Kun lentoliput on ostettu, moni matkalle lähtijä alkaa selata rauhassa kohteen hotellitarjontaa. Kiireen pitäminen kuitenkin kannattaisi, sillä edullisimman hotellihuoneen löytää monesti reilusti etukäteen varaamalla. Tätä mieltä on Hotels.comin vanhempi markkinointipäällikkö Michael Korkia. Ilta-Sanomat tapasi miehen käynnissä olevilla Matkamessuilla.
– Kesälomalle mentäessä tammi-helmikuu on melko hyvä aika varata huone. Myös kanta-asiakasohjelmaan rekisteröitymällä saa erikoistarjouksia suoraan sähköpostiin, Korkia vinkkaa.
Viime hetkelle odottaminen ei toisaalta ole lainkaan huono vaihtoehto, ainakin jos on majoituksen suhteen avoin.
– Hotellit tarkistavat hintansa viime hetkellä ja jos myynti ei vastaa odotuksia, he laskevat hintoja. Voit saada todella hyvän alennuksen päivää tai kaksi ennen matkaa, Korkia vinkkaa.
Vuonna 2017 hotellien hinnat ovat hienoisessa nousussa.
Rantakohteissa ruuhkaa
Hotellin hinta riippuu tietenkin kaupungista.
– Esimerkiksi Lontoossa on paljon kysyntää, siksi hotellit eivät laske melkein koskaan hintojaan ja huoneet ovat kalliita. Mutta toisaalta, Lontoo on iso kaupunki, joten voit aina löytää huoneen, koska tarjontaa on paljon.
Suosituissa rantakohteissa ja laskettelukeskuksissa huoneen löytäminen voi sen sijaan olla sesonkina kiven takana.
Vuonna 2017 hotellien hinnat ovat hienoisessa nousussa. Tämä on ensimmäinen kerta vuoden 2009 taantuman jälkeen.
– Hinnat riippuvat kuitenkin kohteesta. Brexitin jälkeen esimerkiksi Lontoosta tuli hieman edullisempi, Korkia kertoo.
Wifi on ykkönen
Hotels.comin Michael Korkian mukaan suomalaiset suosivat yleensä korkean tähtiluokituksen majoituskohteita maissa, joissa on yleisesti ottaen edullinen hintataso. Suomalaisten suosikkeja ovat Korkian mukaan esimerkiksi Thaimaa ja Vietnam, joista saa edullisesti hyvin korkeatasoista majoitusta.
Oli lähtömaa mikä tahansa, kaikki hotellivieraat kaipaavat eniten yhtä asiaa: wifiä.
– Toiseksi tärkein asia hotellivieraille on aamiainen, Korkia kertoo.