Lappi-fani kertoo: Nämä jokaisen pitäisi kokea edes kerran elämässä - Matkat - Ilta-Sanomat

Lappi-fani kertoo: Nämä jokaisen pitäisi kokea edes kerran elämässä

Vaikka Etelä-Euroopan rantojen kauneutta ei voi kiistää, on Suomen Lappi vienyt monen matkustajan sydämen.

Lapin jylhä luonto saa talvisin lumipeitteen.

26.12.2016 17:06

Lappi on kuin suuri elämyspuisto, josta löytyy aktiviteettejä perheen jokaiselle, niin pienimmille kuin aikuisillekin. Talvisin Lappi on suosittu kohde talvilajeja harrastaville, mutta tekemistä riittää myös muina vuodenaikoina.

IS:n matkakyselyyn nimimerkillä Kuukkeli vastannut suomalaisnainen kertoo, että suosikkimatkakohdetta ei ole tarvinnut kaukaa lähteä hakemaan.

– Vaikka Kreeta on upea paikka – ystävälliset asukkaat, kaunis luonto ja herkulliset ruoat – Suomen Lappi vetää hiljaiseksi ja nöyräksi, nimimerkki kertoo.

Lappi sopii hyvin sekä aktiivilomaa hakeville ystävyksille että pariskunnille. Myös yksin matkustava voi löytää rauhan hiljaisesta luonnosta.

– Saariselän alueen Iisakkipää ja Kiilopää, Ruma- ja Kuutamokuru sekä Inarin Lemmenjoen kansallispuisto ja Ravadaskögäs-putoukset ovat jotain, jonka jokaisen suomalaisen sekä ulkomaalaisen tulisi kokea edes kerran elämässään, hän listaa.

Inarissa lumipeite valkaisee maiseman talvella.

Talven lisäksi otollisin matkustusajankohta on heinäkuun lopusta pitkälle syksyyn.

– Kesän lopulla on vielä vihreyttä ja mukavia kesäisiä päiviä ja syksyllä saa vaeltaa ruskan keskellä, Kuukkeli kertoo.

Lemmenjoki syksyllä.

Lapin erityisyys ovat kaunis luonto ja saamelaisten kulttuuri.

– Lappi ei tarvitse muuta syytä ollakseen paras matkakohde.

Kuukkelin eräs syksyinen vaellus oli jo sään puolesta yksi kohokohta Lapin reissulla. Aurinko paistoi koko matkan, joka aluksi kulki nopeasti Njurgalahdesta Ravadakseen moottorisoidulla jokiveneellä. Upeassa säässä Ravadaskönkään putouksilta Lemmenjoen kultamaille vaeltanut joukko saapui vihdoin määränpäähän, jolloin vaelluksesta rasittuneita jalkoja sai lepuutella Lemmenjoessa.

– Vaan kyllä se teki hyvää. Kengät sekä sukat kuivuivat ja tuulettuivat auringossa ja lempeässä tuulosessa, ja jalat virkosivat viileässä vedessä. Vene tuli hakemaan takaisin Njurgalahteen vaille seitsemän illalla. Vene saapui määränpäähän ja me jatkoimme matkaa autolla takaisin Saariselälle nukkumaan upean päivän päätteeksi.

 

Kuukkelin 3 matkasuositusta Lappiin:

1. Kulttuurikeskus Siida.

2. Ravadasköngäs, vesiputous Lemmenjoen kansallispuistossa Inarissa.

3. Kiilopää, 546 metrin korkuinen tunturi.

+ Pyhä-Nattanen on myös paikka, joka on vierailun arvoinen jylhine tooreineen ja rakkahuippuineen.

Onko sinulla mielessäsi ikimuistoinen matkakohde? Kerro ja jaa matkakohdevinkkisi Ilta-Sanomille!

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?