Kuvareportaasi: Luonto on veistänyt Jurmon saaresta täysin ainutlaatuisen

rac

Julkaistu:

Ulkosaaristo
Valokuvaaja Tatu Lertola tutustui jääkauden aikaisen, Kustaa Vaasan polttamiskäskystä selvinneen Saaristomeren saaren elämänmenoon.
Saaristomeren saarista eteläisimmät koskettavat pohjoisen Itämeren aavaa. Jurmo on yksi niistä. Jääkauden aikaisen, kivimoreenista muodostuneen saaren asukkaista on ollut tietoja jo ensimmäisissä kirkonkirjoissa 1600-luvun lopulla, mutta asustusta on ollut jo paljon aikaisemmin.

Saaren historia on värikäs. Tiettävästi kuningas Kustaa Vaasa suuttui 1500-luvulla laivoja tahallisesti väärin ohjaaville jurmolaisille kalastajille ja antoi käskyn polttaa koko paikan – satoja vuosia sen jälkeen, kun ensimmäiset metsästäjät ja kalastajat asettuivat tänne.


Jurmon itäosassa on pieni ja järjestelmällinen mäntypuisto, jota on istutettu 1930-luvulta alkaen. Männyt eivät kasva korkeiksi vaan ovat lyhyitä ja oksaisia, kuten ankarissa olosuhteissa kasvavat puut aina. Mäntypuiston keskellä asuu Tiina Johansson miehensä kanssa. He ovat Jurmon uudisasukkaita ja ovat perustaneet saareen pienen lähiruokapalvelun. Syksyllä on saaristolaisten kesäloma, joten arki on nyt hiukan helpompaa.

Tiina on mukana Finlands Öar – Suomen saaret -yhdistyksessä, jonka päätehtävänä on edesauttaa ja helpottaa elämistä saarilla. Hän mainitsee yhtenä ideana etäsairaanhoitajan ja saarikohtaisen osa-aikaisen lähihoitajan. Se olisi oiva mahdollisuus käyttää pieniä resursseja tehokkaammin. Hän uskoo mahdollisuuteen kehittää ja helpottaa elämää tien ulottumattomissa.

Jurmo on yksi saaristomeren kansallispuiston hienoimmista kohteista. Luonto poikkeaa muun saariston alueesta erikoisen ympäristön ansiosta. Yhteysalukselta maihin Jurmon pääsaarelle astuva voisi kuvitella astuvansa Pohjois-Lapin puuttomalle erämaa-alueelle.


Jurmo on suurelta osalta puuton: keski- ja lounaisosaa peittää matala kanervikko. Tuuli pääsee puhaltamaan halki matalien vehreiden pensaikkojen ja Högberget-kallio on kuin tunturi hyvin pienessä koossa.

Voimakas etelätuuli puhaltaa päättäväisesti tahtiaan vaihdellen läpi avoimen pihan. Kallion lomaan asettunut kastikka taipuu mukana nyökkyen kepeästi. Tuuli törmää pihan laidalla olevaan vanhaan puutaloon, jonka nurkalla kukko syö aamiaistaan ja nauttii eilisistä siivouksen jäljistä.

Alvar Deschryvere pesee vieressä hampaitaan, hän on tullut isänsä kanssa Jurmoon syyslomalla. He seuraavat lintujen syysmuuttoa. Isä Matthias harjoittelee rengastajan tehtäviä. He ovat ensimmäistä kertaa Jurmossa ja sanovat paikkaa mielenkiintoiseksi.

Saaret tarjoavat suojan linnuille muuttomatkalla etelän lämpöön tai pohjoisen valoon. Jurmon keskiharjanteella päivystää kolme ornitologia kiikareineen. Hanna ja Janne Aalto kävelevät heidän ohitseen harjanteen yli. Parikkalasta kotoisin oleva pariskunta on tullut rengastamaan muuttolintuja.


He suuntaavat kohti lintuverkkoja. Rengastusta tehdään, jotta voitaisiin kartoittaa lintujen muuttoliikkeitä ja kantoja. Turun Lintutieteellisellä yhdistyksellä on ollut asemapaikka Jurmossa vuodesta 1962. Vuonna 2002 yhdistys sai oman hirsitalon kylän yhteyteen. Siellä päivystävät vuoroissa lintuaktiivit, jotka tekevät laskentoja.

Janne saa irrotettua linnut nopeassa tahdissa. Se on mahdollista, kun tietää, miten siivekkäät saadaan irti oikeaoppisesti. Hanna rengastaa verkoista irrotetut linnut.

Irti päästyään linnut eivät ole enää hätääntyneitä, vaan seuraavat kiltisti rengastajan työtä. Rengastuksen jälkeen osa jää kämmenelle hetkeksi ihmettelemään. Pitkäksi ajaksi ei lämmittelemään voi jäädä, sillä rengastus suoritetaan ripeästi. Rengastajien joka-aamuinen vuoro kestää viisi tuntia.


Keskipäivän vanhennuttua aurinko pilkistää tuulen venyttämien pitkänharmaiden syyspilvien takaa. Kylän rannalla Timo Salonen vetää pientä alumiinista kalavenettä moreenitäytteistä kallionliuskaa ylös. Hänen puolisonsa Annika on muokkaamassa pihan nurmikkoaluetta ensi kesää varten ystävänsä Pirkko Donoghuen kanssa.


Mukana ovat myös lapsenlapset Lenni ja Elma. He leikkivät laakealla rantakalliolla. Timo on käynyt verkoilla ja saanut kovan määrän kilohailia eli vaspuukkia. Saloset viettävät saarella pitkän viikonlopun. Annikan sukujuuret ovat Jurmossa, mutta nyt perhe asuu pysyvästi Helsingissä. Kesällä he ovat pitkään pienessä talossaan rannan läheisyydessä ja saapuvat Jurmoon usein omalla veneellä.

 

Mattsonien suku on asunut saarella satoja vuosia.

Klas Mattson täyttää traktorin lavaa puujätteestä kylän toisella puolella. Hänen poikansa Emil halusi tulla auttamaan. Emil on juuri ollut mukana päivittäisessä esikouluhetkessä tietokoneen välityksellä. Hän käy Utön esikoulua etänä Jurmosta käsin. Yhteys esikouluun ei aina onnistu ensi yrittämällä, mutta järjestely on silti toimiva.

Emil viihtyy isänsä seurassa. He laittavat laudat ja muun puujätteen yhteiseen kasaan vierasvenesataman ja yhteysaluksen laiturin läheisyyteen. Kasa on kasvanut kookkaaksi kesän aikana. Myöhemmin Metsähallituksen miehet käyvät polttamassa kasan turvallisesti tuhkaksi. Paluumatka sujuu verkkaisesti, Jurmon oma tundra kaareutuu tien päälle ja raapii kevyesti traktorin kylkiä.


Mattsonien suku on kotoisin Jurmosta. Se on asunut samalla saarella satoja vuosia – Kansallisarkiston asutuksen yleisluettelon mukaan mahdollisesti jo 1556.

Klas istuu kahvikuppi kädessään kotitalonsa tupakeittiön keinutuolissa. Keittiön seinät on uudelleenpaneloitu hirsipaneelista. Ne on laitettu paikalleen huolellisesti, kuten sisäikkunatkin.


Kahvikupin kahvi on haaleaa. Klas nauttii sen kerralla loppuun ja lähtee keinutuolista korjaamaan saunan kattoa.

Työ on tehtävä mahdollisimman hyvin, kuten kaikki muutkin asiat Jurmossa. Se on ankaran luonnon vaatimus.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt