aikaa.

Gotlannin ainutlaatuinen luonto on saaren upeimpia nähtävyyksiä, ja se sopiikin mainiosti luontoystävälle matkailukohteeksi. Visbystä kymmenen kilometriä pohjoiseen sijaitsevat Lummelundan tippukiviluolat, jotka kaksi koulupoikaa löysi sattumalta vuonna 1948. Luoliin järjestetään parin tunnin mittaisia kierroksia.

4 vinkkiä Gotlantiin:

1. Lapsille

Monelle Gotlanti on ennen kaikkea Peppi Pitkätossun saari, sijaitseehan saarella alkuperäinen Pepin Huvikumpu ja Pepin kesämaa. Teemapuistossa viettää helposti koko päivän, sillä tutustuttavana on yli 50 huvipuistolaitetta. Samalla lipulla pääsee myös alueella sijaitsevaan vesipuisto Vattenlandiin.

2. Kulinaristille

Herkkusuiden paratiisi löytyy Visbyn vanhastakaupungista. Creperie & Logi tarjoaa ohukaisia suolaisella täytteellä. Aitoa gotlantilaista lounastunnelmaa on tarjolla saaren itänurkassa Katthammarsviks Rökerissä. Tuore kalaruoka houkuttelee paikallisia aterioimaan ympäri vuoden.

Rohkea tilaa jälkiruoaksi gotlantilaista jouluherkkua sahramipannukakkua, joka tarjoillaan kermavaahdon ja sinivatukkahillon kanssa. Erikoinen maku jakaa mielipiteet.

3. Designin ystäville

Jotakin erilaista voi kokea lasitaidetekijä Jennie Olofssonin työhuoneella Norrlandassa. Siellä illallistajat voivat seurata showta, jossa kokki kypsyttää ruokaa lasimassan päällä. Syömisen ohessa voi tutustua karismaattisen taiteilijan töihin.

Myös visiitti Dan Leonetten keramiikkapajalla kannattaa. Amerikasta Ruotsiin muuttanut mies tunnetaan raku-tekniikalla valmistetuista töistään ja mukaansatempaavista tarinoistaan.

4. Shoppailijalle

Suloisen mutta sitkeän gotlanninlampaan nahasta tehtyjä tuotteita kaupataan Graute Gårdin lammastilalla puolen tunnin ajomatkan päässä Visbyn keskustasta. Shoppailun ohessa voi juoda kahvit upeassa miljöössä, katsella kissanpoikien leikkiä ja hämmästellä, miten taitavasti koira paimentaa lammaslaumaa.

Jos et halua lähteä Visbytä kauemmas, shoppailtavaa riittää toki kaupungissakin. Kurkista vaikkapa pientavaraa ja vanhoja huonekaluja kauppaavaan Akantus Visby -putiikkiin. Kyseessä on varsinainen sisustajan taivas.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?