Koe nouseva hittikohde Sri Lanka nyt! Täällä odottavat häikäisevät rannat

Sri Lanka on yksi vuoden 2017 ajankohtaisimmista matkakohteista. Maan suosio kasvaa kasvamistaan, joten reissuun kannattaa lähteä nyt eikä myöhemmin.

Gallen linnoitus on UNESCOn maailmanperintökohde. Linnoituksen rantamaisemia ihastelevat sekä paikalliset että turistit.

4.1.2017 7:34

Vuonna 2009 päättyneen sisällissodan jälkeen Sri Lanka on huomioitu useammassa matkailualan julkaisussa. Muun muassa matkahakukone Momondo ja amerikkalainen matkailulehti Condé Nast Traveler ovat hehkuttaneet Sri Lankan kauniita rantaviivoja, vehreitä maisemia, sademetsiä ja kansallispuistoja, joista löytyy maan kokoon nähden uskomaton määrä eläinlajeja. Onnekkaat voivat törmätä Sri Lankassa esimerkiksi leopardiin, sivettikissaan, huulikarhuun tai intianmuurahaiskäpyyn.

Hedelmien myyjä Gallen Dutch Marketissa.

Sri Lankaan pääsee matkanjärjestäjien matkassa, mutta kohde sopii mainiosti myös omatoimimatkailijoille. Reppureissaaja voi aloittaa matkansa vaikkapa Negombosta, jonne hurauttaa lentokentältä hetkessä. Kyseessä on vaatimaton rantakohde, joka sopii kuitenkin hyvin kolmen ja puolen tunnin aikaerorasituksen sulatteluun.

Negombon kautta Hikkaduwaan

Negombo on lähellä sijaitsevaa pääkaupunki Colomboa rauhallisempi, ja samoin myös helpompi, kohde kulttuurierojen totutteluun. Mikäli visiitti kiireisessä Colombossa kiinnostaa, tuktuk-kuski kuljettaa vieraat kaunista rantareittiä pitkin kaupungin sykkeeseen. Matkalla voi tutustua Sri Lankan siirtomaamenneisyyteen: portugalilaisten, hollantilaisten ja brittien jalanjäljet näkyvät maassa yhä. Kauneimmat niistä, hollantilaisten rakennuttamat kanaalit, kiemurtelevat Negombosta aina pääkaupunki Colomboon ja pohjoisen Puttalamiin saakka.

Hikkaduwan rannat kutsuvat auringonpalvojia.

Negomboon ei kuitenkaan kannata jäädä pitkäksi aikaa, sillä häikäisevimmät rannat sijaitsevat toisaalla. Muutaman tunnin ajomatkan päässä sijaitseva Hikkaduwa on rantaparatiisi ja turistien suosikki, josta matkailija voi tehdä helposti retkiä etelän muihin matkailunähtävyyksiin. Vesiurheilun ystävä voi osallistua sukellukselle vuonna 1903 uponneelle laivan hylylle, kulinaristille löytyy nähtävää Hill Countryn teeplantaaseilta ja eläintenystävää hemmotellaan Uda Walawen kansallispuistossa, joka on yksi Aasian parhaista paikoista aasiannorsujen bongaamiseen. Valasretkellekin voi lähteä, mutta matkanjärjestäjä kannattaa valita huolella. Venekuskit ovat saaneet kritiikkiä valaiden hätyyttelystä.

Hurjia aaltoja ja rauhallista rantaelämää

Rauhallisesta rantaelämästä haaveilevan kannattaa majoittua Hikkaduwassa aivan rannan lähelle, Colombo-Galle -päätien toiselle puolelle Narigama Beachin tuntumaan. Ruuhkaisemmat rannat sijaitsevat Hikkaduwan keskustan liepeillä, josta löytyvät myös suuret hotellikompleksit.

Hikkaduwa on rantaparatiisi ja turistien suosikki.

Narigama Beachilla voi loikoilla reppureissaajien suosimissa majataloissa, juoda olutta rantapatjalla ja ihastella surfaajien rohkeita liikkeitä aalloissa. Pienten lasten uimapaikaksi keskustan läheinen, matalarantaisempi Hikkaduwa Beach, on silti turvallisempi vaihtoehto. Onnekas voi bongata paikalta kilpikonnan, joka saapuu paikalle aterioimaan rantaveden kasvustoa.

Vieraile vanhassa linnoituskaupungissa

Kun loikoilu alkaa kyllästyttää, päivävisiitti lähellä sijaitsevaan Gallen kaupunkiin piristää. Vanhan linnoituskaupungin kujilla on nähtävissä sekä portugalilaisten että hollantilaisten kädenjälki. Vanhankaupungin viehättävistä putiikeista matkailija voi hankkia kotiväen tuliaiset, vaikkapa maailmankuulua teetä tai mausteita.

Mies kauppaa hedelmiä Gallen linnakkeella.

Sri Lankaa ei syyttä kuvailla helpommaksi versioksi Intiasta. Maissa on jonkin verran yhtäläisyyksiä, mutta hektiseen Intiaan verrattuna Sri Lanka on rauhallisempi, siistimpi ja vaivattomampi matkakohde. Ylimääräisiä lantteja vaativilta tuktuk-kuskeilta ei voi välttyä, mutta ainakin matkailija saa kävellä vielä kadulla rauhassa innokkailta kaupustelijoilta. Rannat ovat siistissä kunnossa ja hektisessä liikenteessäkin pärjää, kun varaa matkaan riittävästi aikaa. Sri Lankan värit, kaikkialle levittäytyvä vehreys ja ystävälliset ihmiset kruunaavat loman, joka hivelee kaikkia aisteja.

Hikkaduwan helmet

Syö:

Hikkaduwan lukuisat rantaravintolat tarjoavat vaihtelevan tasoista ruokaa. Paikallisia makuja voi nauttia vaikkapa No 1 Roti Restaurantissa tai Home Grown Rice & Curry Restaurantissa, jonka guacamole on tyrmäävän hyvää.

Juo:

Tigri Beach Restaurantin mojitot maistuvat taivaallisilta. Rantaravintola sopii myös päivän paistatteluun rantaleikkien ohessa.

J.H.L. Restaurant ja The Den Restaurant & Cafe tarjoavat vaihtelevan tasoista ruokaa, mutta illallisnäkymät merelle ovat voittamattomat.

Shoppaile:

The three by tpv –putiikkeja löytyy ympäri maata. Paikallista käsityötä ja vaatteita myyvä puoti on piristävä poikkeus turistikrääsän keskellä.

Osoite: Citrus Hotel, 400 Galle Road,

www.thethreebytpv.com

Huom: Sri Lankan myyjät ottavat mielellään euroja vastaan. Jätä siis muutama kymppi kukkaroosi Suomesta lähdettyäsi.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?