Tenho, Max

Matkat

Yli 40 vuotta hylättynä ollut elokuvateatteri on säilynyt koskemattomana – upeat kuvat paljastavat entisaikojen loiston

Julkaistu:

Hylätty teatteri
Yhdysvalloissa sijaitseva Vaudeville-teatteri suljettiin yli 40 vuotta sitten. Hylätty rakennus on kuitenkin säilynyt lähes koskemattomana, Caters News kertoo.
Vaikka esirippu on tässä aikoinaan Poli Palaceksi kutsutussa teatterissa sulkeutunut jo vuosikymmeniä sitten, ei teatterin ulkoasu ole sisältä muuttunut juuri lainkaan, Caters News uutisoi.

Yhdysvalloissa Bridgeportissa sijaitseva teatteri oli aikoinaan alueen suurin teatteri, jossa paikkoja löytyi 3600 asiakkaalle. Kristallikruunut, elokuvaprojektori ja alkuperäiset teatteri-istuimet ovat edelleen paikoillaan, vaikka esityksiä siellä ei ole pyörinyt yli 40 vuoteen. Rakennuksessa on kaksi teatteria sekä hotelli.

Hollantilainen valokuvaaja Bob Thissen tutustui teatteriin ja kertoo paikan olevan edelleen uskomattoman hyvässä kunnossa. Thissen sanoo sen olevan helposti kaunein paikka, jossa hän on koskaan käynyt. Yhtä suuria hylättyjä teattereita ei esimerkiksi Euroopasta löydy lainkaan.

– Arkkitehtuuri, materiaalit sekä sisustuksena olevat maalaukset saavat teatterin näyttämään todella tyylikkäältä ja ylelliseltä, Thissen sanoo.

Teatteri avattiin vuonna 1922 ja siellä esitettiin Vaudeville-laulunäytelmiä sekä mykkäelokuvia. Television yleistyessä teatteri ei pystynyt ylläpitämään suosiotaan ja paikka suljettiin vuonna 1975. Ennen sulkemistaan siellä esitettiin jonkin aikaa aikuisviihdettä.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Astut sisälle menneisyyteen. Tunnet olevasi eristyksessä ulkopuolisesta maailmasta, kun olet sisällä, Thiessen sanoo.

– On sääli, että tämänkaltaiset paikat eivät säästyneet elokuvan modernisaatiolta sekä television tulemiselta, ja paikka oli pakko sulkea, valokuvaaja lisää.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    2. 2

      Lotta Backlundin pikkujoulut saivat kiusallisen käänteen – odottamaton yllätys narikassa: ”Molempien kasvoilta paistoi narahtamisen kauhu”

    3. 3

      Nyt puhuu peräkontissa matkustanut valtiosihteeri – IS paljastaa salaiset viestit ennen perussuomalaisten hajoamista

    4. 4

      Pikkujouluviikonloppu villitsi tamperelaiset – humalaisia nostelleet poliisit saivat erikoisen hälytyksen ydinkeskustaan

    5. 5

      Jonne Aaronin autoon ilmestyi törkeä viesti – ex-tyttöystävä vakuuttaa viattomuuttaan: ”Mulla on alibi!”

    6. 6

      New Yorkissa tapahtui raaka rikos, jonka tekijää kuvattiin ”Viiltäjä-Jackiksi” ja ”seksuaaliseksi pervertikoksi” – syylliseksi paljastui suomalainen mies

    7. 7

      Kommentti: Hallitusta ei uskallettu kaataa kesäkuussa – jopa hallitusneuvottelujen aikataulu oli valmis

    8. 8

      KRP epäilee: Entinen huippukiekkoilija varasti parkkirahoja satoja tuhansia euroja

    9. 9

      Upea morsian! Ellen Jokikunnas julkaisi kauniin tunnelmakuvan häistään

    10. 10

      Harvinaisen härski näky taivaalla – Yhdysvaltain laivasto närkästyi lentäjän tempusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Grease-tähden poikaystävä katosi kuin tuhka tuuleen vuonna 2005 – yksityisetsivät tutkivat kuolemaa turhaan 12 vuotta: Mysteeri ratkesi

    2. 2

      Huutokauppakeisarin apumies-Markku iski silmää varatulle Annelle – seurauksena kaksi avioeroa ja yhdet häät

    3. 3

      Tellervo Koivisto puhuu avoimesti avioliittonsa vastoinkäymisistä – ”Sitä ei alkuaikoina kiinnitä sellaiseen huomiota..”

    4. 4

      Vuosaaren perhesurma: Poliisi saapui veriseen asuntoon ja käskytti ovelta – vastauksena kuului vain lapsen itku

    5. 5

      40-vuotias äiti ja teini-ikäiset tyttäret sekoittivat netin – yhteisselfiet saavat katsojan hämmennyksen valtaan

    6. 6

      Harvinaisen härski näky taivaalla – Yhdysvaltain laivasto närkästyi lentäjän tempusta

    7. 7

      KRP epäilee: Entinen huippukiekkoilija varasti parkkirahoja satoja tuhansia euroja

    8. 8

      Suomen ensimmäinen kaduksi alennettava moottoritie on nyt tiedossa – kyseessä erittäin vilkas väylä

    9. 9

      Suora lähetys juuri nyt: Länsimetro starttasi Espoon Matinkylästä – kyydissä satoja matkustajia

    10. 10

      Magneettikuvat paljastivat Tonin aivoista jotain hirveää – koko siihenastinen elämä katosi yllättäen muistista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Miten käy, jos osallistuu tuhansiin arvontoihin netissä? Äitiyslomalla ollut Maiju, 32, kokeili lähes vuoden ajan – tulos ällistyttää!

    2. 2

      Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

    3. 3

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    4. 4

      Karu ruumiinavaus julki: vuosikymmeniä steroideja käyttäneen kehonrakentajan sydän oli kasvanut luonnottomaksi

    5. 5

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    6. 6

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    7. 7

      Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

    8. 8

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    9. 9

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    10. 10

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    2. 2

      Lotta Backlundin pikkujoulut saivat kiusallisen käänteen – odottamaton yllätys narikassa: ”Molempien kasvoilta paistoi narahtamisen kauhu”

    3. 3

      Nyt puhuu peräkontissa matkustanut valtiosihteeri – IS paljastaa salaiset viestit ennen perussuomalaisten hajoamista

    4. 4

      Pikkujouluviikonloppu villitsi tamperelaiset – humalaisia nostelleet poliisit saivat erikoisen hälytyksen ydinkeskustaan

    5. 5

      Jonne Aaronin autoon ilmestyi törkeä viesti – ex-tyttöystävä vakuuttaa viattomuuttaan: ”Mulla on alibi!”

    6. Näytä lisää