Laura

Matkat

Suomalaiset innostuivat uimaan alasti keskellä Helsinkiä – ” Jos ei alkuun uskalla, voi tulla uimaan uima-asussa”

Julkaistu:

alastonuinnit
Helsinkiläiset innostuivat alastonuinneista. Allas Sea Pool on yksi harvoista paikoista, jossa ilman rihman kiertämää pulikoiminen on sallittua.
Keskelle Helsinkiä avattu Allas Sea Pool kokeili syyskuussa täydenkuun alastonuintia, jolloin merikylpylän altaisiin pääsi pulikoimaan ilman rihman kiertämää. Naku-uinnista tuli niin suosittu, että nyt alastomana voi uida Allas Sea Poolissa joka perjantai.

Allas Sea Poolin Marianne Mäkelä ei osaa kertoa tarkkoja lukuja, mutta alastonuinneista on hänen mukaansa tullut merkittävän suosittuja.

– On paljon ihmisiä, jotka tulevat ihan sitä varten. Miehiä ja naisia käy meillä yhtä paljon, Mäkelä kertoo Ilta-Sanomille.

Alastonuinnit alkavat joka perjantai iltayhdeksältä ja altaissa saa pulikoida lyhtyjen ja kynttilöiden loisteessa – joko alasti tai uimapukuun pukeutuneena.

Mäkelän mukaan naku-uintiin osallistuvat eivät tilannetta arastele.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Alastomuus on niin luontevaa meille suomalaisille. Meillä käy myös turisteja, mutta tuo kellonaika on sellainen, että suurin osa asiakkaista on suomalaisia. On ollut hauska huomata, että tunnelma on hyvin lunki. Keskeinen sijainti ja valvojat pitävät huolen, ettei häiriöitä ole ollut, Mäkelä sanoo.

Niitä, joita alastonuinti jännittää, Mäkelä kehottaa tulemaan kokeilemaan uimista rohkeasti.

– Jos ei alkuun uskalla, voi tulla uimaan ensin uima-asussa ja katsoa tilanteen mukaan, miltä tuntuu, Mäkelä sanoo.

Alastinuintipaikkoja ei ole paljon

Allas Sea Pool on yksi harvoja paikkoja, jossa voi uida ilman rihman kiertämää. Kesällä naku-uinti onnistuu naturistirannoilla eri puolilla Suomea. Talvisin ilman uima-asua voi uida Yrjönkadun uimahallissa Helsingissä.

Turun Uimahallissa nakuna sai polskia vuoteen 2014 asti. Naku-uintikieltoa perusteltiin muun muassa sillä, että opiskelijat vieroksuivat alasti uimista. Turun Uimahalli sijaitsee Turussa yliopistorakennusten vieressä.

Suomen Naturistiliitto ry:n hallituksen puheenjohtaja Juha Jonssonin mukaan muita virallisia paikkoja alastonuinnille ei ole, mutta Naturistiliiton paikallisyhdistykset järjestävät alastonuintitapahtumia kerran kuukaudessa eri puolilla Suomea.

Suomalaisten rento suhtautuminen alastomuuteen onkin osittain myytti, Johnsson sanoo. Mökeillä alastomuuteen on totuttu, mutta esimerkiksi Keski-Euroopasta tuttu kylpyläkulttuuri, jossa saunaan mennään alasti tuntemattomian kanssa, ei ole meille tuttua. Suomessa alasti ei yleensä olla myöskään rannalla.

– Toisin on esimerkiksi Tanskan Kööpenhaminassa. Siellä on vain yksi uimaranta, jossa alastomuus on kielletty, Johnsson muistuttaa.

ISTV testasi alkusyksystä Allas-merikylpylän. Katso arviot yllä olevalta videolta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kaksi metsuria loukkaantui vakavasti työtapaturmassa – tapahtumasarja oli todella erikoinen

    2. 2

      Lapsiperhettä odotti karu yllätys -25 asteen pakkasessa – syy ikävään huijaukseen selvisi

    3. 3

      ”Wow!” – Prinsessa Sofian lumoava leninki sai asiantuntijalta täydet pisteet: Paljasti timmin vyötärön

    4. 4

      Video: Pyry-panda ”vilkutti” istualtaan uuden kotimaansa yleisölle

    5. 5

      Kuvat: Hyväntuulinen presidenttipari kävi äänestämässä – rouva Jenni Haukion laskettu aika lähellä

    6. 6

      Moderni perhe -tähti julkaisi voimaannuttavia alastonkuvia – ulkonäköä pilkattiin rajusti: ”Ajatelkaa mitä haluatte”

    7. 7

      Lohjan kolarissa kuolleet pikkulapset olivat matkalla katsomaan hevosia – kokenut poliisi: ”Ottaa väkisinkin koville”

    8. 8

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    9. 9

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    10. 10

      Nora Mörkin alastonkuvat levinneet kiekkojuniorien käsiin – joukkue joutui puhutteluun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    2. 2

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    3. 3

      Kaksi lasta kuoli kolarissa Lohjalla

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Jaana, 40: ”Mies päätti, milloin minulla on nälkä” – 3 naista kertoo, millaista painajaista on elämä narsistin kanssa

    6. 6

      Nämä kuvat osoittavat, miten kaukana todellisuudesta Instagram-povipommit elävät – Irc-gallerian vanhat otokset naurattavat

    7. 7

      Lohjan kolarissa kuolleet pikkulapset olivat matkalla katsomaan hevosia – kokenut poliisi: ”Ottaa väkisinkin koville”

    8. 8

      Tältä näyttää kiekkotähti Mikael Granlundin ja mallirakas Emmin ylellisessä Yhdysvaltojen-kodissa – vaaleita sävyjä ja upea kaupunkinäkymä

    9. 9

      ”Ystäväni tytär näytti mieheni rasvaiset tekstiviestit” – 6 eronnutta suomalaisnaista kertoo, mikä oli viimeinen niitti suhteessa

    10. 10

      Kiinalaispandat Lumi ja Pyry saapuivat Suomeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

    3. 3

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    4. 4

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    5. 5

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    6. 6

      Muistatko vielä hittiyhtye Kwanin Marikon? Vaihtoi täysin alaa: tältä hän näyttää nyt!

    7. 7

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    8. 8

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    9. 9

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    10. 10

      37-vuotiaan laulajan vartalo muuttui kuin yhdessä yössä – otti vatsaansa proteiinipistoksia: Laihtui 12 kiloa saman tien

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kaksi metsuria loukkaantui vakavasti työtapaturmassa – tapahtumasarja oli todella erikoinen

    2. 2

      Lapsiperhettä odotti karu yllätys -25 asteen pakkasessa – syy ikävään huijaukseen selvisi

    3. 3

      ”Wow!” – Prinsessa Sofian lumoava leninki sai asiantuntijalta täydet pisteet: Paljasti timmin vyötärön

    4. 4

      Video: Pyry-panda ”vilkutti” istualtaan uuden kotimaansa yleisölle

    5. 5

      Kuvat: Hyväntuulinen presidenttipari kävi äänestämässä – rouva Jenni Haukion laskettu aika lähellä

    6. Näytä lisää