Vuonna 2018 Tallinnaan pääsee puolessa tunnissa – mutta vain 12 matkustajaa kerrallaan

Julkaistu:

Tallinna
Virolaisyhtiö Sea Wolf Express lykkää ilmatyynyalusliikenteen aloittamista Helsingin ja Tallinnan välillä parilla vuodella.
Alun perin yhtiö aikoi tuoda venäläiset pintaliitäjäalukset reitille jo syyskuussa.

Yhtiön hallitukseen kuuluva Tanel Joeäär kertoi viivästyksen johtuvan siitä, että aluksen kulku osoittautui testeissä liian töyssyiseksi. Runkoa pitää näin ollen suunnitella uusiksi.

Tarkoitus on nyt aloittaa liikenne vuonna 2018. Ilmatyynyalus taittaa matkan pääkaupunkien välillä noin 30 minuutissa ja ottaa 12 matkustajaa kerrallaan.

Sea Wolf Express tilaa alukset venäläiseltä RDC Aqualines -yhtiöltä ja suunnittelee hankkivansa niitä 15. Tulevana talvena yhtiö aikoo testata Helsingissä kahden hengen alusta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt