Matkat

Tirana yllättää: entinen kommunistieliitin kaupunginosa on nyt trendibaaritaivas

Julkaistu: , Päivitetty:

Albania
Albanian ainoa suurkaupunki on eloisa mutta melko tuntematon. Kaoottiselta tuntuvassa kaupungissa rakennetaan ja revitään vimmalla. Uteliaalle entisen kommunistimaan pääkaupunki on antoisa matkakohde.
Kone kaartaa reilu tunti Italiasta lähdön jälkeen Tiranan Nëne Terezan kansainväliselle kentälle. Nimi selittyy sillä, että Äiti Teresa oli alkujaan albaani, Agnes Gonxha Bojaxhiu.

Kenttä on pieni ja tyylikäs. Siellä on kaikki tarvittava: kaksi ravintolaa, albanialaisten tuotteiden putiikki, kirjakauppa ja elektroniikkamyymälä. Laskeutumisen jälkeen kaikki sujuu passintarkastusta myöten jouheasti, ja suuntaan kaupunkiin.

Terminaalin edestä lähtevällä Rinas Express -bussilla pääsisi parilla eurolla keskustaan, mutta nyt odottelen auton hankkineita tuttujani.

Lila Mullaj kurvaa viereeni vanhalla Audilla, ja hyppään kyytiin. Saan hyvän tuntuman kaaosmaiseen liikennekulttuuriin, kun Lila sompailee valtatien neljää kaistaa, joista jokaista tunnutaan ajettavan väärään suuntaan. Päämääränä on kaupungin keskusaukio, Seshi Skënderbeu, jonne saavumme kolhuitta.


Viimeksi käydessäni aukio oli yhtä suurta viherkenttää, mutta nyt se on myllätty ylösalaisin.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Kaikki laitetaan uusiksi, ja tästä tulee jalankulkijoille pyhitetty keskus, saan selitykseksi.

Rakentaminen on Albaniassa villiä, ja maisemaan putkahtelee mitä omintakeisempia taloja. Tosin niitä myös katoaa: Skënderbeun pohjoislaidalta on survaistu uusi katu kerrostaloalueen läpi, ja kun kävelen bulevardi Zogua rautatieasemalle, huomaan sen kohdalla jättimäisen kuopan. Koska Albaniassa ei kannata ihmetellä mitään, en edes kysy, mistä junat nyt lähtevät.

Skënderbeu on Tiranan historiallinen ydin. Itälaidalla ovat 1780-luvun moskeija ja 1820-luvun kellotorni, eteläpuolella 1920-luvun ministeriörakennukset ja pohjoisosassa 1960-luvun kommunismin ajan betonikolossit ooppera sekä kansallismuseo, kaikki sulassa sovussa. Aukiota vartioi kansallissankari Skënderbeun yltiömaskuliininen ratsastajapatsas.


Nappaamme mukaan Lilan sisaren Enin, ja jatkamme kahville Rruga Ded Gjo Lulille Kansallismuseon taakse, missä on trendikkäitä kahviloita varjoisassa puistikossa.

Kahvituokion jälkeen on aika lähteä läheiseen basaariin, joka levittäytyy Shyqyri Bërxolli -kadulle lähes kilometrin mitalle. Poimin mukaani edullisia pikkutavaroita, mutta ennen kaikkea basaari on oivallinen osoitus, mihin tuotteisiin maastaan ylpeät albanialaiset ovat punamustan lipun kaksoiskotkineen kyenneet sijoittamaan.

Kun kerran lippua tai Skënderbeuta ei voi välttää, menen suosiolla matkamuistoputiikki Artistike Inaan ostamaan sekä Skënderbeu-brandyä että nipun punamustiksi tuunattuja Albania-kyniä.

– Ulkomaalaisia käy harvakseltaan, mutta jokaisen mukaan tarttuu jotain, jossa on Albanian symboli, vakuuttaa putiikkia pitävä Vjollca Cela.

Ja totta: hänen käteensä on tatuoitu kaksoiskotka.


Iltapäivällä kaartelemme autolla kaupungin koillislaidalle, jonne on avattu kommunismin ajan bunkkerikäytäviin Bunk’Art-niminen taideprojekti. Opaskylttejä on turha etsiä, mutta ohikulkijoiden kanssa pidetyn neuvonpidon jälkeen päädymme tunneliin, jonka päässä häämöttää sisäänkäynti.

Pääsymaksu on 500 lekeä, noin neljä euroa, mutta paikka olisi enemmänkin väärti. Käytäväsokkeloon on koottu koko maan menneisyys esihistoriallisesta Illyriasta Naton aikaan.

Bunk’Art on ultramoderni sekoitus museota ja taidetta: Huoneissa voi kurkata Albanian menneisyyteen kuvin, elokuvin, äänimaisemin ja esineinstallaatioin. Istahdan myös diktaattori Enver Hoxhan tuolille hänelle aikanaan varatussa bunkkeritoimistossa.


Illan hämärtyessä suuntaamme hyvään ruokaravintolaan, joita Tiranassa on sadoittain. Kun albaanitraditioon sekoitetaan ripaus kreikkalaista, balkanilaista, turkkilaista ja italialaista keittiötä, saadaan ehdottomasti Euroopan paras kattaus.

Melogranoa pidetään kaupungin parhaana ravintolana, ja erinomainen kolmen hengen illallinen kaikkineen maksaa vain 4 500 lekeä, noin 35 euroa. Nuukailevammille on kaikkialla byrek-kojuja, joista saa pahimpaan hiukoon noin 50 sentillä liha-, juusto- ja kasvispiiraita. Katukioskeissa myydään myös mainiota jäätelöä, albaniaksi akullorea.


Ruoan jälkeen suuntaamme Bllokuun. Se oli diktatuurin aikana eliitin kaupunginosa, mutta nyt trendibaarien täyttämä. Puheensorina täyttää korvat, sillä albanialaiset kokoontuvat lasillisen ääreen puhumaan, eivät humaltumaan.

Paluumatkan hotellille kruunaa betonibunkkerin vierellä yön hämyssä klassista musiikkia soittava viulisti. Tirana yllättää aina – milloin se on kaoottinen, milloin hienostuneen kulturelli.



Jutun kuvatekstiä korjattu 8.5.2017 klo 9.56. Kuvassa on Durrësin kaupunki, ei Tirana Sky Tower, kuten aiemmin kerrottiin.

Päiväretki Dürresiin

Koska Tiranassa on vain vähäjuoksuisia jokia ja yksi tekojärvi, meren äärelle voi lähteä mainiosti päiväksi Dürresin satamakaupunkiin. Bussilla matka taittuu reilussa tunnissa. Kiskoreissukin on elämys vanhoilla tsekkiläisvalmisteisilla junilla, mutta ensin pitää ratkaista arvoitus: kadonnut rautatieasema. No, itse asiassa se kyllä löytyy Kasharista, viiden kilometrin päästä Tiranasta!

Dürresin parasta antia ovat rantabulevardit putiikkeineen sekä kahviloineen, ja modernia taideteosta muistuttavasta aallonmurtajasta on tullut suosittu kokoontumispaikka. Maisemia voi ihailla kuningas Zogun palatsikukkulalta, josta aukeaa upea panoraama yli kaupungin.

Merellistä tuntua saa keskustan eteläpuolisilla hiekkarannoilla, mutta kesäkuukausina siellä on melkoinen tungos. Aurinkolekotteluun parasta aikaa ovat touko- ja syyskuu.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt