Mene tänä kesänä Hankoon! Uusi merikylpylä, upeat rannat ja muut tärpit - Matkat - Ilta-Sanomat

Mene tänä kesänä Hankoon! Uusi merikylpylä, upeat rannat ja muut tärpit

Vanha kylpyläkaupunki Hanko on nyt ajankohtaisempi vierailukohde kuin pitkään aikaan. Ilta-Sanomat tutustui kaupungin uuteen kylpylään ja historialliseen hotelliin.

29.4.2017 14:34

Kävimme tutustumassa Hangon uuteen merikylpylään. Katso video yltä!

Talvisin Hanko on uinuva pikkukaupunki. Kaupungin reilut 8000 asukasta odottavat kuitenkin kesää innokkaasti. Silloin tyhjät kadut ja yksinäiset luodot täyttyvät turisteista, joita tulee nykyään niinkin kaukaa kuin Aasiasta.

Juuri turisteista ja turismin synnyttämistä työpaikoista toivotaan piristysruisketta myös asukaskadosta kärsivän Hangon talousongelmille. Kaupunkilaiset toivovat, että Hangosta tulisi ympärivuotinen lomakohde.

Yksi Suomen johtavista kesäkaupungeista onkin tänä suvena ajankohtaisempi kuin aikoihin.

Hotelli Regatta on täynnä jännittäviä yksityiskohtia.

Vanha kylpyläkulttuuri on herätetty henkiin ja kaupungin tapahtumissa riittää koluttavaa aina keväästä lähtien. Toukokuun loppupuolella järjestettävät puutarhapäivät aloittavat kauden ja perinteisen Hangon Regatan lisäksi kaupungissa järjestetään muun muassa esteratsastuskilpailu sekä maailmanluokan tanssitaidetta, teatteria, musiikkia ja kuvataidetta esittelevä festivaali.

Historiallinen hotelli on entisessä loistossaan

Kesäloman Hangossa voi aloittaa majoittumalla Regatta-hotelliin. Hotelli on kaupunkilaisille tärkeä, sillä sen on suunnitellut Suomen merkittävimpiin arkkitehteihin kuulunut Lars Sonck. Vuonna 1898 valmistunut rakennus entisöitiin entiseen loistoonsa vuosina 2010–2012.

Hotelli Regatta entisöitiin vuosina 2010-2012.

Yksityiskohdat puhuvat puolestaan: käytävän seinään on jätetty aukko, jossa vanhaa seinää voi ihastella kuin taideteosta. Huoneiden pyöröikkunoista voi puolestaan tähytä merelle.

Jugend-arkkitehtuurin ylpeä edustaja saa tänä kesänä rinnalleen 43 uutta loma-asuntoa. Lisäksi hotellia laajennetaan syksyllä, jolloin Regattaan rakennetaan 40 uutta sviittiä.

Kylpylästä voi katsella merelle

Yksi Hangon kiinnostavimmista kohteista on tässä kuussa avattu Hangon Regatta Spa. Merikylpylä seisoo ylväänä aivan Hangon kuuluisan uimarannan kupeessa, Tehtaanniemellä.

Regatta Spa jatkaa jo 1800-luvulla alkanutta Hangon kylpyläkulttuuria. Tuolloin kylpylävieraat rentoutuivat Hangossa erilaisten terveyshoitojen, kuten mutakylpyjen ja lääkintävoimistelun avulla. Rantakylpeminen rantautui Hankoon vasta myöhemmin, vuonna 1925. Ensimmäisen kylpylän ympärille rakentuivat myös maankuulut, koristeelliset puuhuvilat, joista on tullut Hangon symboli.

Hangon uudesta Regatta Spasta avautuvat kauniit näkymät merelle.

Niitä, ja ympärille levittäytyvää merta, voi jälleen ihailla uuden kylpylän uima-altaalta, jota reunustavat isot ikkunat. Myös Regatta Span kylpylän höyrysauna on rentouttava kokemus.

Hangon Regatta Span urheilu- ja hoitovalikoima on monipuolinen – tarjolla on muun muassa merellisessä ympäristössä harrastettavaa Merijoogaa.

Luonto on Hangon upein nähtävyys.

Kylpylän viestinnästä vastaava Samuel Wolf Sorainen kertoo Ilta-Sanomille, että Regatta Span hyvinvointipalveluihin ja ravintolaan voivat kaikki tutustua ympäri vuoden. Vilkkaimman kesäkauden ajaksi kesäkuun alusta elokuun loppuun kylpylän allasalue ja terassi ovat varattuna kylpylän osakkuuden lunastaneille ja hotelli Regatan asiakkaille.

Tärkein nähtävyys on luonto

Hangossa on vietetty makeaa elämää kautta aikojen, mutta iso osa kaupungin viehätystä on sen ympärille levittäytyvä luonto. Kylpemisen ja hotellivierailun ohessa kannattaa katsastaa esimerkiksi Tulliniemen luontopolku, joka kulkee kapean niemen reunaa pitkin. Luontopolku sijaitsee luonnonsuojelualueella, joten alueella saa liikkua ainoastaan merkittyjä polkuja pitkin.

Kun aurinko laskee mereen, voi ajatuksissaan siirtyä 1920 ja 1930-luvulle, jolloin Hanko oli täynnä ruhtinaallisesti huvittelevaa porukkaa. Tuo romanttinen kuva Hangosta on yhä vahvasti läsnä.

Yövy huvilassa

Hanko tunnetaan ennen kaikkea upeista huviloistaan. Menneen maailman henkeen pääsee aivan rannan tuntumassa. Tarjolla on niin bed & breakfast -majoitusta aikuiseen makuun kuin yösijoja huvilassa, joka toimi sodan aikana suomalaisena sotilassairaalana.

3 tärppiä:

1. Hotelli Villa Maija

www.villamaija.fi

2, Villa Solgården

Facebook: villasolgarden

3. Pensionat

Tellina &Thalatta

www.tellina.com

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?