Tiesitkö? Matkasi voi tyssätä yhden paperin puutteeseen – espoolaisperhe menetti yli 3000 euroa - Matkat - Ilta-Sanomat

Tiesitkö? Matkasi voi tyssätä yhden paperin puutteeseen – espoolaisperhe menetti yli 3000 euroa

Pelkkä passi ja mahdollinen viisumi eivät aina riitä. Tämän sai tuta karvaasti espoolaisperhe, jonka matka tyssäsi jo lentokentälle.

Lapsen syntymätodistukselle voi olla matkalla tarvetta. Etelä-Afrikkaan matkustettaessa se tulee olla alaikäisellä lapsella aina mukana.

15.12.2016 15:02

Espoolaisperhe menetti yli 3000 euroa, koska ei ollut varannut matkalle mukaan lastensa syntymätodistuksia. Todistus on vaadittu Etelä-Afrikkaan matkaavilta alaikäisiltä vuodesta 2015 lähtien.

Espoolainen Leandro Righini oli aikeissa matkustaa kuukauden lomalle Etelä-Afrikan Kapkaupunkiin yhdessä vaimonsa Marin ja kahden alaikäisen tyttärensä kanssa. Matka Righinin kotikaupunkiin ehti tyssätä tämän viikon tiistaina jo lentokentälle, kun virkailija kysyi lasten syntymätodistuksia.

– Olen matkustanut Etelä-Afrikkaan lukuisia kertoja ilman että niitä on kysytty. Emme olleet kuulleetkaan tällaisesta vaatimuksesta aiemmin, Leandro Righini kertoo Ilta-Sanomille.

Kyseessä on uudistus, joka tuli voimaan vuoden 2015 kesäkuussa. Uudistuksen mukaan jokaisella Etelä-Afrikkaan matkustavalla ja sieltä poistuvalla alaikäisellä tulee olla mukanaan syntymätodistus, josta ilmenee lapsen molempien vanhempien tiedot. Kirkon kirjoittama todistus ei kelpaa, vaan syntymätodistuksen tulee olla maistraatin myöntämä.

Syntymätodistukset sai nopeasti

Righinin mukaan lentoyhtiö Turkish Airlines ei tiedottanut asiasta lainkaan, eikä tieto poikkeuksellisesta pykälästä tavoittanut heitä muutakaan kautta.

– Etelä-Afrikan lähetystön sivut eivät ole toiminnassa, Mari Righini huomauttaa.

Myös henkilökunnan käytös saa pariskunnalta kovaa kritiikkiä.

– Pyysin saada jutella virkailijan esimiehen kanssa, joka saapui paikalle sääntövihon kanssa. Vaikka koneen lähtöön olisi ollut aikaa vielä puolitoista tuntia, esimies sanoi että säännöt ovat selvät ja pyysi meitä poistumaan, Righini ihmettelee.

Righinin mukaan asia olisi ehditty selvittää lentoasemalla. Sen sijaan he joutuivat käännytetyksi lennolta ja menettivät yli 3200 euroa maksaneiden lippujen hinnan.

– Meitä kohdeltiin kuin rikollisia, tuohtunut mies kertoo.

Matkaa Etelä-Afrikkaan perhe ei aio vastoinkäymisistä huolimatta perua. Perheenisä kertoo olleensa yhteydessä kuluttajaviranomaisiin ja ostaneensa jo uudet, 3300 euroa maksaneet lennot perheelleen.

– Ostimme uudet liput KLM:n kautta. He lähettivät heti perään sähköpostin, jossa uudesta säännöstä kerrottiin, Mari Righini kertoo.

Lasten syntymätodistukset Righinit saivat Espoon maistraatista.

– Hommaan meni viisi minuuttia, Leandro Righini hymähtää.

Tästä on kysymys – pelkkä passi ei aina riitä

Pelkkä passi ei aina riitä. Lapsen kanssa matkustavalta voidaan vaatia maistraatin virkatodistus sukulaisuuden vahvistamiseksi.

Vuodesta 2015 lähtien syntymätodistus on vaadittu Etelä-Afrikkaan matkustavilta alaikäisiltä. Turkish Airlines kertoo asiasta nettisivuillaan.

Maahan tultaessa virkailijalle tulee esittää virallinen laillistettu asiakirja perhesuhteista. Mikäli lapsi matkustaa vain toisen huoltajansa kanssa, tarvitaan myös toisen huoltajan kirjallinen suostumus. Asiakirjojen puuttuminen voi estää lennolle tai maahan pääsyn, Ulkoasiainministeriö kertoo.

Ulkoasiainministerin lakimies Henna Harju muistuttaa, että alaikäistä koskevat matkustusvaatimukset tulee aina tarkistaa kohdevaltion viranomaisilta.

– Ulkoministeriön tietojen mukaan Etelä-Afrikan lisäksi ainakin Venäjällä ja Botswanassa ollaan hyvin tarkkoja alaikäisten asiakirjavaatimusten kanssa. Lisäksi myös lentoyhtiöllä voi olla omia vaatimuksia, Harju kommentoi.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?